Kun täytin 50 vuotta, niin ei minulla mitään viidenkympin kriisiä ollut.
Oli ihana perhe, hyvä parisuhde, kiva työpaikka ja aktiivinen olo.
Lapset osittain jo omillaan, silti nuorimmainen vielä kotona,
jottei kotikaan tuntunut tyhjältä.
Monia vuosia työelämässä vielä jäljellä, niin etten edes vielä
haaveillut siitä, mitä tekisin eläkkeellä.
Kuusikymppisiini on nyt lähes puolitoista vuotta, mutta olen potenut jo
vanhenemisen tuskaa kauan.
Tilanteenikin on tientenkin muuttunut.
Minut sysättiin eläkeläisten joukkoon pari vuotta sitten
samoihin aikoihin muuttui myös kotipaikkakuntani..
En kuitenkaan tunne kuuluvani "eläkeläisiin", työyhteisön korvaajaa kuitenkin kaipaan..
"Vanhenemiskriisiini" vaikuttaa varmasti pitkälti myös äitini sairastuminen alzheimerin tautiin.
En myöskään ole täysin hyväksynyt eläkkeelle joutumistani,
vaikka ymmärränkin, että työkykyni ei ole riittävä työelämään.
Siirtyminen aktiivisesta työelämästä rauhalliseen kotona oloon ei ole sujunut ongelmitta.
Etsin paljon tietoa, jotta hyväksyisin tilanteen ja pitäisin tätä mahdollisuutena
eikä elämästä syrjäytymisenä.
Kun sain käsiini Marja Saarenheimon Vanhenemisen TAITO -kirjan
luin sen lähes "siltä seisomalta".
Ihan ensiksi minulle merkitsee paljon se, miltä kirja näyttää
ja miltä se tuntuu kädessä ja lukiessa.
Tämän kirjan kansi oli mielestäni kaunis.
Teksti oli tarpeeksi suurta, jotta sitä oli helppo lukea.
Tärkeintähän tietenkin on sisältö.
Huomaa kyllä, että Marja Saarenheimo työskentelee vanhusten kanssa
ja on itsekin eläkeikää lähestyvä. Ymmärrys ja tieto on elämän makuista.
"Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus vanheta omalla tavallaan.
Eläkkeellä ei ole pakko suorittaa vaan voi rauhoittua aloilleen."
Elämäniän pidetessä meillä on eläkkeellä/vanhanakin pitkä elämä edessä.
Sen voi jokainen elää täysillä omalla tavallaan.
Luin 296 sivua sisältävän kirjan nopeasti.
Tiedättehän tunteen, kun saa käteensä kirjan joka vie mukanaan.
Sitä ei malttaisi laskea kädestään ja pienissäkin raoissa lukee edes muutaman sivun.
Tämä kirja oli minulle sellainen.
Se kolahti ja upposi.
Tuli jotenkin huojentunut olo.
Vastapaino kustantamona oli minulle ennestään tuntematon.
Kustantamo on perustettu vuonna 1981 Tampereella ja julkaisutoiminnan painopiste
on yhteiskuntatieteellisessä, humanistisessa ja filosofisessa tutkimus- ja tietokirjallisuudessa.
Yllätyin positiivisesti, että tietokirjakin voidaan tehdän näin kansantajuisesti,
helposti luettavaksi ja ymmärrettäväksi.
Arvostelukappale saatu Vastapaino kustantamolta
Ihanaa, että löysit kirjan, joka helpotti oloasi!Joskus kuulin, että positiivinenkin muutos voi sysätä masennukseen ja sinulla on muutoksia tapahtunut paljon kerralla ja ei niin mukavia muutoksia.On kuitenkin hyvä,että olet itse tiedostanut pahan olosi-se on jo alku parempaan päin.Usein kohtaa ihmisiä, jotka eivät huomaa tai tunnusta itselleen että on ongelma ja yrittävät vauhtia lisäämällä peittää sen itseltään.Silloin lopputulos on entistä huonompi.Onkin kiva kuulla, että sait apua kirjasta ja otit askeleen kohti parempaa oloa:)
VastaaPoistaKirja lohdutti ja tuntui etten ole yksin tässä asiassa. Voin olla "eläkkeellä" omalla tavallani.
PoistaOnpa kiva, kun olet löytänyt mieleisen kirjan, jonka tunnet auttavan sinua omassa tilanteessasi. Näin varmasti pääset tasapainoon tilanteen kanssa. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaUusia ajatuksia, oivalluksia ainakin tuli.
PoistaHyvänolonavaajana voi olla kirja (kuten sinulla), harrastus, jossa voi toteuttaa kiinnostustaan (valokuvaus, kirjoittaminen, ulkoilu jne.) tai vaikka ihan uudenlainen toiminta. Minua kiinnostaa kovasti uusi 'Ruutuystävät'-hanke, jossa halutaan tarjota ruudun kautta kontakteja yksinäisille ikäihmisille (ei sitä ikärajaa ole). Tulen kirjoittamaan asiasta enemmän blogissani, joten, jos kiinnostaa, laitahan seurantaan 'Muorin poluilla'.
VastaaPoistaHyvä kun kerroit. Pitääkin seurata blogiasi.
PoistaUpeaa, että tästäkin aiheesta on tehty kirja. Eläkkeelle siirtyminen on aina iso elämänmuutos.
VastaaPoistaMukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle!
Kiitos, samoin sinulle.
PoistaItse en ole koskaan tuntenut mitään ikäkriisiä...toisillahan ensimmäinen iskee jo 30 vuotiaana.
VastaaPoistaAjatteleppa millaista elämä olisi, jos jo kolmikymppisestä aloittaa murehtimisen vanhenemisesta.... Kirjan voisin kyllä lukea....ihan mielenkiinnosta..:)
Kirjat herättävät uusia ajatuksia. Toivottavasti minulle ei tule ikäkriisiä jatkossa ;)
PoistaMinulle tuli 55v jonkinlainen ikäkriisi, tai mikä nyt olikin, kun terveys alkoi reistailla. Tuli tunne: tässäkö tämä olikin.
VastaaPoistaOnnekseni ei :) Tässä iässä on se hyvä puoli kun enään ei tarvitse mitään. Voi tehdä asioita mitkä huvittaa tai kiinnostaa tai olla vain ja öllöttää. Nauttia sellaisista asioista mihin aikaisemmin ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa.
Varmasti mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja.
Ehkä en koe sitä että olisin tehnyt tarpeeksi ennen eläkkeelle joutumista. Siksi en oikein osaa nauttia vapaastani.
PoistaTuo on hyvä kirja. Ihanaa, että se osui käteesi. Hyvää viikonloppua sinulle.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinullekin.
PoistaIhana kirjoitus!1tse olen jo 55 v ylittänyt ja mietin samoja asioita❤Täytyykin lukea kirja..Iloa ja valoa ihanalle blogiemännälle🌹🌹
VastaaPoistaKiitos. Iloa sinunkin viikonloppuun.
PoistaOliskohan tuota kirjaa kirjastossa ?
VastaaPoistaMä olen kyllä nauttinut eläkkeestäni, vaikka jäin ensin työkyvyttömyyse. jota olen vieläkin.
En ole kaivannut yhtään työpaikkaani, työkavereita vähäsen, sekin on mennyt ohi. Onneksi heitä näen aina joskus kylillä.
Tuo on ihan uusi kirja ja siitähän voi esittää toiveen kirjastolle hankittavaksi. Kiva että viihdyt eläkkeellä. Ehkä minäkin jossain vaiheessa alan nauttia tästä.
PoistaHei, sinulla on hieno blogi.
VastaaPoistaSeuraan sitä joka päivä. Ei siitä pidä olla pahoillaan, että työt ovat loppuneet. Oletan, että olet hieman minua nuorempi, mutta minäkin jäin 60-vuotiaana työelämästä pois. Olin sellaisessa työssä, mistä vain vähennettiin porukkaa. Nyt työtoverini ovat lähes kaikki siirtyneet alalta pois. Yhteiskunta ei tarvitse rahanjakajia..Automaatit korvasivat meidät.
Aluksi oli outoa, olin ollut alalla 41 vuotta, mutta meillähän on nyt nuo lastenlapset. Onko ihanampaa, kuin 3-vuotiaan kuiskaus:"mummi, anna pusu ja halaa"
ja sen jälkeen " mummi, onko sulla lusinoita?(rusinoita)" näiden sanojen myötä jaksamme päivästä päivään. Muista rakas blogiystävä tässä mennään porukalla eteenpäin.
- Hannay
Niinpä, lastenlapset ovat täyttäneet työn jättämää tyhjiötä todellakin. Kiitos mieltäni lämmittävästä kommentistasi. Mukavaa alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaJokainen saa elää elämänsä omannäköisesti. Samoin viettää eläkepäivänsä oman näköisesti.
VastaaPoistaNiinpä. Sen kun muistais ja osais olla ajattelematta muiden mielipidettä.
Poista