torstai 3. elokuuta 2017

Kyläilyä ja retkeilyä



Alkuviikko lomailtiin ystäväperheen luona.
Sää suosi meitä molempina päivinä ja saimme taas uusia elämyksiä
ja näimme mukavia paikkoja, joissa emme olleet ennen käyneet.


Ensimmäiseksi vierailimme Ylämyllyn Automuseolla, Myllyn Vanhat autot.
Ennen aikaan autot olivat todellakin erilaisia.
Kiiltoa ja kokoa löytyi.
Mietimme ystäväni kanssa, että me emme olisi nähneet kyllä noita autoja ajaa,
saati sitten parkkeerata.


Kiiltoakin autoissa löytyi ja monenmoista katsottavaa.
Hyllyilla oli myös muutakin keräilytavaraa, joten lähtiessa tuntui,
että kahdeksan hallia kierrettyämme emme mitenkään nähneet kuitenkaan kaikkea.
Tänne voisi tulla uudestaankin.


Toisena päivänä vierailimme Seinävuoren rotkolaaksossa Tuusniemellä.
Kyllä oli vaikuttavat maisemat.
Kapea, todella syvä rotko, jonka ympäri kulki osittain vaikeakulkuinenkin polku.
Välillä polku laskeutui rotkon pohjalle, nousten taas toiselle puolen.


Matkan varrelta löytyi myös opastauluja.
Parkkialueen vieressä oli hyvin hoidettu, tilava laavu tulentekopaikkoineen,
puineen ja vessoineen.  Pari pöytääkin penkkeineen oli pihalla.
Meillä oli eväät ja kahvit mukana ja rotkokierroksen jälkeen ne maistuivatkin hyvin.
Ystävämme oli tehnyt  ihanaa marjamehua, jota juotiin retkelläkin Muumimukeista.
Kiitos mukavista retkipäivistä ja vieraanvaraisuudesta!
Keskiviikkona jaksoimmekin sitten jatkaa puusavottaamme virkistynein mielin.


22 kommenttia:

  1. Mukavat kuvat! Ensimmäinen henkilöauto missä olen kyydissä ollut oli juurikin sinivalkoinen Moskovits! setäni auto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on ollut Mosse lapsuuskodissani. Itse en muista mutta kuvista olen nähnyt.

      Poista
  2. Upean näköinen paikka tuo automuseo. Ihania retkiä olette tehneet.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  3. Irtiotto arjesta tekee kummallisesti hyvää.
    Ihania kukkia pihallasi, mullakin on toi kerrottu pelargunia, kaunis.

    VastaaPoista
  4. Hitsi, miten hienot maisemat Tuusniemeltä löytyy. Olen kuullut Seinävuoresta, mutta en tiennyt, missä se on. Ylämyllyn automuseo kiinnostaa meidän nuoria miehiä. Mukavaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia retkikohteita molemmat. Mukavaa viikonloppua teillekin.

      Poista
  5. Teillä on ollut mukava irtiotto. Ylämyllyn automuseo on minullekin tuttu paikka, siellä riittää kyllä katsomista. Olen vienyt sinne 6-vuotiaan lapsenlapseni Juhon. Hän on aivan ihastunut tähän paikkaan. Tuusniemen paikka näyttää käymisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta käydä ja ottaa eväät mukaan.

      Poista
  6. Mahtavat maisemat, upea retki! Museot ovat mielenkiintoisia paikkoja ja vanhoja kunnostettuja autoja on ilo katsoa. Kerrostalossa jossa asumme on kahdella museoauton omistajalla talli ja heidän autojaan on kiva katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa autoissa on niin ihania yksityiskohtia.

      Poista
  7. Upea retki kohde ja olis kiva kattella noita autojakin.

    VastaaPoista
  8. Hurja miten jylhät ja kauniit maisemat ! 💚

    Autokuvissa ihailen perspektiivejä; tosi onnistuneet kuvat 💙💛❤️

    VastaaPoista
  9. Kivoja retkeilykohteita ❤️Mukavaa lauantaita 💕

    VastaaPoista
  10. Hauskoja tuollaiset kesäreissut ja onhan komeita autoja! Upeat maisemat tuolla Seinävuoren rotkolaaksossa♥ Nuo metsäreissut kruunaa aina se nuotiolla paistettu makkara,se on sitten herkkua:) Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tuntee ansainneensa makkarat kun on liikkunut ensin :)

      Poista