perjantai 25. elokuuta 2017

Sateisia päiviä



Meidän potilas.
Meidän Koira on aina ollut terve, eläinlääkärissäkin käynyt vain "pakollisissa" silmä- ja
lonkkakuvauksissa sekä rokotuksissa.
Nyt sitten anaalirauhanen on tulehtunut niin pahasti, että sai antibioottikuurin ja kipulääkettä.
Eläinlääkäri ihmetteli tutkiessaan, että rauhanen on ihan kivikova ja yleensä koirat
huutavat jo tässä vaiheessa tutkittaessa kovan kivun takia ja meidän Koira vain
odotti rauhallisena tutkimusta.  Liekö ymmärtänyt, että tutkimus auttaa parantumaan.
Nyt sitten viikon kuuri ja sitten kontrollikäynti.

 
Eilen pieni lintu tuli keittiön ikkunan taakse.
Oli siinä useamman minuutin eikä pelästynyt edes kuvaamistani.
Kukahan se oikein tuli minua tervehtimään?
Onneksi molemmat kissat olivat sisällä, muuten olisi saattanut tulla äkkilähtö.
Täällä on ollut sateisia päiviä.
Sade saa minutkin jotenkin entistä saamattomammaksi.
Ulkona ei voi oikein mitään puuhailla,
tai ei siis viitsi mennä kastumaan sinne.
Sisällä taas on vain tullut lueskeltua ja katsottua vanhoja tallenteita telkkarista.
Syksyn käsityökin on vielä hakusessa.  Viime talvena neuloin paljon villasukkia.
Nyt tekisi mieli tehdä jotain todella tarpeellista.
Toisaalta myös jotain uutta, kuitenkin niin, että neuletta/käsityötä olisi helppo tehdä
telkkariakin katsellessa eli ei liikaa keskittymistä vaativaa.
Pitänee käydä kirjastossa käsityölehtiä selailemassa ja lukea käsityöblogeja
inspiraation löytymiseksi.




21 kommenttia:

  1. Voi koiruus raasua. <3 Muistan kun omallani oli pariin otteeseen anaalirauhasen tulehdus.Meidän Santtu kyllä huusi, kun niitä tyhjennettiin lääkärillä.
    Ja suloinen tuo tervehtimään tullut.Minullakin on taipumus uskoa, että luontokappaleet tuovat terveisiä "sieltä jostain" rakkailtamme.
    Mukavaa elokuun loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin haluan uskoa. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Koirulille pikaista paranemista! Mukavaa viikonloppua ja kyllä ne villasukat ovat aina in :)

    VastaaPoista
  3. Kun pikku lintu lentää, sun akkunasi luo, niin muista, että minulta se tervehdyksen tuo..:)

    VastaaPoista
  4. Voi koira parkaa, toivottavasti paranee pian. Ohanan utelias tirppa vieraili teidän ikkunalaudalla.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Lääkkeet taitaa väsyttää kun nukkuu paljon. Seuraa minua kyllä kaikkialle, vessaankin. Haluaa varmaan olla lähellä kipeänä.

    VastaaPoista
  6. Toipumista koiralle. Sinun koirasi on niin kaunis. - Blogissani on kahden puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  7. Ihana vieras sinulla. Onni meille lukijoillesi, ettei se pelästynyt kuvaamista. Toivon potilaalle pikaista paranemista. Toivotaan, että nuo sateet hellittävät ja saadaan aurinkoinen syyskuu. Aurikoisella säällä sitä on energisempikin. Hyvää viikonloppua teille sinne!

    VastaaPoista
  8. Voi tuota ihanuutta..täältä lähetellään paranemisterkkuja💚

    VastaaPoista
  9. Pikaista paranemista koiruudelle!Kipeitä eläimiä on niin surku katsoa.Meillä toisella kisulla on kipeät nivelet ja aina pitkien unien jälkeen se nilkuttaa.Nyt ollaan annettu silloin tällöin tonnikalaa öljyssä ja se tuntuu helpottavan jäykkyyttä.
    Minä löysin nyt osan inspiraatiosta takaisin, kun värjäilin kasviväreillä lankoja.Tänään on vaan niin kylmä,ettei tarkene läträtä vesien kanssa ulkona.Neuleinspis on vielä ihan kadoksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että syksy saa taas kaivamaan kutimet esiin jossain vaiheessa.

      Poista
  10. Ihana tuo pieni lintu ikkunan takana kurkkimassa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän pitkään se siinä katseli sisälle eikä häiriintyny kuvaamisestakaan.

      Poista