Suku - sukulaiset

Eilen käytiin siskoni ja hänen miehensä 60-vuotiskahveilla.  Vaikka ajomatkaa oli lähes neljä tuntia suuntaansa, niin oli tosi kiva käydä.  Pitkästä aikaa rauhassa jutella.  Kyllä se vaan niin on, että vaikka siskoa näkee harvemmin, niin silti se sisaruussuhde säilyy vakaana ja on helppo jutella ja ymmärtää toista.  Olen nyt viime aikoina ollut muutenkin kiinnostunut selvittäämään tai selventämään muutamia sukulaissuhteita.  Lapsena ja nuorena sitä puhuteltiin vanhempia naisia tädeiksi ja miehiä sediksi.  Vasta nyt viime vuosina olen oivaltanut Jenny ja Alma tätien olleen oikeasti äitini isän siskoja.  Isänisän sukua on selvitetty ihan kirjaksi asti.  Joskus 1980-luvulla kaukainen Amerikan sukulainen oli teettänyt sukututkimuksen, jonka juuret johti meidänkin isän sukuuun.  Lainasin siskoltani sukukirjan tutkittavakseni.  Mielenkiintoista luettavaa.

Ystävän päivänä 2016

Ystävyys ei katso ikää, ei paikkaa.

Ystävä jaksaa patistella mukaan, ymmärtää, kun ei jaksa.

Ystävä voi olla kaukana, pitkänkin aikaa poissa yhteyksistä, mutta silti ystävä.

Todelliset ystävät ovat pysyneet mukana elämän muutoksissa, paikkakunnan muutoksissa,

rakkauden muutoksissa, työkuvioiden muutoksissa, 

pysyneet, vaikken ole itse aina jaksanut.

Olen kiitollinen kaikista teistä, olette minulle tärkeitä.

Vuodelepoa

Pari päivää on mennyt täydellisesti sängyn pohjalla.  Kuvittelin jo olevani paranemaan päin, kun kuume iski.  Palelin ihan horkassa ja yskin ja niistin valtavasti.  Hengitystäkin ahdisti ja joka paikka tuntui kipeältä.  Ja se mieletön väsymys.  Jaksoin valvoa korkeintaan tunnin, kun nukahdin jälleen.  En ymmärrä miten tämä flunssa/influenssa iskee minuun näin rajusti joka vuosi, vaikka olen sen rokotteenkin ottanut.  Viime vuonna korkea kuume ja hengitysvaikeudet veivät sairaalaan neljäksi päivää, nyt en ole suostunut lähtemään mihinkään, vaan olen yrittänyt pärjätä kotona.  Välillä on peiton lisäksi tarvittu kaksi villapeittoa, jotta vilunväristykset loppuisivat.  Vessapaperia on pari rullaa kulunut nenäliinana, eka yönä en huomannut ottaa roskapussia yöpöydän viereen.

Pikkukissa ja Koira ovat olleet uskollisesti seuranani sängyssä,  Koira on ollut muutenkin huolestunut sairastellessani.  Se on seurannut minua jopa vessaan ja ennenkuin itse rauhoittuu jalkopäähän nukkumaan, käy haistelemassa hengitystäni pitkän tovin ja sitten nuolaisee pari kertaa hyväksymisen merkiksi.  Tänä aamuna jaksoin taas syödä aamupuuron ja yskä ja nuha jo vähän helpottavat. Nyt vaan pitää ottaa rauhalliessti.