sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tilaukset

Minua jännittää silloin kun teen suoraan jollekin toiselle pyynnöstä.  Silloin pitää onnistua, tehdä juuri sellainen kun toivotaan.  Itselle jos tekee tai vaikkapa kirppikselle, niin ei haittaa vaikka siitä tulisikin erilainen mitä piti, se kelpaa silti.  Siksi en mielelläni ompele tai neulo toisen pyynnöstä. Toiveita otan mielläni vastaan, silloin kun saan itse suunnitella ja toteuttaa. Tämä korjauspyyntö tuli Tytöltä ja Vävyltä, joten se ei jännittänyt. 
Heidän viikonloppukassistaan oli sangat rikki, toinen oli jo kokonaan poikki, toinenkin melkein.  Liekö sitten osaksi Kissaherran töitä, se kun tykkää purra naruja, sankoja sekä johtoja poikki.
Lupasin korjata, jos ei muuten niin vaikka ilmastointiteipillä ; )
Onneksi minulta löytyi vähän leveämpää polypropeeninauhaa, jäänyt koirien kaulapannoista.
Leikkasin nauhan kahtia ja sulatin päät tulitikulla, jottei nauha purkaannu.  Taitoin sen sitten  kahtia ja ompelin, on siten kapeampana miellyttävämpi pitää kädessä.  Nauhan/sankojen päihin jätin noin viisi senttiä ompelematta.
 
                                                    

Laukun sisäpuolella oli jo ennestään pienet neliöt laukkukangasta tukevoittamassa sankojen kiinnityskohtaa.  Ompeleminen oli hiukan hankalaa, kun laukun pohjapahvi ei ollutkaan irroitettavissa ja käänteleminen ja väänteleminen oli työlästä.  Ompelin kiinnityskohdat useampaan kertaan ja ristikkäin ja pitkittäin ja poikittain yms.
Nyt ainakin kiinnitys kestää.  Pari senttiä lyhyemmät sankoista tuli, mutta uskon että "tilaajat" ovat tyytyväisiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti