maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ottaa niin päähän



Ottaa niin päähän nämä pakettien toimitukset.
Ei ollut ensimmäinen kerta.
Voitin pari vuotta sitten arvonnassa vähän isomman kokoisen paketin,
Schenker'in kuljettaja soitti, että voisiko jättää jonnekin kaupungille sen,
kun teille on niin pitkä matka.
Siis kotiinkuljetus oli jo maksettu, mutta he eivät silti halunneet sitä tuoda.
 Jättivät sen sitten Miehen työpaikalle.
 
 
Toinen tapaus sattui pari kuukautta sitten, kun minulle oli tulossa pienempi paketti,
DHL silloin.  Lähettäjä oli maksanut kotiinkuljetuksen.
Kuljettaja soitti, että onko kiire, kun heillä ei nyt ole ajoa sielläpäin,
voisivat laittaa sen seuraavana päivänä leipomoauton kyytiin.
Ok, lupasin, jos kerran jo seuraavana päivänä.
Kuljettaja soitti parin tunnin kuluttua uudestaan,
ei se leipomon auto ajakaan huomenna vaan vasta seuraavana.
Paketilla ei ollut kiire, joten suostuin tähän.
Kun paketti tuli, valitti kuljettaja pihan pienuutta pakettiauton kääntymiseen.
Kyllä siinä pihassa on likakaivon tyhjennysautokin kääntynyt,
samoin muutkin isommatkin pakettiautot.
Ei ole minun vika, että toimittavat paketit isoilla pakettiautoilla.
 
 
Nyt sitten tilasin jo toukokuun lopulla muutaman lankakerän Adlibrikseltä.
Tilaus toimitettiin/otettiin vastaan kuljetettavaksi 1.6.
Seurantalinkin mukaan se saapui kaupungissa olevaan K-markettiin (ei postiin) 7.6.
Menin sitä sitten kyselemään perjantaina 8.6.
Ei ollut tullut. 
Ihmettelin muutenkin, miksi se sinne on lähetetty,
kuulemma joku ärrä-paketti. Ärrä-paketti K-markettiin, en ymmärrä.
Kauppias yritti selvittää, missä paketti on, koska heillä sitä ei ollut.
Kauppias jonotti Schenkerille kymmenen minuttia ja luovutti.
Laitoin itse sinne netissä tiedustelun.
Customer Service haluaisi lähetystunnuksen, jota minulla ei ole.
He taas eivät ymmärtäneet, miksi ei ole ja kyselivät sitä kolmeenkin kertaan.
Lopulta hermostuin ja pyysin selvittämään lähettäjän kanssa ja nimelläni
ja lähettäjän tilaus-/toimitustunnuksella.
Nyt sitten odottelen, löytyykö niitä lankoja ollenkaan.


 Postin kautta tulleita paketteja ei ole koskaan tarvinnut etsiä
ja ne on "postipoika" tuonut aina iloisena ovelle saakka,
joskus jopa nostanut painavammat eteiseenkin asti.
Eikä ole valitellut, että on pitkä matka,
että on ahdas piha tms.
Miksi noi isot firmat haluavat kuljettaa näitä pieniä paketteja
ja tekevät sitten niistä niin halpoja tarjouksia,
että heitä suututtaa kuljettaa niitä tänne meille saakka.
Tietenkin lähettäjä valitsee halvimman,
mutta pitäisi jotain järkeäkin käyttää.
Maaseudulla on pitkät matkat ja kotipihat eivät ole tarkoitettu
isoille autoille.


 Nyt sitten odottelen, että minä päivänä lankakerät saapuvat,
vai saapuvatko ollenkaan.





28 kommenttia:

  1. voi itku, ompa kurjia tilanteita. Paljon vaan palautetta menemään, jospa ottaisivat opiksi. Toivotaan että lankasi löytävät pian kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Yhden tai kaksi kertaa ymmärtäisi, mutta nyt on sattunut niin monasti jo, että toimitus ei pelaa, niinkuin pitäisi.
      Lankoja kovasti jo odottelen....

      Poista
  2. Tuo on todella turhauttavaa. Minua ei vain ottaisi päähän, vaan räjähtäisin (luultavasti jollekin täysin viattomalle).
    Vanhaan hyvään aikaan meille jaettiin posti kaksi kertaa päivässä, kun postiauto meni Lahteen tai Orimattilaan, nyt kahdesti viikossa. maalla asumisen iloja.
    Toivottavasti saat lankalähetyksen pian.
    Hyvää tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelut maalla heikkenevät koko ajan. Ja kun maksettuja palveluitakaan ei hoideta.
      Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. No jo on vaikeeksi mennyt tuo pakettejen lähettäminen...ja vastaanottaminen..!!
    Mutta kyllä ihmeteltiin viimeviikolla tuota Postinkin toimintaa. Tiistaisin, kun ei ole postipäivä, mutta sitten eräälle tuotiin pakettia viime tiistaina. Luulisi, että siinä olisi postikin kulkenut samalla.:)

    VastaaPoista
  4. Tuo on inhotavaa! Meillä on monia eri "posteja jotka postia kuljettaa ja kilpailu on kovaa. Kotiin tuodaan ovelle asti, koska se on niin sovittu säännöissä ei meidän kuluttajien säännöissä. Joten sieläkin ne Suomen omat sännöt eri jakelioilla sanelee miten jaetaan ja sitten vielä niistäkin yritetään luistaa, inhottavaa! Sähläämisiä on, meilläkin vaikka välimatkat on usein pieniä, eli meillä ei oikein kukaan asu "syrjäkylillä" vaan asumiset painottuu rykelmiin Palautetta vain jakeluliikkeelle sinne pomoon asti!! Toivottavasti saat langat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Monenlaisia "sovellutuksia" on kyllä täällä.

      Poista
  5. Jos on kotiinkuljetus maksettu, niin hitsit se paketti pitää saada kotiovelle, vaikka se ovi sitten olisi Siperian erämailla. Ihme toimintaa.

    VastaaPoista
  6. No voi että, harmitus! Toivottavasti paketti vielä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se jossain vaiheessa löydy, toivotaan niin.

      Poista
  7. ...sitä se kilpailutus teettää,koko pakka sekasin!!
    Olin Halpa-Hallissa viimeviikolla ,ja ihmettelin meidän postin jakajat laitelivat limpparipulloja hyllyyn,postin työ vaatteet päällä (3 miestä),,,aika moni suu auki katto,haloo!!!tähän on tultu.kun on päätetty että posti kulkee 3 pv viikossa teetätetään postin jakajilla muita hommia :):) ne 2 pv.
    Minä olisin kiukusta halennu:),Se on totta kun asut kaukana palveluista ,ne viedään vielä kauemmas..mitä tekee meiän ministerit....noudattavat takitilleen EU:n direktiivejä,ja sääntöjä:) ei naurata ei!!!!
    Toivotaan että pian langat löytävät sinut:)
    Mukavaa viikkoa sinulle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postinjakajatkin joutuvat tekemään näköjään muutakin, viime kesänä ihmeteltiin postinjakajia ruohoa leikkaamassa, nyt jopa kaupassa.
      Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  8. Kuulostaa tutulta.Meille kun tulee paketti niin haetaan ihan suosiolla läheiseltä levikkeeltä niin ei tarvitse pakittaa koko pihatietä suurilla autoillaan, kun eivät mielestään mahdu kääntymään pihassa.Joskus on naurattanut kun ukko hyppää autonsa tyhjään konttiin ja kaivaa perimmäisestä nurkasta hyvin pienen paketin:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kotiinkuljetuspalvelu on tarkoitettu juuri kotitalouksille. Hassua.

      Poista
  9. No onpas harmillista. No periksi ei pidä antaa, vaan vaatia paketti löydettäväksi ja toimitettavaksi.

    VastaaPoista
  10. Onhan sekavaa touhua ja voi olla että vielä menee enemmänkin. Jotenkin tuntuu ettei Posti enää toimi omalla alalla, vaan kaikkea muuta.
    Minä en ole tilannut monestikaan mitään netin kautta,kerran tuli kirja Adlibriksestä K-kauppaan mullakin.
    Mutta olen lähettänyt myytäviä tavaroita, omia, ympäri Suomen pakettiautomaatilla. Olen oppinut maksamaan siinä kaupassa sen lähetyksen, olen neuvonut asiakkaille käyttämän automaattia. Nyt se on sitten taas muutettu, menin viemään taas pakettia ja se pitääkin nyt maksaa kotona valmiiksi ja lähettää sitten Helposti-koodilla. Joo voi se olla helppo lähettää, mutta kun on paketti mukana, eikä ole mobiilisovellusta. Eli olen kuljetellut sitä pakettia sitten s-marketille ja kotiin jne. Pari päivää olen kiroillut, mutta pakkohan se on kirjautua sinne nettipostiin.
    Pakettiautomaatti on ollut tähän asti edullisin tapa lähettää tavaroita. Olen kyllä nyt ollut niin stressaantunut näiden kanssa, että olen kieltäytynyt monenkin tavaran lähettelystä. Halpa tuote ja niin kohtuuttomasti menee aikaa paketointiin ja sen vientiin kuitenkin, vaikka asiakas maksaakin postimaksun etukäteen.
    Ja taitaa mennä Postin rahat näihin automaattien muutoksiin, muiden uusien toimintojen kanssa, eikä oikekaan tehtäväänsä.
    Arvaa oisinko lähettänyt äkäistä palautetta, JOS olisin löytänyt netistä paikan minne sitä kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat ne ihanat langat pian!

      Poista
    2. Niinpä. Meilläkin matkaa lähimpään lähetys-/vastaanottopisteeseen se 30 km, joten ei viitsisi turhaan käydä kyselemässä. Itsekin möisin tavaroita tori.fi mutta lähettäminen vie aikaa eikä kukaan viitsi täältä asti hakea.

      Poista
  11. Hei, mietityttää - saitko pakettia koskaan? Terveisin, Marjut

    VastaaPoista