maanantai 25. kesäkuuta 2018

Juhannus takana



Kuten ennen vanhaan, halusin juhannuskoivuja rapun pieleen.
Ihana vanha säilykepurkki ei kestänyt pystyssä,
niinpä Mies kaivoi sen osittain maahan.


Kyllähän se sitten kesti pystyssä,
 mutta idea siitä kauniista lasipurkista rappusten vieressä,
ei ihan toteutunut. 


Juhannusta vietettiin meilläpäin viileässä ja sateisessa säässä.
Vasta sunnuntaina aurinko alkoi lämmittää.


Ei päättynyt sateenkaaren pää tontillemme,
mutta kauniilta se näytti.


Pikku Prinssi vanhempineen saapui Juhannuspäivän iltana.


Pikku Prinssi oli touhukas kuten aina,
ei  haitannut ylämäki menoa.
Mummon menoa juhannuspyhinä haittasi murtunut pikkuvarvas.
Juhannusaattoiltana iskin pikkuvarpaani todella voimalla 
tuolin jalkaan.  Pikkuvarvas varmaankin murtui,
koska kipu oli niin kova ja varvas ja jalkaterän syrjä turposi 
ja tummui.  Kävely on ollut sisällä paljain jaloin helpompaa,
mutta kengät jalassa ulkona todella kivuliasta.
Netistä löytyi tietoa, ettei varpaiden (paitsi isovarpaan)
murtumia hoideta vaan ne parantuvat itsestään ajan kanssa.
Ja alkoholilla oli osuutta asiaan, olinhan juonut koko illan aikana
vajaan lasillisen 5 % Lidl'n kuohuviiniä.
Mies tästä jaksoi muistuttaa, ettei olisi kannattanut sitäkään ottaa.
Heh heh!


Pikku Prinssillä ihmettelyä riitti.


Ja Koira tietenkin vieressä vahtimassa valppaana puuttumaan asioihin.


Tyttö ihmetteli, että onko raparperipiirakka jotenkin juhannusleivonnainen,
kun sitä on nyt tarjolla kuten anoppilassakin.
Raparperisato nyt vaan sattuu meilläpäin juhannuksen aikoihin parhaimmilleen.


Lehtikuohua nautittiin juhannuksen ja Vävyn toisen nimen nimipäivän kunniaksi.
Vävy ei nimittäin ollenkaan ymmärrä perheemme tapaa juhlistaa myöskin nimipäiviä,
niinpä päätimme Tytön kanssa onnitella häntä myöskin toisen nimen johdosta.


Tässä vaiheessa on aina haikea olo.
Lapset varmaan ihmettelevät, että haluanko heidät nopeasti pois,
kun alan jo järjestellä tavaroita heidän pakkaillessaan.
Se on minun keinoni torjua haikeaa lähdön hetkeä ja ikävän tuloa,
puuhastelen, jotten vallan alkaisi itkemään.



18 kommenttia:

  1. Mukavalta kuullostaa juhannuksenne!
    Tuo varvas on varmasti kivulias, ja pitkään! Ystäväni loukkasi samalla tavalla taannoin ja on edelleen arka, vaikka tapauksesta on useita kuukausia. Joten toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi, minä luulin, että menisi nopeasti ohi.
      Kiitos toivotuksista!

      Poista
  2. Juhannus meni meilläkin viileessä säässä mutta ei se tahtia haitannut. Kivoja kuvia ja voit muuten sitoa, tukea sen varpaan toiseen varpaaseen, hiukan helpottaa oloa, se kestää oman aikansa.Paranemisia ja mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää kokeilla.
      Mukavaa kesää sinullekin.

      Poista
  3. Täälläkin aatto ja juhannuspäivä oli sateinen ja tuulinen. Minä olen murtanut varpaani lukuisia kertoja. Olen sitonut pikkuvarpaan viereiseen varpaaseen. Groksit ovat aika hyvät jalkineet, kun varvas murtunut. Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin crocseja ja tuntuvat kyllä paremmilta. Kiitos vinkistä.

      Poista
  4. Ihana tuo teidän pikku prinssi.
    Meilläkin on prinssi ja kolme prinsessaa, syyskuussa tulee toinen prinssi, ihanaa!!
    Hyvää alkanutta viimeistä kesäkuun viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia. Tuo Pikku Prinssi näyttää kuvissakin touhukkaalta.
    Ihanan kuuloinen juhannus teillä, jos ei tuota varvastasi lasketa.
    Pikaista paranemista jalallesi.
    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  6. Ihana on kun käy kivoja "vieraita" mut ikävä kun lähtevät. Mut muistot ja kuvat jää, sekä seuraavan tapaamisen odotus.
    Tänä kesänä meilläkin on syöty raparperiä monet paistokset, ennen en ole välittänyt. Nyt aattelen että jos vaikka ensi vuonna ei olisikaan omaa raparperiä. En tiedä ostaisinko? Mukavaa juhannuksenjälkeistä kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tulisikohan sitä ostettua. Onneksi sain raparperia ystävältä kun omat niin pieniä.
      Mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  7. Minä olen sellainen tohelo, että olen varmasti useampaan kertaan murtanut kaikki varpaani :(, tekee kyllä hitsin kipeää.
    Pikkuprinssillä riittääkin siellä paljon ihmeteltävää.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen tohelo. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  8. Ihana juhannus,voi tuota pikku-miestä...oli ylämäki tai ei juoksu jalkaa kiirehittävä:)
    raparperipiirakka hyvää:)
    harmi tuo varvas juttu,mutta aika hyviä neuvoja sait.otan korvantaakse tuon "toiseen varpaaseen sitominen".paranemisia;)

    Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Prinssi todellakin liikkuu juoksujalkaa paikasta toiseen. Kiire nähdä ja tutkia. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  9. Ihana pikkuinen ukkeli:).Meillä pojalla murtui heti kesäloman ekana päivänä varvas.Sanoin jo, että tänä kesänä sitten ehditäänkin juosta KYSillä pariinkin otteeseen, kun näin ajoissa sattui eka haaveri.Poika on nimittäin semmoinen viikari, että joka kesä on joku paikattava kohta jalassa:uistin,auton osa ja milloin mikäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhukas kaveri sinulla. Siinä äiti saa olla sydän syrjällään.

      Poista