keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Valkoiset kukat



Tänä kesänä tuntuu, että luonnossa kukkii erityisen paljon etenkin valkoisia kukkia.
Suopursut, suovillat ja pihlajat erottuvat kaukaa valkoisina ryhminä metsässä.
Näitä kukkia oli ilmestynyt pihapiirimme reunalle.


 Pikku Prinsessa ihmetteli niitä yhdessä Vaarin kanssa.
Mielestämme se on tähtitalvikki, Raja-Karjalan alueella kukkiva.


Kaunis, vaatimaton kukka, joka voi kehittyä vasta neljä vuotiseen kasviin
kirjan mukaan.  Ehkä siksi emme ole sitä vielä aiemmin nähneetkään.


Kotitietä ajaessa on tänä kesä huomio kiinnittynyt myös erityisen runsaisiin 
suopursukukintoihin. 


 Myöskin suovillat kukkivat erityisen paljon.



Liekö myöhäinen kesän tulo saanut kasvit kirimään tahtia ja moni 
kukkii nyt yhtäaikaa.


Kuusikin on kasvattanut uusia alkuja ja näyttää siten normaalia vaaleamman vihreältä.






10 kommenttia:

  1. kauniita kuvia <3 Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Rakastin kerätä pienenä noita suovilloja. Keräsin niitä aina mökkitien varrelta omaan pieneen maitokannuun.
    Ihanan kukkaista päivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo kukka!En ole ennen nähnyt...Meillä poika ei muistanut suovillan nimeä ja kutsui niitä suotupokkaiksi:D

    VastaaPoista
  4. Suopursun tuoksu on niin mahtava!
    Kesäistä viikonjatkoa!

    VastaaPoista