torstai 20. heinäkuuta 2017

Hiljaisuus ja kova ikävä



Pikku Prinsessa lähti eilen kotimatkalle.
Mummo ja Vaari istuu tässä kuvassa hänen kanssaan puun juurella katulampun valossa.
Ennen lähtöä ennätettiin tehdä vielä paljon asioita.


Kun pikku Prinsessa oli parin kuukauden ikäinen ja lomalla täällä itärajalla,
niin kävimme Reposuolla patikoimassa ja makkaran paistossa.
Nyt pikkuisesta on tullut jo iso itse kävelevä kolmevuotias ja kävimme uudestaan saman reissun.
 Paluumatkalla satoi kovasti, mutta sekään ei häirinnyt.
Pikku Prinsessa tykkää todella paljon retkeillä,
ei retkien tarvitse olla lähimetsää kauemmas, kunhan ollaan luonnossa.
Ihana piirre Helsingissä syntyneelle ja kasvavalle, juuret  kuitenkin täällä Itä-Suomessa.


Tiistai iltana kävimme vielä kesäteatterissa.
Aiemmin kävin useamminkin, mutta Mies ei ole kovin innostunut lähtemään,
mutta nyt Pojan perheestä sain seuraa.
Pikku Prinsessakin oli mukana, todella hyvin jaksoi olla,
välillä isin kännykästä Ryhmä Hau'ta katsellen.
Tykkään kesäteattereiden tunnelmasta, aidosta eläytymisestä,
mahtavista talkooporukoista ja luonnon äärellä esiintymisestä.
Ennen teatteria pääsin vielä syömään paikalliseen hotelli-ravintolaan,
jossa jälkiruuaksi sattui vielä herkkuani, suklaamoussea tai suklaapuuroa
kuten pikku Prinsessa sitä nimitti.


Pojan perhe lähti paluumatkalle tosiaankin eilen iltapäivällä ja lähdin heidän kyydissään
"keskustaan", jotten jäisi tänne kotiin yksin ikävöimään.
Kunhan nyt tämän ja huomisen selviäisin niin sitten alkaa Miehelläkin jo loma.
Olen vähitellen koonnut pikku Prinsessalta kesken jääneitä leikkejä
lelulaatikoihin odottamaan seuraavaa käyntiä.
Ikävä on nyt jo kova.


Vaikka sitä väsyykin pikkuisen seurassa niin antaahan se niin paljon.
Eilen illalla todettiin Miehenkin kanssa, että lyhyemmissä pätkissä voisi olla vaikka useamminkin,
mutta pitkä yhtäjaksoinen lomailu väsyttää meitä molempia.
Harmi, kun tuota välimatkaa on niin paljon ja yksin ei voi vielä matkustaa.
 Mietin tuossa, että onneksi nykyaikana sitä kuitenkin näkee useammin ja
voi pitää yhteyttä muutenkin.
Mitenhän ne äidit ja mummot selvisivät ikävästään, joiden lapset lähtivät aikoinaan
Ruotsiin ja kävivät vain kerran vuodessa kesällä kotiseudullaan.
Me onneksi nähdään useammin.  
Seuraava varma sovittu tapaaminen on syyskuun eka viikonloppu.
Sitä ennen ainakin skypetellään.


Koirakin on odottavan oloinen.
Hänkin tottui paimentamaan pikku Prinsessaa ja odottaa
varmaankin, että kohta hän jostain esille putkahtaa.
Toivottavasti pikku Prinssi vanhempineen tulisi viikonloppuna käymään.


20 kommenttia:

  1. Ihania puuhasteluja teitte ❤️Mukavaa torstaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle mukavaa torstaita.

      Poista
  2. On ollut kaikkea kivaa teillä siellä! Minä tässä mietin, että mille alkaa, kun vettä tulee taas taivaan täydeltä. Kurjaa, kun ei ole oikeaa kesää sitten ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällakin ukkostaa vähän väliä. Ei oikein voi ulkona mitään aloittaa.
      Sisälläkin rajoittaa sähkökatkot.

      Poista
  3. Ovat he niin ihania..Näitä pieniä ja vähän suurempiakin odottaa aina niin kovasti. Heidän kanssaan on tosi mukava viettää hetki, jos toinenkin..mutta..on raskasta pidemmän päälle. Silmät on oltava selässäkin ja läsnäolo kokoaikaista. En ymmärrä, mutta omien lapsien kanssa ei ollut ehkä niin kokonaispainoitteista oleminen. Tottahan toki heistä huoli pidettiin, mutta leikkiväthän he yksinkin. Lapsenlapset ovat tosi toivottuja vieraita, mutta sanon aina miehelleni ja leikilläni, että on ihanaa, kun auton valot näkee tulevan, mutta helpotuksen huokaus, kun perävalot näkyy lähtevän. Tämä on tosiaan huumorilla sanottu, mutta pidempi aika ottaa meille mummoille jo voimien päälle, varsinkin, ellemme ole aivan priima kunnossa. Hyvin olet jaksanut, ota itsellesi huokaus ja lepo.
    - neljän tytön mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit kyllä niin oikeaan kirjoituksessasi. Ihanaa kuulla etten ole yksin tämän "ongelman" kanssa. Ihmettelen aina miten sitä jaksoi kolmen oman kanssa, nyt vain yksi kerrallaan ja voimat hupenee ja oleminen on niin kokonaisvaltaista läsnäoloa, ei muuta ennätä eikä voi. Silti heitä aina odottaa innolla.

      Poista
  4. Vaikka noihin pieniin mummot välillä väsyvätkin, on vaan niin haikeaa aina, kun pois lähtevät..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on haikeaa ja taas odottaa milloin näkee uudestaan.

      Poista
  5. Metsäretket onkin ihan parhaita, tekevät erityisen hyvää öapsen motoriselle kehitykselle.
    Onneksi tosiaan on keonoja, joilla voi pitää yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäretket ovat todellakin hyviä sekä motoriselle kehitykselle että uuden oppimiselle. Yhdessä ihmettelemme luontoa.

      Poista
  6. Ehkä ikävöinti lisää sitä kiintymyksen määrää, jota noihin pikkuisiin tuntee. Ainakin itse huomaan lapsen tuntuvan aina vaan enemmän rakkaalta eron jälkeen. Ja me mummot tarvitsemme myös hengähdystaukoja. Repovedellä on ihanat maisemat, kelpaa siellä retkeillä. Luot pikku Prinsessalle unohtumattomia lapsuudenmuistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ainakin meidän välien rakentuvan kiinteiksi ja hänelle jäävän mukavat lapsuusmuistot mummolastaan.

      Poista
  7. Jos ikävöi Mummo, niin näyttää Koirallakin olevan ikävä. Meillä Jymy makaa lasten suljetun oven takana päivätolkulla lasten lähdön jälkeen ja kuuntelee onko oven takana joku. Lapsi saa retkistä mahtavat muistot tulevaan elämäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Koirakin ikävöi mutta oli kyllä väsynytkin vahtimisurakastaan. Nyt vahtii vain kissoja ;)

      Poista
  8. Tiedän tuon tunteen,kun kaikki pysähtyy ja jäljellä on hiljaisuus!
    Pikkuväen tohina on niin täysipainoista, että sen huomaa vasta, kun pikkuvieraat on lähteneet.
    Ihanaa viikonloppua ja akkujen latausta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Meillä kans oli pikkuvieraita muutaman päivän. Olen samaa mieltä että jaksais paremmin hoitaa pikku lapsia, kun olis lyhyempi aika. Kyllä sinä pitkään jaksoit hoitaakin, kun on kuitenkin tehtävä ruuat ym. välipalat.
    Mulla ainakin väsyy selkäni tuosta ruuanlaitosta ym. siihen liittyvästä jutusta.
    Meillä olivat myös vanhemmat, tosin yhden päivän olivat pikkulomalla.
    Vielä kun en saa nukutuksi, niin sekin väsyttää sitten päivällä, kun yöuni jää niin lyhkäiseksi.
    Mutta rakkaitahan nuo lapsukaiset ovat, ikävä täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruuista ja välipaloista huolehtiminen on työlästä. En ole koskaan ollut mitenkään intohimoinen ruuanlaittaja. Sitten kun pitää vielä huomioida erityistoiveet ja ohjeet vanhemmilta.

      Poista