Hiljaisuus ja kova ikävä

Pikku Prinsessa lähti eilen kotimatkalle.

Mummo ja Vaari istuu tässä kuvassa hänen kanssaan puun juurella katulampun valossa.

Ennen lähtöä ennätettiin tehdä vielä paljon asioita.

Kun pikku Prinsessa oli parin kuukauden ikäinen ja lomalla täällä itärajalla,

niin kävimme Reposuolla patikoimassa ja makkaran paistossa.

Nyt pikkuisesta on tullut jo iso itse kävelevä kolmevuotias ja kävimme uudestaan saman reissun.

 Paluumatkalla satoi kovasti, mutta sekään ei häirinnyt.

Pikku Prinsessa tykkää todella paljon retkeillä,

ei retkien tarvitse olla lähimetsää kauemmas, kunhan ollaan luonnossa.

Ihana piirre Helsingissä syntyneelle ja kasvavalle, juuret  kuitenkin täällä Itä-Suomessa.

Tiistai iltana kävimme vielä kesäteatterissa.

Aiemmin kävin useamminkin, mutta Mies ei ole kovin innostunut lähtemään,

mutta nyt Pojan perheestä sain seuraa.

Pikku Prinsessakin oli mukana, todella hyvin jaksoi olla,

välillä isin kännykästä Ryhmä Hau'ta katsellen.

Tykkään kesäteattereiden tunnelmasta, aidosta eläytymisestä,

mahtavista talkooporukoista ja luonnon äärellä esiintymisestä.

Ennen teatteria pääsin vielä syömään paikalliseen hotelli-ravintolaan,

jossa jälkiruuaksi sattui vielä herkkuani, suklaamoussea tai suklaapuuroa

kuten pikku Prinsessa sitä nimitti.

Pojan perhe lähti paluumatkalle tosiaankin eilen iltapäivällä ja lähdin heidän kyydissään

"keskustaan", jotten jäisi tänne kotiin yksin ikävöimään.

Kunhan nyt tämän ja huomisen selviäisin niin sitten alkaa Miehelläkin jo loma.

Olen vähitellen koonnut pikku Prinsessalta kesken jääneitä leikkejä

lelulaatikoihin odottamaan seuraavaa käyntiä.

Ikävä on nyt jo kova.

Vaikka sitä väsyykin pikkuisen seurassa niin antaahan se niin paljon.

Eilen illalla todettiin Miehenkin kanssa, että lyhyemmissä pätkissä voisi olla vaikka useamminkin,

mutta pitkä yhtäjaksoinen lomailu väsyttää meitä molempia.

Harmi, kun tuota välimatkaa on niin paljon ja yksin ei voi vielä matkustaa.

 Mietin tuossa, että onneksi nykyaikana sitä kuitenkin näkee useammin ja

voi pitää yhteyttä muutenkin.

Mitenhän ne äidit ja mummot selvisivät ikävästään, joiden lapset lähtivät aikoinaan

Ruotsiin ja kävivät vain kerran vuodessa kesällä kotiseudullaan.

Me onneksi nähdään useammin.  

Seuraava varma sovittu tapaaminen on syyskuun eka viikonloppu.

Sitä ennen ainakin skypetellään.

Koirakin on odottavan oloinen.

Hänkin tottui paimentamaan pikku Prinsessaa ja odottaa

varmaankin, että kohta hän jostain esille putkahtaa.

Toivottavasti pikku Prinssi vanhempineen tulisi viikonloppuna käymään.