tiistai 4. heinäkuuta 2017

Borrelioosi




Niinpä siinä sitten kävi, että sain kolme viikkoa sitten puraisseelta punkilta
 borrelioosin eli Lymen taudin.
Punkkihan oli kiivennyt selkääni ja ei ollut edes kunnolla vielä kiinnittynyt,
kun se poistettiin.  Luin silloin paljon asiasta netistä.
Itse oli hankalaa seurata selässä ollutta jälkeä, 
mutta lähes päivittäin pyysin Miestä ottamaan siitä kuvan, jotta näin muutoksen.
Koko ajan puremakohta oli hieman kosketusarka ja punoitti vähän,
mutten ollut huolestunut, koska diabeteksen takia minulla paranee haavat tosi hitaasti.
Viikonloppuna puremakohdan ympärille alkoi tulla  rakkulaista ihottumaa
 ja menin sitten maanantaiaamuna päivystykseen.  
Pääsinkin melko nopeasti lääkärille, joka totesi tarkkaan tutkittuaan, että
kyllä tätä voidaan pitää borrelioosina.  Oireet ja ajankohta täsmäsivät.
Selvissä tapauksissa ei oteta vasta-ainemääritystä.


Sain vahvan, kaksi viikkoa kestävän  antibioottikuurin, jota sitten tarvittaessa jatketaan.
Jos muita oireita tulee, niin mentävä uudestaan lääkäriin.
Harmi juttu, ikäväkin, mutta toivottavasti selviän tällä kuurilla ja
pitkittyviä, hankalia oireita mm. nivel- ja lihaskipuja,  sydän- ja keskushermosto-oireita,
ei tule.  Väsymystä varmaankin tulee jo vahvoista antibiooteista.




40 kommenttia:

  1. Voi kurja :(
    Pikaista paranemista, toivottavasti ei tule muita oireita!

    VastaaPoista
  2. Pidän peukkuja, että kuuri tehoaa. Meillä oli viime keväänä punkki tuossa rinteessä, jossa on vuorenkilpeä. Minä harvennin sitä, ja onneksi oli hanskat kädessä. Tarttui punkki valkoiseen takkiin kiinni. Enpä sitten enempää niitä harventanut. Veljeäni on muuten purrut useamman kerran, mutta on säästynyt taudilta. Hän kun on kova kulkemaan luonnossa ja metsästää sekä kalastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että aikoinaan lapsena minuakin on punkki puraissut eikä mitään jälkioireita tullut.

      Poista
  3. Voi EI!!!
    Toivotaan, että vahva lääkitys auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotan, että lääkitys on tarpeeksi vahva ja tarpeeksi pitkä.

      Poista
  4. Ikävä kesämuisto, toivottavasti ab:kin puree, ettei jälkiseurauksia tulisi.
    Rentoutumista ja muuta kesän nauttimista Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Voi ei! Toivottavasti ei tule pahempia oireita.

    VastaaPoista
  6. Harmillinen juttu toivottavasti ei tule mitään muita oireita tuttavalla oli ollut myös borrelioosi ja se oli saatu hoidettua antibiooteilla. Nyt miehellä on ollut useampi päivä 40 astetta kuumetta ja on saanut antibioottia suoraan suoneen ei tiedetä onko punkki häntäkin puraissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti sielläkin antibiootti tehoaa.

      Poista
  7. Onpa ikävää. Toivottavasti lääkitys auttaa.

    VastaaPoista
  8. Harmillista. Onneksi huomasit ajoissa, toivotaan että antibiootti puree.
    Punkkeja tuntuu olevan nyt joka paikassa missä on heinikkoa. Kissasta yhden jo nappasin pois. Itse olen välttynyt moiselta otukselta. Käärme kylläkin ehti tökkästä jo tänä kesänä. Onneksi pääsin viikon vaivoilla tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuntuu olevan normaalia enemmän. Kissastakin ollaan muutama poistettu, vaikka on laitettu sellainen valeluliuos. Käärmeen puremakin voi olla vaarallinen.

      Poista
  9. Auts, ei kiva! paranemista Sinulle

    VastaaPoista
  10. Voi ei, se sitten oli pahinta mahdollista. Toivottavasti lääkkeet nyt auttavat pian!

    VastaaPoista
  11. Voi ei! Tosi kurjaa! Toivotaan että lääkkeet auttavat ja pian!

    VastaaPoista
  12. Voihan kökkö! Antibiootit kyllä purevat aika ! Toipumista sinne!

    VastaaPoista
  13. No voi, toivottavasti selviät ilman lisä oireita. Aika ruman näköinen tuo jälki on, hyvä että seurasit sitä.
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  14. Voi harmin paikka! Punkkeja on kovasti ollut tänä kesänä ja vauvalta on löytynyt myös pari. Onneksi eivät olleet ehtineet niin pureutuneet. Toivottavasti lääkitys auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, voi. Todellakin tuntuu olevan normaalia enemmän tänä vuonna.

      Poista
  15. Voi harmi, kun kävi huono tuuri :( Toivottavasti antibiootit tepsivät!

    VastaaPoista
  16. Hui! Noin pitkä antibioottikuurikin on inhottava. Vie yleiskunnon. Toivottavasti puree. Minulla oli yks vuos punkit mahassa ja selässä yhtäaikaa sienestyksen jäljiltä. En huomannu niitä ees heti. Mahan puolella oli punoitusta ja PYYSIN antibioottikuurin, sainkin sen. Ei minultakaan mitään vasta-aineita otettu, eli en tiedä oliko vai ei. Voiko jonkun iho reagoida muutoinkin rajusti? Toivottavasti selviät kuitenkin ihan kuurilla ja säikähdyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihoni reagoi kyllä helposti ja siksi en mennytkään nopeesti lääkäriin. Ehkä olisi pitänyt.

      Poista
  17. Voi ei! Hirmuisesti noita punkkeja on joka paikassa.
    Pikaista paranemista sinulle!❤️ Toivotaan, että menee ohi lääkekuurilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkkeja tuntuu todellakin olevan paljon tänä kesänä. Ainakin siitä päätellen että sekä kissasta että koirasta niitä on pitänyt poistaa suoja-aineista huolimatta. Aikaisempina kesinä on aineet tehonneet.

      Poista
  18. Tosi ikävä juttu:(.Kysyin joskus muutama vuosi sitten lääkäriystävältäni, että pitääkö täälläpäin olla huolissaan punkkien puremista.Hän sanoi, että punkin pitää olla kiinnittynyt 12h ennenkuin borrelioosi voi tarttua ja muutenkin vain riskialueilla.Hänene pitäisi ehkä päivittää tietojaan:D.Minulla on joka kesä jossainpäin kiinni punkki ja aina vahdin kyllä tarkasti alkaako tulla punaista rinkulaa tmv.
    Toivottavasti sinulla menisi hyvin ohi kuurilla eikä myöhempiä oireita tulisi.Nyt on lupa lepäillä oikein kunnolla!

    VastaaPoista
  19. Minäkin luotin siihen kun löydettiin se ja saatiin niin nopeesti pois. Lepäily jää vähän vähemmälle kun Poika ja Miniä lähtevät reissuun ja pikku Prinsessa tuli mummolaan siksi aikaa.

    VastaaPoista
  20. No voihan kökkö! Noista punkeista nyt riesan lykkäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja niitä punkkeja tuntuu tänä kesänä riittävän.

      Poista
  21. Voi ei, nuo punkit ovat niin raivostuttavia olioita! Toivottavasti selviät mahdollisimman vähin oirein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Välillä pelottaa, välillä taas ajattelen että antibiootit kyllä tepsii.

      Poista