lauantai 17. kesäkuuta 2017

Festarikesämme avattu




Siinähän se on, näistä ne kesäfestarit koostuu.
Bajamajoista, mieleisestä musiikista, osaavasta  henkilökunnasta, 
innokkaista talkoolaisista ja juomatölkeistä.
Me oltiin ystäväpariskunnan kanssa tämän kesän ensimmäisillä festareilla.
Sää oli ihana, lämmin ja aurinkoinen.
.  Musiikki mieleistä, vaikka Sanni joutuikin perumaan tulonsa,
mutta Anssi Kela korvasi sen loistavasti.
Ainut miinuspuoli oli välillä nilkkoja syövät itikat.


Anssi Kelan lisäksi esiintyjinä olivat Anna Puu ja Eppu Normaali.
OKR-festarit jatkuvat vielä lauantain ja sunnuntain, mutta ei tällä iällä jaksa valvoa
kuin yhden illan ja yön.
Ilta oli samalla synttärilahja Miehelle.
Aloittelimme iltaa yhdessä Tytön ja Vävyn luona pitsoilla ja hamppareilla
sekä kuohujuomalla.
Oletteko maistaneet Lehtikuohua (alkoholiton)?
Ihana tuoksu, väri ja maku.  Vastaa mustaherkunlehdistä tehtyä juomaa.
Kiitos kivasta illasta kaikille,
jalat ovat jo palautuneet seisomisesta,
unikin varmasti maisuu ensi yönä.
Kahden viikon päästä uudestaan!



12 kommenttia:

  1. Voi Mummo ja Koira, Niin mukava festari-postaus sinulta. Kiitos! Ihan outo tuo Lehtikuohu minulle. Tuo pullo ainakin on kaunis. Hyvää sunnuntaita.

    VastaaPoista
  2. Kivat kesäfestarit siellä!
    Tuo juoma on uusi tuttavuus. Pitänee kokeilla.
    Aurinkoista alkuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onnea miehelle! En ole ikinä kai ollut festareilla.. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäfestaritunnelmaa kannattaa joskus käydä kokemassa vaikkapa vasta tällä iällä.

      Poista
  4. Onnittelut! Wau, en ole ollut festareilla kun sitten Tangomarkkinoilla joskus vuosia vuosia sitten!

    VastaaPoista
  5. Lehtikuohu on niin hyvää! Tykkään tästä enemmän kuin siitä punaisesta ja plussaa myös siitä, että Wanhan Kulman Puodista saa pikkupulloja :)

    OKR tuli itselle tutuksi eilen, kun siellä hiippailin. Onneksi sattui hyvä ilma, tänään vähän vetistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että sitä saa tuoltakin. Pitää käydä joskus tuolla Wanhan Kulman Puodissa, kun Joensuussa käydään.

      Poista
  6. Oikein paljon onnea!
    Lehtikuohuhan sopisi minullekin juomaksi, jos on alkoholiton.
    Hyvät esiintyjät on festareilla ollut!

    VastaaPoista