tiistai 16. toukokuuta 2017

"The more people I meet, The more I like animals."



On niin vaikeaa, tietää miten toimia oikein. Asiat muuttuu, painotukset muuttuvat.
Joskus hyvä asia hautautuu provosoivien juttujen taakse.
Kasvoin maalaistalossa, jossa oli lehmien lisäksi kanoja, sikoja, kaneja, vasikoita ja jopa hevonenkin.
Kaikilla eläimillä kanoja lukuunottamatta oli nimet.
Meillä lapsilla omat nimikkolehmämme, joita kävimme harjaamassa navetassa.
Siat oli nimetty naapurin isäntien  mukaan; Taavetti ja Jussi.
Keväisin odotettiin, kun lehmät pääsivät ulos.  Voi sitä riemua ja hyppimistä.
Ulkona ne saivatkin olla monta kuukautta, kävivät navetassa vain lypsyllä.
Lehmät laidunsivat metsissä, sen ansiosta metsämansikkakin oli yleistä.
Kun kasvoin, moni asia muuttui.  Lehmät siirtyivät peltolaitumille, keskityttiin maidontuotantoon.
Ei ollut enää kanoja, ei sikoja, vasikoitakin vain näki vilaukselta.
Sukupolven vaihdoksen jälkeen lehmien pito loppui veljelleni siirtyneellä kotitilalla.
Naapurin poika rakennutti ison pihattonavetan.
Kaipasin vanhoja aikoja.
 Oletin, että synnyinkodissani ollut tapa kohdella eläimiä olisi ollut hyvä ja
 uudet suuret yksiköt eivät olisi niin hyviä.
Kuitenkin lapsuuskodissani ollut parsinavetta esti lehmien luontaisen liikkumisen talviaikoina.
Toisaalta pihattonavetoista ei lehmät pääse ulkoilemaan, vaikka saavatkin liikkua.


 Eläinsuojelulakia uudistetaan parhaillaan.  Halusin tietää, mistä oikein on kyse.
Miksi tarvitaan lakia eläinten suojelemiseksi, miten eläimiä tulisi kohdella.
Miten ja mihin kaikkeen tämä vaikuttaa.
Uusi eläinlaki (Into kustannus 2017)  kirjassa on useampi kirjoittaja, jotka katsovat uuteen eläinlakiin liittyviä asioita eri näkökulmista erilaisiin tutkimustuloksiin nojaten.
Kun luin kirjaa, niin moni eläimiin kohdistuva toimenpide tai eläinten kasvuoloihin liittyvä asia sai uusia näkökulmia ja aiheutti monasti pahan olon siitä, miten eläimiä sallitaan edelleen kohdeltavan.
Lemmikkien omistajana etenkin koirien liiallinen rotujalostusesimerkit ja pentutehtailu sekä kissojen villiintymään päästetyt populaatiot herättivät ajatuksia. 
Vaikka olenkin sekasyöjä, niin yritän ainakin lisätä kasvissyöntiä.
Moni ei halua syödä punaista lihaa, mutta kananlihan (broilerin) kasvatus se vasta tuntuukin pahalta.
Mutta mikä sitten on parasta ja miltä kantilta.
Suomen olosuhteissa ei voi koko vuoden kasvattaa vihanneksia ekologisesti.
Jos haluaa kotimaista tomaattia ja salaattia ympäri vuoden, niin kasvihuonekasvatus on todella suurta energian tuhlausta.  Jos taas ostaa ulkomaista, niin sen lisäksi, että ei suosi suomalaista työtä, kannattaa suuria kuljetuskustannuksia. 
Entäs sitten villalangat.  Onko puuvillalangat parempi vaihtoehto.
Puuvillan kasvatuksessakin on ongelmansa ja ne ovat aina muualta tuotuja. 
Entäs sitten hyönteisten syönti.  Miten se sopii eläinten suojeluun.
Mikä sitten olisi se oikea tapa syödä, elää ja harrastaa.
Tietoa tulvii kaikkialta.  Miten siitä löytää sen oikean.
Kuinka osaa ajatella asioiden eri puolia ja valita sen oikean.
Siksi suosittelen lukemaan tämän kirjan, vaikka ihan vain eri näkökulman takia.


Toinen asia, joka helposti herättää monia ennakkoluuloja on eläinsuojeluyhdistysten yms toiminta.
Kaikki tietävät kettutytöt, salaa kuvatut videot eläintiloilta yms, mutta ei välttämättä nähdä sitä hyvää työtä, mitä esim Animalia tekee eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi.
 Itse olen huolissani kissojen lainsuojattomuudesta.  Siitä miten paljon kissoja hylätään vuosittain, miten niitä ei kohdella koirienkaan veroisesti.
Animalian Lainsuojaton-kampanjaa edistyksellisen eläinsuojelulain hyväksi ovat monet tunnetut artistit ja suunnittelijat tukeneet suunnittelemalla t-paitoja.
Michael Monroen & Jussi Karjalaisen paidassa on kissat ja mukava teksti.


Ei eläinten oikeuksien puolustaminen vaadi kaikilta turkiseläinten vapauttamista tai 
vegaaniksi ryhtymistä.
Jokainen voi omalta osaltaan ottaa asioista selvää, osallistua omalla panoksellaan eläinten olojen parantamiseen.  Vaikuttamisen tapoja on useita ja jokaiselle löytyy se omin tapa.
Ensiksikin kannattaa ottaa asioista selvää.
 
 
Kirja arvostelukappale/Into kustannus, Lainsuojaton paita/Animalia



14 kommenttia:

  1. Kiitos, kun otit nämä asiat esille. Tärkeitä asioita mietittäväksi. Kukaan ei varmasti tiedä täysin eettistä tapaa tehdä valintoja ja elää elää niiden kanssa. Aina on tuo toisaalta.... , mutta toisaalta taas....... Minulla on omassa elämässäni käynyt niin, että olen halunnut antaa kodittomille kissoille kodin. Siispä yhteys eläinsuojelu-ihmisten ylläpitämään kissojen turvataloon. Sieltä tuli kolme ihmistä tarkastamaan, sopiiko kotimme kissojen kodiksi. Hyvä niin. Olisihan se kamalaa, jos kissat joutuisivat uudessakin paikassa huonolle hoidolle. Hullulta tuntuu vain se, että olemme saaneet hakea vauvoja synnytyssairaaloista pelkällä sosiaaliviranomaisten soitolla. Kukaan ei ole siinä tilanteessa tarkastanut, sopiiko kotimme vauvoille. Eikä sairaaloissa ole tarkastettu henkilöllisyyttämme. Tästä voisi ajatella, että toisin paikoin kissoista pidetään paremmin huolta kuin lapsista. Aurinkoa meille ja teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti verrataan myös sitä asiaa, että vanhuksetkaan ei pääse ulos niin paljon kuin lehmät. Mutta tämähän on vanhustenhoidon vika ei eläinsuojelun. On todella vaikeaa toimia oikein kun tietoa tulee kaikkialta.

      Poista
  2. Nykyään on niin paljon tietoa saatavilla, että menee ihan hämmennyksiin. Ei enää tiedä mikä on oikein ja mitä välttää. Syödä pitäis, mutta kun seuraan tiiviisti Animalian tiedotuksia, niin on mennyt halu syödä lihaa.Ennenvanhaa taidettiin kuitenkin hoitaa eläimet paremmin. Ne olivat nimettyjä ystäviä kaikki, eikä osa suuresta nimettömästä laumasta. Meilläkin mummolassa lehmät vietti kesät metsässä, mummo niitä huuteli sitten metsänreunassa lypsylle. Se on kaunis muisto lapsuudesta. Me lapset saatiin etsiä kananmunia pitkin pihaa juoksentelevien kanojen jäljiltä. Ei taida tulla semmoista aikaa enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita aikoja voi vain muistella. Kaiken pitää nykyisin olla niin tehokasta.

      Poista
  3. Hyvä postaus! On totta, että tämänkin asian ympäriltä tulee monenlaista mielipidettä ja infoa. Kuinka osata toimia kaikkien kannalta oikein?
    Jokainen meistä varmasti löytää sen oman tapansa suojella eläimiä.
    Monroen lause on hyvin oivallettu!
    Lakia tarvitaan, samoin kuin esim. lastensuojelulakia takaamaan kaikille eläimille turvallinen kasvuympäristö, monipuolinen ja tasapainoinen kehitys sekä erityinen suojelu.
    Ihminenhän on tunnetusti julma eläin!
    Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassakin on paljon julmia esimerkkejä. Pahaa teki välillä lukea.

      Poista
  4. Olipa kiva kirjoitus. (: Eläinasiat herättävät kyllä aina tosi paljon tunteita ja keskustelua - ja harmillisesti usein niitä ääripääilmiöitä sitten paisutellaan. Vasta luin lähiseudulla tapahtuneesta lehmien laiminlyönnistä. Surullista. Mutta haluan uskoa siihen, että paljon enemmän on niitä eläinten kasvattajia ja omistajia, joilla on vastuuntuntoa ja sydän paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ääritapaukset puolin ja toisin nousevat helpoiten esille. Onneksi on todellakin paljon niitä vastuuntuntoisiakin eläinten pitäjiä.

      Poista
  5. Olipas siinä asiaa. Ruokakulttuuri on oikein valintojen viidakko. Yksi valinta vaikuttaa aina toiseen. Mikä niistä sitten on se oikea, mistä sen aina tietää. Ehkä se maalaisjärki kannattaa pitää mukana ja yrittää löytää se itselle hyvältä tuntuva oikea valinta.
    Vai naapurin isännillä oli oikein kaimasiat. :)

    VastaaPoista
  6. Kaupunkilaislapsena, asfalttipihassa kasvaneena, onnekseni sain tutustua maalaiselämään Iitissä äitini enon maatilalla joten ymmärrystä kaupunkilaistytölläkin on eläinten suojeluun ruohonjuuritasolta. Kirsti viittasi lastensuojeluun ja Sinä itse vanhustenhuollon nykytilaan. Tärkeitä asioita kaikki kolme. Mitä voimme tehdä? Pidetään hyvää huolta lähipiirimme eläimistä ymmärryksemme mukaan ja tietenkin ihmisistä parhaan taitomme mukaan.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä postaus tärkeistä asioista! Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle aurinkoista viikkoa. Sääkin jo on lämmennyt meilläkin.

      Poista