perjantai 19. toukokuuta 2017

Apteekki netissä



Olen vähän laiska lähtemään asioille tuonne kylille, 30 km päähän ja
käytän siksi paljon verkkokauppoja. Valikoimakin on suurempi, saan tutkia vaihtoehtoja rauhassa
 ja saan tuotteet joko suoraan omaan postilaatikkoon tai Mies voi tuoda paketin töistä tulleessaan.
Helppoa ja kätevää.
Meitä varoitellaan tilaamasta netistä lääkevalmisteita, koska ei tiedä mitä saa.
Löysin kuitenkin kotimaisen Euran Apteekin, jolla on ihan oikea apteekki Eurassa ja
Apteekkituotteet.fi verkkokauppa.
 Kaiken lisäksi uutiskirjeen tilaamalla saa kaksi mukavaa etukuponkia.


Tein viikonlopun aikana tilauksen, tiistaina sain viestin, että tilaus on otettu käsittelyyn
ja tänään paksu kirjekuori löytyi postilaatikosta.
Tälläinen vaihtoehto sopii mainiosti myös ujoille,
jotka eivät välttämättä halua kaikkea ostaa pienestä tutusta kyläapteekista ;)
Reseptilääkkeetkin voi siis tilata verkosta.



Sain aiemmin jo Apteekkituotteet verkkokaupalta esittelypaketin,
 jossa oli monenlaista ajankohtaista tuotetta itselle ja lemmikeille.
Tuota silmäpuhdistetta tulee varmasti kokeiltua Pikkukissan silmien puhdistamiseen.
Se kun viettää suurimman osan ajastaaan ulkona ja välillä on roskia silmäkulmissa ja nenä töhnäinen.


Ajankohtaista todellakin.  Rakkolaastari paketin nappasi Tyttö itselleen, niitä kuulemma kuluu kesän aikana varmasti samoin kosteusvoidetta.  Triple Dry deodorantti voimakkaan hikoilun estämiseen on kesäaikaan varmasti tarpeen.  Pienet matkakoon Favora-tuotteet on taas mukava ottaa seuraavalle reissulle mukaan, kun menen pikku Prinsessan luo.  Olen ennenkin käyttänyt Favoran tuotteita ja todennut ne hyväksi.


Löysin Apteekkituotteet.fi verkkokaupasta myös hyväntuntuisen hammasharjan.
Hampaiden hoito on nyt erityisen ajankohtaista, kun kävin hammaslääkärin vuositarkastuksessa ja ainakin yksi paikka pitää uusia.  Minulla on punajäkälä suussa, joka aktivoituu aina välillä ja joudun sitä vuosittain tarkistuttamaan, koepalakin on pari kertaa otettu.  Tuosta syystä joudun myös käyttämään erikoishammastahnaa, joka ei vaahtoa eikä sisällä ärsyttäviä aineita.
Olen siis jo vuosia käyttänyt Salutem hammastahnaa, joka sopii suuhuni, mutta sitä saa vain apteekeista, eikä aina kaikista apteekeista sitä löydy.  Verkkokaupasta sitä löytyy varmasti.
Varmaan tilaisin ruuatkin kotiin verkkokaupasta, jos se vain olisi mahdollista.
Tai onhan se jo nyt: laitan päivällä Miehelle viestiä ja hän tuo tavarat töistä palatessaan.
Helppoa ja kätevää!


Yhteistyössä Apteekkituotteet.fi




10 kommenttia:

  1. Voi tuota internetin ihmeellistä maailmaa! Tosi hyvä tapa hoitaa apteekkiasiat, jos ei pääse helposti apteekkiin.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Onpa kätevää tuollainen palvelu.
    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Enpä ole tuollaista tiennytkään. Hieno juttu! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Enpä ole netistä tilannut...tiesin kyllä, että sieltäkin pystyy tilaamaan. Kätevää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima on ainakin pikkuapteekkeja laajempi.

      Poista
  5. En ole koskaan tilannut netistä apteekkituotteita.
    Hienosti se ainakin sulla pelas.

    VastaaPoista