tiistai 9. toukokuuta 2017

Harmittelupäivä




Jos oikein tarkkaan katsoo, niin kyllä siellä näkee raparperin verson.
Lumikasa vieressä muistuttaa myöhäisestä keväästä.


Näiden kuvien ottamisen välillä on  viikko, joten kyllä se aurinko kuitenkin tekee tehtävänsä
 ja sulattaa lunta.  Tällä viikolla olin suunnitellut peseväni ikkunat ulkopuolelta sekä
 siivoavani terassia kesäkuntoon.
Ei tarkene, ei huvita.  Lämpötila on pakkasen puolella, joten ei oikein onnistukaan.
Tuntuu niin uskomattomalta katsella eteläisen Suomen kuvia, joissa kevätkukat kukkii
ja taimet ovat jo harsojen alla istutettuina.


 Kasvulavassa olevista mansikoistakaan ei vielä näe, että miten ovat talvesta selvinneet.
Tänään siis tällainen harmittelupäivä.
Takassa tuli ja kaveruksetkin vain nukkuvat.
Jospa se aurinko vielä paistaisi tänne itärajallekin ja toisi kevään ja lämmön.


18 kommenttia:

  1. Tätä on nyt liikkeellä! Tuntuu, ettei kevätaurinko lämmitäkkään sieluun asti.
    Mieliala alkaa yhdellä jos toisella kääntyä alakulon puolelle.
    Itse kuulun tuohon joukkoon myös, vaikka etelässä asunkin. Tänään on taas lumi-ja raekuurot muistuttaneet, ettei todellakaan olla vielä keväässä!
    Täytyy toivoa,että tämän viikon jälkeen...
    Illanjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taitaa koko Suomi olla nyt kylmän kourissa.

      Poista
  2. Moi Mummo, yhdyn harmitteluihisi. Nimittäin kylmää on meilläkin, vaikka Etelässä olemmekin. Kun pesin ikkunoita, piti aina välillä pitää lämmittelytauko, kun satoi räntää tai rakeita. Ne kyllä sulivat heti pois. Tuulikin on Pohjoisesta ja jäätävä. Sinnitellään vielä vähän aikaa. Tuntuupa sitten sen ihanammalta se kauan kaivattu lämpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä lämpöä osaa sitten paremmin arvostaakin.

      Poista
  3. Tänä aamuna lähdin töihin taas toppatakki päällä. Kyllä nämä kelit alkaa jo riittää.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se kevät vielä tulee! (: Jos yhtään lohduttaa, niin täällä etelämmässäkin tällä hetkellä on tosi epävakaista koko ajan. Nyt paistaa aurinko mutta sataa samaan aikaan lunta (vaikkei se maahan enää jääkään) ja on kylmä. Yöt pakkasella nyt tällä viikolla. Ihan omituisia kelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä omituisia kelejä. Tätäkö se ilmastonmuutos nyt sitten on.

      Poista
  5. Hrrr, rakeita tulee täällä nyt taivaan täydeltä. Samassa harmittelun venheessä ollaan näköjään Suomen joka kolkalla. Kasvihuoneessakin pitää taimet peitellä monella harsolla. Mutta odotellaan, kyllä se lämpö kohta alkaa.

    VastaaPoista
  6. Aika paljon teillä on vielä lunta. Lunta sataa parhaillaan täälläkin. Yritin tänään haravoida, mutta niin oli kylmä että ei yksinkertaisesti tarennut.

    VastaaPoista
  7. Raparperiä löytyy meiltäkin. En ole katsonut, joko on noussut. Pihahommia olen kyllä muuten jo tehnyt. Ja välillä tuota lunta tulee, mutta kesää odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko luottaa että se kesä vielä joskus tulee.

      Poista
  8. Etelä-Karjalassakin satoi tänään lunta. Eipä vielä mitään istutella.

    VastaaPoista
  9. Kyl tääl Kouvolan seudullakin on lumet istuttamieni orvokkien päällä jo toista kertaa. Eipä vielä istutella muuta, ei.

    VastaaPoista