sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua!




 Vapun aaton sää täällä itärajan tuntumassa on kylmä ja luminen.
Miehen kanssa kahdestaan syödään munkkeja ja juodaan simaa.
Rauhallinen vappuaatto.
Loppuviikko olikin sitä enemmän touhua täynnä.


Matkustin torstaina pikku Prinsessan luo.
Kevät oli siellä paljon aikaisemmassa.  Pyörälenkillä kirjastoon saimme ihastella jo sinivuokkoja.
Ennätimme leipoa pitsoja pikku Prinsessan ja Pojan kanssa odotellessamme Miniää töistä kotiin.
Parina vapaapäivänä ennätimme rakentaa hiekkakakkuja, ajaa junaradalla, rakentaa majaa,
lukea monta kirjaa ja leikkiä Ryhmä Haun pennuilla.


Torstaina kävimme Oulunkylän seurakunnan yhteisöravintola Saleemin lounaalla.
Lounaalla on monta hyvää tarkoitusta.
Lounaan kokkeina toimivat maahanmuuttajat yhdessä srk:n vapaaehtoisten kanssa, 
jolloin maahanmuuttajat saavat kokemusta suomalaisista käytännöistä ravintolatoiminnassa,
ruuanvalmistuksessa yms.  Lounaan hinta on 1-10 euroa, jolloin jokainen voi osallistua omalla mahdollisuudellaan auttaa ja jolloin ruuan hinta ei ole este lounaalle osallistumiseen.
Tuotto käytetään Kirkon ulkomaan avun kautta "kokkien" maamiesten auttamiseen.
Osallistujia olikin paljon, vanhemman väen lisäksi  pääasiassa nuoria äitejä lapsineen, joille tämä torstailounas on  edullinen ja helppo tapa tuoda vaihtelua viikko-ohjelmaan.
Pikku Prinsessakin tykkäsi ruuasta ja etenkin jälkiruokakeksistä.


Tein noin kuukausi sitten ruusukorun, 
jonka sain nyt vietyä pikku Prinsessalle.  Koru oli mieleinen ja Mummokin sai sitä välillä kokeilla.
Voi miten kivaa meillä taas olikaan leikkiä ja jutella yhdessä.


Ryhmä Hau on edelleen suosittu.  Vein pikku Prinsessalle pääsiäistipun mummolaan "unohtaman" pahvimunan, jonne olin kätkenyt "pennut".  Ne olivatkin monissa leikeissä mukana.
Istuivat junan kyydissä ja niitä laitettiin nukkumaan ja ruokittiin.
Liekö pennut joutuneet välillä joukkotappeluunkin, kun niitä pitä laastaroida oikein urakalla ;)


Perjantaina oli päiväkodissa vappujuhlat, joissa pikku Prinsessakin kävi tiikeripukuun pukeutuneena.
Oli niin ihanaa katsella, miten innostunut hän oli.
Lauantaiaamuna piti vähän itkeäkin, kun mummo oli kotiin lähdössä.
Onneksi on skype, jolla saadaan vaihtaa kuulumisia ja mummolla on aikaa matkustaa
sinne aina uudestaan, kunhan vr järjestää taas edullisia junavuoroja.





20 kommenttia:

  1. Nätti koru ja kivat leikit Prinsessalla ja sinulla. Tytöllä riittää mielikuvitusta. Sinulla on ollut viikolla touhua ja vipinää melkoisesti. Aikuisen seurassa vietetty vappu tasapainottaa mukavasti viikkoasi (?) Uskoisin niin, koska itse kaipaan toisinaan jo pelkkää aikuisseuraakin. Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisella riittää kyllä mielikuvitusta ja aina huomaan hänen oppineen jotain uutta. Olit jälleen kerran oikeassa, rauhallinen viikonloppu miehen kanssa tasapainottaa mukavasti. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Hieno koru!
    Aamulla oli täälläkin maa valkosena, mutta nyt jo sulanut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täälläkin jo paistaa aurinko.

      Poista
  3. Ihana postaus, niin täynnä elämää. Teillä on niin hurmaavat leikit ja puuhat Prinsessan kanssa. Kaunis on tuo koru. - Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin saa taas antautua leikkimään.

      Poista
  4. Kiva koru!
    Oikein ihanaa Vappua sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Ihania ja hauskoja tunnelmia. Omalle tyttärelläkin oli tuollainen tikrupuku ja erikseen myöhemmin häntä ja korvat ja niitä piti pvkodin kevätjuhlissakin juhlamekon kanssa. Voi mihin aika rientääkään.

    Kivaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee todella nopeasti lasten kasvua seuratessa.

      Poista
  6. On tosi hienoa etät mummo voi osallsitua säännöllisesti pikkuisen elämään, se on todella arvokasta molemmille. Tosi hienoa tuo ruokailutilaisuus, siitä saisivat monet muutkin ottaa oppia!
    Hyvää vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruokailu auttaa samalla kertaa niin monia.

      Poista
  7. Voi miten kiva idea tuollainen lounas. Ruoka on isossa osassa kuitenkin kaikissa kulttuureissa. Pikkuprinsessa kuulostaa ihan täydelliseltä pikkutyttöseltä.
    Ihanaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ainakin mummon mielestä prinsessa on täydellinen ja ihana.

      Poista
  8. Tuollainen lounashetki onkin kiva ja maahanmuuttajat pääsee osallistumaan. Onhan se aina varmasti pikkuprinsessalle kova paikka, kun mummo lähtee. Iloista vappua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuan ympärillä on helpompi jutellakin sekä tekijöiden että ruokailijoiden.

      Poista