lauantai 15. huhtikuuta 2017

Lankalauantaina



 Läheisellä lakkasuolla on talvella miellyttävämpi kävellä kuin kesällä.
Teimme aamulenkin yhdessä Miehen, Koiran ja Pikkukissan kanssa Kissan jäädessä kotivahdiksi.
Tuuli oli kylmää, mutta hanki kantoi hyvin.


Pakkasta on ollut monta päivää ja yötä.  
Sisällä ylipitkäksi venähtäneen narsissin laitoin ulos, vaikka eihän se pakkasessa kestänyt.
Kateellisena olen katsellut Etelä-Suomen puutarhabloggaajien kevättouhuja pihoilla ja puutarhoissa.
Täällä ollaan lumen keskellä varmaan vielä vappunakin, vaikka ollaan vain Itä-Suomessa.
Pääsiäisen keltaiset värit kuitenkin tuovat väriä tännekin.
Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!



28 kommenttia:

  1. Hyvin talviselta siellä teillä tosiaan näyttää, mutta koleassa säässä täällä etelässäkin pääsiäistä vietetään, vaikka lumet ovatkin jo lähteneet.
    Ihanan raikas ja kaunis ovikranssi ja kauniita pääsiäiskoristeita.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kylmää on meilläkin, mutta ei enää lumihankia. Ihanat koristeet olet tehnyt pääsiäisen ilontuojiksi. Kyllä se kevät teidänkin kulmille ehtii, odottele rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Voi, nyt lopetan marinan näistä kylmistä keleistä! Teillähän on tosiaan ihan talvi siellä!
    Kovasti tekisi mieli laittaa jo parvekkeelle jotain kukkia, muttei vaan voi.
    Kauniita kuvia kransseista!
    Kivaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tosiaan ihan talvikelit. Kivaa pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  4. Meillä ei sentään ole noin paljon lunta. Mutta lumisateessa täällä ollaan
    tuon tuosta.
    Ei mullakaan ole mitään kukkia pihalla, pakkasta meilläkin on öisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät odotuttaa tuloansa. Toisaalta ennätän nyt tehdä vielä sisähommia.

      Poista
  5. Ihanan paljon lunta teillä vielä! Täällä ei lunta, vain kylmää ja narsissit sisällä visusti :)

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinne teille :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat pääsiäiskuvat. Ostin vasta tänään narsisseja, niin monella on kylmä ilma tehnyt tepposet, vein haudoillekin tänään. Oikein ihanaa pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sisällä aukevat niin nopeesti. Kivaa pääsiäistä myös sinulle.

      Poista
  7. Aili Nupponen on lisännyt kommentin tekstiisi "Lankalauantaina":

    Kiitos tästä kauniista postauksesta, mummo!
    Oikein hyvää pääsiäistä sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Aili että tämä kommentti on näin mutta sotkin jotain ja tämä poistui vahingossa. Enkä saanut sitä muuten takaisin. Hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  8. Onpa siellä tosiaan vielä lunta. Ihana lenkkiseurue. Kisukin mukana! Kauniit, pirteät koristeet. Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kyllä tosiaankin on talvista teillä vielä. Mahtavaa lenkkiseuraa sinulla. Suomi on pitkä maa, johon mahtuu monenlaista säätä ja keliä. Teillä ovat kaikki ihanuudet vielä edessä silloin, kun ne ovat meiltä jo ohi. Kylmää on täälläkin. Hyvää pääsiäisen jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Suomi on pieni maa niin yllättävän pitkä. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinullekin!

      Poista
  10. Nättejä pääsiäiskoristeita sinulla. Kiitos ja hyvää pääsiäisen jatkoa! <3

    VastaaPoista
  11. Eilen palasimme lumisesta Lapista takaisin kotiin ja täällä ei ole lumesta tietoakaan. Hassua, miten maisema muuttuu radikaalisti tänne ajaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä sen eron huomaa herkästi. Juhannukseen mennessä jo tasaantuu kasvuerot luonnossakin.

      Poista
  12. Kylläpä näyttää talviselta - meillä on lumet jo kokonaan sulaneet eikä pääsiäisen pikku lumisateista maahan enää uutta lunta jäänyt.
    Saa nähdä miltä siellä näyttää toukokuun puolenvälin jälkeen, kun äitini ja veljeni sinne Juuan mökillemme tulevat!
    Ihanaa pääsiäisen jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsevät jo pihaa haravoimaan silloin. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinullekin.

      Poista
  13. Hienot kranssit. Täällä ei ole lunta, mutta kylmää on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmä, vaikkakin välillä aurinkoinen pääsiäinen täälläkin on ollut.

      Poista