tiistai 10. huhtikuuta 2018

Mummolaan



Viikonloppuna kävin hakemassa pikku Prinsessan mummolaan kevätlomalle.
Lauantaina menin ja sunnuntaina tultiin.
Kyllähän siinä sai aika monta tuntia istua junassa.
Paluumatkalle lähdimme sunnuntaina ensin Espoosta Pasilan asemalle
noin yhden aikaan iltapäivällä, sitten matkustimme leikkivaunussa Joensuuhun,
johon saavuimme vaille kuusi illalla.


Joensuusta jatkoimme matkaa paikallisjunalla ja  loput 30 km vielä henkilöautolla.
Iltakahdeksalta olimme vihdoin perillä.
Pikku Prinsessakin jaksoi hyvin koko matkan.
Hän oppi kuuntelemaan junakuulutuksiakin ja seuraamaan milloin meidän asema tulee.


Eilisaamuna sitten sai toivomansa aamiaisen
ja sitten alkoi tavanomaiset mummolaleikit.
Kissoja pitää ruokkia ja Koiralle myös omat ruuat,
kissoja silitellään ja halitaan.


Värityskirjan värityksen, tarrojen liimaamisen, legoilla leikkimisen
ja satujen lukemisen ohella lienee parasta kuitenkin isot lumikasat pihassa.


Kukkulan kuningattaren piti päästä lumikasan päälle ja avuksi otettiin vanha lumiharja.


Kevään ensimmäinen lätäkkökin löytyi, hieman vielä jäässä, mutta pitihän siinä jo läträtä.
Pari tuntia ulkoilua aamu- ja iltapäivällä, leikkimiset sisällä ja vielä illalla
saunominen väsytti pikku Prinsessan niin, että jopa satukirjasta ei tarvinnut lukea kuin yksi luku.
Loppuviikosta vieraillaan serkkupojan, pikku Prinssin luona,
käydään markkinoilla, paistetaan grillikodassa makkaraa,
osallistutaan pilkkikilpailuihin.
Ensi viikon alussa sitten saatan Prinsessan kotiin.
Kumpikohan meistä on enemmän innoissaan näistä mummolalomista?
 
 

16 kommenttia:

  1. Ihania hetkiä muistojen helminauhaan. Onnellinen on lapsi, jolla on kaltaisesi mummo.
    Herttaisia kuvia.
    Onnellista yhdessäoloa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mummokin innostuu tekemään monenmoista Prinsessan kanssa. Yöunetkin tulevat helpommin.

      Poista
  2. :) oi```miten ihana viikko sinulla tiedossa.
    niin ihana lukia näitä pikku-prinsessan tarinoita:)
    riemun täytteistä,yllätyksellistä ,lämmintä viikkoa sinne itä-rajalle:)
    -justiina

    VastaaPoista
  3. Kyllä kelpaa pikku prinsessan mummolassa vierailla :) Ihania muistaja jää lapselle tuollaisista reissuista ja mukava mummosta varmasti saada prinsessa kylään.

    VastaaPoista
  4. Tällaiset mummolajutut muistaa kyllä varmasti sitten aikuisenakin. :) Mukavaa mummolalomaa!

    VastaaPoista
  5. Kyllä näistä
    Mummola-hetkistä riittää varmasti muistoja teille molemmille! Ainutkertaisia hetkiä nuo!

    VastaaPoista
  6. Voi miten kiva viikko teille on tulossa. Lätäköt on ihan ikisuosikkeja. Huomasin itsekin ajavani ison lätäkön keskeltä, nostit jalat ylös polkimilta ja nautin siitä kun vesi lentää...kevät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy minunkin tunnustaa, kyllä minäkin siellä lätäkössä kävin :)

      Poista
  7. Kumpikin taitavat olla yhtä innoissaan. Tuohan se mummon elämään pientä piristystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja näitä hetkiä voi sitten muistella yksin ollessa.

      Poista
  8. Kyllä varmasti molemmille jää ihanat muistot :)

    VastaaPoista