torstai 7. syyskuuta 2017

Käsijäätelöä ja muuta mukavaa



 Syksyn ensimmäinen matka Helsinkiin pikku Prinsessan seuraksi on nyt takana.
Oli taas tosi mukavaa olla siellä.  Prinsessasta on kehkeytynyt todella hyvä keskustelija.
Hän pohtii asioita ja kyselee, mutta myös tarkkeilee ympäristöään ja kommentoi herkästi.
Mummokin oppii paljon uusia sanoja, kuten käsijäätelö.
Kauppareissulla ei ostettu tötterö- eikä tikkujäätelöä vaan käsijäätelöt eli puffetit.
Pihalta ja poluilta keräsimme pikku Prinsessan kanssa värikkäitä lehtiä, 
laitoimme ne kirjan väliin prässäytymään
ja teimme niistä tauluja; äidille, isälle, Prinsessalle ja mummolle.
Paljon lehtiä jäi vielä käyttämättäkin.
Prinsessaa kyllä arvelutti, kun mummo leikkasi äidin antaman liimapurkin kahtia, 
jotta saatiin viimeisetkin erikeepperit kaivettua. 
 Hän totesi, että äiti kyllä huomaa tuon!


Pojan perhe on käynyt katsomassa uutta asuntoa.
Siellä olisi kuulemma huone, jossa on komeroita, mummollekin, näin pikku Prinsessa tuumasi.
Kysyi sitten vielä illalla, että muutatko sinäkin sitten sinne.
 

Parilla kertaa olemme jo yrittäneet päästä syömään kuuluisaan lähiöpitseriaan, aina täyttä.
Nyt Poika oli tehnyt pöytävarauksen jo pari kuukautta sitten.
Pitsat olivat todella hyviä ja palvelu ystävällistä.
 Kannatti odottaa, onneksi sieltä saa myös take away-pitsoja.


Uusitussa Mäkitorpan leikkipuistossa piti vierailla useasti.   
Ryhmä Hau on vieläkin se ykkösjuttu, vaatteissa ja leluissa.


En ole mitenkään kummoinen ruuanlaittaja.
Tein nyt vasta eka kertaa tzatzikia ihan itse.
Yllättävän hyvää ja maistui falafel-pullien kanssa.


Paluumatka vierähti taas kirjan parissa, tällä kertaa Antti Eskolan Vanhuus.
Jälleen yksi uusi näkökulma tulevaisuuteen.


Kotona odottikin sitten suklainen yllätys.  Olin voittanut Koivikon katveessa blogin
arvonnassa suklaisen paketin. Ihana, kiitos!


Kotona ripustin pikku Prinsessan tekemän taulun työpöytäni viereen.
Niin ja muistin kerätä mummolankin värikkäitä lehtiä syyslomavierailua varten!

17 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Mukava reissu teillä on ollut! mukavia syksyisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reissu oli mukava, vaikka aina se vähän väsyttääkin, etenkin tuo pitkä matkustaminen.

      Poista
  2. Onnea arvonnan voitosta ja oi miten kiva reissu sinulla on ollut!ihana on prinsessa!

    VastaaPoista
  3. Mukava reissu varmaankin ja myös prinsessallekin tärkeä. Onnea voitosta.

    VastaaPoista
  4. Ihanan kuuloinen reissu sinulla on ollut. Tosi hieno tuo lehtitaulukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä oli kiva yhdessä tehdä tai lähinnä minä katselin.

      Poista
  5. Sinulla on ollut ihan loistoluokan matka. Ihania hetkiä Prinsessan kanssa. Onnea arvontapalkinnosta!

    VastaaPoista
  6. antoisa reissu takana ja onnekas, MAKEA kotiinpaluu. Prinsessan taulu on hieno. Onnea voiton johdosta ja ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Ihania nuo askartelut syyslehdistä.Meilläkin äitini tekee näitälastenlasten kanssa:).Ja nams mikä pitsa ja suklaaherkkuja:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on mukavia yhteisiä puuhia alkaen lehtien etsimisestä. Herkut oli hyviä!

      Poista
  8. Mukavaa, ettei posti hukannut pakettia vaan se pääsi perille asti. Leppoisaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihana paketti ja tuli juuri sopivasti. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista