maanantai 14. elokuuta 2017

Paluu arkeen



Lomat loppu tältä kesältä ja paluu arkeen kahden kuukauden lomarumban jälkeen.
Nyt on sekä jälkikasvun että Miehen lomat kesän osalta ohitse.
Tämä päivä on mennyt sekä itsellä että kissoilla ja Koiralla levätessä.
Itse olin eilen niin väsynyt että kävin nukkumaan jo puoli yhdeksältä illalla.
Ja nukuin muutamia "kissa ulos, kissa sisään" sekä vessassa käyntiä lukuunottamatta
kaksitoista tuntia.
Olisikohan univelat nyt kuitattu?


Viime perjantaina kävimme vielä Iskelmä Kesä festareilla,
ei tämän ikäisenä ja tämän kuntoisena jaksaisi enää valvoa niin pitkään.
Vaille yksi päästiin kotiin päin ajelemaan ja oltiin kotona sitten lähempän puolta kolmea.
Kun koko illan oli ollut ihmispaljoudessa ja nähnyt ja kokenut paljon,
niin eihän sitä heti osannut rauhoittua nukkumaankaan.


Pikku Prinssikin kävi vierailulla.
Kyllä sitä saa aina ihmetellä, miten nopeasti lapset kehittyvät.
Prinssi on jo kova leikkimään, ryömimään ja  istumaan sekä kurkottamaan ylös.
Viime viikolla kävimme Pikku Prinssin kanssa isomummolassa ja
isomummo ja isopappakin saivat ihastella suvun uusinta tulokasta.
Seuraava onkin tulossa jo marraskuussa sisarentyttärelleni.


Luonto näyttää jo kovin syksyiseltä.  Koivun keltaisia lehtiä on jo pudonnut maahan
ja tatteja nousee.


 Aiemmin kesällä ihmettelimme Miehen kanssa miten paljon valkoisia kukkia
kukkii metsässä, nyt kanervat kukkivat valtoimenaan todella kirkkaan värisinä.
Niin se kesä vaan hurahti ohi jälleen kerran.


8 kommenttia:

  1. Tervetuloa normaaliin arkeen. Aina on mukava irtautua arjesta edes hetkeksi, vaikka arki jäsentää päiviä erilailla kuin lomat. Blogista näin, että lomaanne on mahtunut monenlaista. En ihmettele lainkaan, että olet väsynyt. Mutta jos väsymys jatkuu pitkään huolestun. Voi mahdoton, miten Pikku Prinssi onkin kasvanut. Toisten lapsista ja lastenlapsista sen huomaa. Kaikkea hyvää arkeesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista on kesään mahtunut, joten ei ihmekään että on nyt väsynyt ja saamaton olo. Ehkä se tästä taas piristyy.

      Poista
  2. Vastahan tuo pikkuprinssi syntyi ja nyt osaa jo vaikka mitä, kyllä tämä aika menee niin nopeasti.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee tosiaankin nopeasti, lasten kasvusta sen näkee. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Minullakin on väsymystä ilmassa.Ensin alkoi lapsilla koulu ja piti itsekin vääntää rytmi sen mukaiseksi ja nyt vielä tulin kipeäksi.Ihan kamalasti olisi kaikkea työtä (suursiivousta,metsätöitä ym) ja onneksi on vastapainona sienestys niin pysyy mieli virkeänä:).Yleensä meilläpäin nousee herkkutatit ennen haaparouskuja ja kanttarellit ennättää ihan ensin,mutta nyt löytyy ihan eniten haaparouskuja.Tatteja ei ole löytynyt vielä kun pari naperoa.On aika haikea mieli kun kesä on taas ohi ja ihan liian nopeasti.Täytyy varmaan keskittää huomio syksyn kauneuteen ja sen antimiin niin ei vaivu ihan apeuteen...

    VastaaPoista
  4. Noi pikkuset kasvaa ja kehittyy niin nopeasti, niin meilläkin, onneks on tulossa tytön perheeseen joulukuussa uus vauva.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa ihanaan arkeen🤗🤗Suloinen pikkuprinssi💞

    VastaaPoista