maanantai 6. helmikuuta 2017

Allit



Allit nimen annoin näille sukille langan mukaan.  Edelleenkin neulon siis perusvillasukkia.
Nyt tein kuitenkin jotain pientä muutosta.


Neuloin päällisosan joustinneuletta, sukka istuu siten paremmin jalkaan.
Oli kyllä hankalaa muistaa telkkaria katsoessa, että kolmas ja neljäs puikko ovat joustinta ja eka ja toka sileää.  Nyt ei ihan katsomatta voinutkaan neuloa koko jalkaterän osuutta.


Tein kärkikavennuksetkin erilailla, näyttivät tosi hassuilta,
mutta jalassa tuntuivat ihan hyviltä ja istuvilta.


 Tykkään tästä väristä, se ei ole mikään liukuvärjätty, muttei yksivärinenkään.


Olen nyt neulonut parit sukat tästä minulle uudesta tuttavuudesta Alli-langasta.
Paksuus on jotakuinkin seiskaveikan oloista, mukava neuloa, en nimittäin ihan ohuesta langasta tykkää.  Lämpimätkin ovat ja violetin värisiä sukkia olen jo ennättänyt pestäkin ja hyvänä pysyivät.
Nämä langat olen ostanut ihan omilla rahoillani, joten tämä ei ole blogiyhteistyötä. 
Yhdestä kerästä saa juuri tuollaiset 38 jalkaan sopivat sukat, pikku nöttönen jää tarvittaessa parsinlangaksi.



16 kommenttia:

  1. Kaunis väri sukissa. Paksummista langoista neuloessa joustinneule muotoutuu hyvin jalan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja minusta villasukat saavat tuntua jalassa eli olla paksummat.

      Poista
  2. No tuo on kyllä hyvänvärinen sininen lanka.

    VastaaPoista
  3. Onpa suloiset sukat ja värikin on aivan ihana.

    VastaaPoista
  4. Kiva toi kärkikavennus. Ihan hyvännäköiset, kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän epäilin miten tuo kärkikavennus istuu jalkaan, mutta hyvinhän se käy.

      Poista
  5. Kun kuin otsikon ajattelin, että kirjoitat näistä minun ja jonkun kanssasisareni käsivarsien alla roikkuvista löysistä pusseista. Onneksi sinun postauksesi oli kauniimmasta aiheesta. Hyvä idea tuo päältä joustava neule. Hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tajusin tuo "allit" vasta sitten kun jo kirjoitin jutun. Mukavaa päivää sinnekin kaukomaille!

      Poista
  6. Kauniit sukat! Mukavaa, että esitellään uusia hyviä sukkalankoja ihan käyttökokemuksen kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin kaipaisin uusien, edullisten sukkalankojen esittelyjä enemmän.

      Poista
  7. Kauniin värinen lanka ja kivat sukat.

    VastaaPoista