torstai 23. kesäkuuta 2016

Ihanan lämmin päivä



Pikku Prinsessa saapui perheineen viime yönä yhden jälkeen, mutta silti jo aikaisin aamusta Prinsessa nousi pirteänä ylös.  "Mummon kanssa metsään", oli heti toiveena.  Niinpä heti aamupalan jälkeen lähdimme yhdessä aamulenkille.
 

Vanhempien vielä nukkuessa, emme löytäneet hattua tai huivia, joten sedän eli Kuopuksen vanha sai kelvata.  Reippaasti Prinsessa käveli ja huolehti, että Pikkukissa kulkee mukana.


Koiralla oli jo heti aamusta kuuma.  Tänään olikin todella lämmin päivä, ainut haitta on joka paikassa pörräävät paarmat, itikat ja mäkäräiset.


 Välillä piti poiketa ihan oikeasti metsään, Metsäkoneen jälkiä kuljettiin sitten jonkin matkaa yhdessä kunnes palattiin tielle jälleen.  Tänään tehtiinkin monta kävelylenkkiä; metsään sekä postia hakemaan ja välillä laiturille uittamaan varpaita vedessä.

 
Pikku Prinsessa pääsi välillä leikkimään vedessä viime kesänä hankkimaani kilpikonna-altaaseen.  Vesipyssy oli uusi tuttavuus ja onneksi vaatii vielä harjoittelua, joten säästyimme suurimmilta vesivahingoilta.


Poikakin sai etäpäivän tehtyä ja pääsi rentoutumaan.  Vieraat toivat tuliaisina rannalle riippumaton, johon Pojalla on tämän juhannuksen ajan etuoikeus.  Näkymät matossa rentoutuessa ovat mahtavat, offia vaan tarpeeksi, niin siinäkin kestää makoilla ja lukea kirjaa.


2 kommenttia:

  1. Pienet lapset ovat innokkaita, tuntuu ettei ne tarvitse untakaan, kun on muuta mielenkiintoista. Ihanaa on lekotella riippumatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu olevan. Eilisiltanakin pikku Prinsessa ennätti nukuttaa isänsä ja mummonsa ja itse vain jaksoi valvoa.

      Poista