maanantai 21. maaliskuuta 2016

Lajinaapurit




Tänä aamuna oli pakkasta 17,9, kun heräsin.  Onneksi aurinko lämmitti sen verran, että nyt enää alle seitsemän astetta pakkasta.  Luntakin tulee hiljalleen.  Päätin tänä aamuna ilahduttaa Koiraa ja kävellä hänen kanssaan tielle, jonka toisessa päässä tiedän majailevan kaksi koiraa.  Välimatkaa meillä on sen verran, että emme näe toisiamme eikä haukuntakaan kuulu kuin jäällä kulkiessamme lahden perukoille.  Nyt kuitenkin menimme heidän kotitielleen ja annoin Koiran haistella kaikessa rauhassa lajitovereidensa hajuja.  Koira on muutenkin nauttinut nyt aamuisista lenkeistämme, kun hanki kantaa ja voi juosta metsässä.  Nyt se sitten nukkuu rauhallisena sohvalla.  
Kevätauringon ilmestyttyä on itselleni tullut joka keväinen muutos eli villasukkien neulominen ei tunnu enää niin kivalta, vaan olen etsinyt puuvillalankakassin ja yritän keksiä mitä niistä tekisin. Kirjastostakin otin yhden kirjan inspiraatiota varten.  Nyt olen lähinnä vaan virkannut vanulla täytettyjä munia pääsiäisen odotuksessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti