perjantai 3. heinäkuuta 2015

Syntymäpäivät ja shoppailureissu




Mummo on taas ollut kaksi päivää reissun päällä.  Tuntui taas lomalta, kun oli normaalista poikkeavaa.  Eilen käytiin Tytön kanssa Kuopiossa Matkuksessa shoppailemassa ja päivittämässä muotitietämystä.  Mummon mukaan lähti kolmet kivat kotihousut hinnaltaan seitsemän ja viidentoista euron väliltä sekä sitten maksimekko elokuussa tuleviin juhliin.  Ikealtakin ostimme hillitysti, vaikka saimme kulutettua yli kuusi tuntia ostoskeskuksessa ruokailuineen.  Paluumatkalla olin ylpeä, että selvisin niin vähillä ostoksilla ja siinä samassa välähti.  Tyttö oli saada sydärin ja minä kirosin.  Minut tuntevat tietävät, etten kiroile normaalisti ollenkaan (äidiltä opittu), mutta nyt harmitti niin suunnattomasti turha rahanmeno.  Miehelle piti heti soittaa, että "valehteleeko" auton mittari, selviäisinkö huomautuksella.  Mies lohdutti, mutta silti jännitän nyt postin tuloa.  Paluumatkalla haimme vielä Kuopuksen kyytiin ja menimme viettämään 10-vuotissyntymäpäiviä Tytön ja Vävyn luo.  Synttärisankari oli hämmästynyt, että minäkö saan lahjoja.  Sitten vallan villiintyi lahjoista ja vahti niitä, ettei toinen kissa vaan niitä ottaisi.  Tyttö oli tehnyt "synttärikuppikakunkin".  Sitä ennen kuitenkin söimme Vävyn grillaamia vartaita.  Ihania kasviksia ja erilaisia makkaroita.   Jäin sitten vielä yöksi Tytön ja Vävyn luo, kun tänään oli tapaaminen ystävien kanssa.  Olimme sopineet menevämme pizzalle ja toinen ystävistäni olikin varannut meidän vakipöydän, ravintolan perällä olevan pyöreän pöydän, jossa aina perjantaisin kävimme töissä ollessamme.  Oli taas todella mukava nähdä ystäviäni ja tietenkin nauttia mehevästä pannupizzasta.


 
 





















2 kommenttia: