torstai 21. toukokuuta 2015

Tyynykasa

Tänään se sitten alkoi, puiden kaato lähimetsässä.  Kävimme etäältä Koiran kanssa katsomassa, kun metsäkone jytisi.  Koira pelkäsi.  Ja minä kun en aiemmin tajunnut, että nehän tekevät sitä läpi illan ja yön.  Onneksi ei sisälle asti kuulu jytinä.  Surullista.  Sadepäiväkin vielä.
Piti sitten piristykseksi ommella tyynyille uusia päällisiä.  Laitoin kaikkiin vetoketjut helpottamaan pesua.  Pitkiä vetoketjuja löytyi jemmasta, kun kirpparilla käydessäni ostan aina vetoketjunippuja, niissä tulee lyhyitä ja pitkiä yhtä edullisesti.  Tyynyt ovat kahdelle eri sohvalle ja yhteen sänkyyn. Tummin kangas on pöytäliinakangasta, vaaleammat raitaiset pyyheliinoja. Seasta pilkottava kukkakangas taas Ikean metritavaraa.  Niin ja onhan siellä alimmaisena yksi kolmella eurolla ostettu valmis tyynyn päällinenkin.
Verhojakin tekisi mieli vaihtaa, samalla tulisi loputkin ikkunoista pestyä.
Matotkin haluaisin ennen juhannusta pestä.  Niinkuin aina ennen lapsuudenkodissa juhannuksena levitettiin siivouksen jälkeen puhtaat matot lattialle, syreenit kukki ja äiti oli leiponut tuoretta pullaa.  Isä haki koivuja rappusten pieleen.  Juhannukseen on enää neljä viikkoa. Kiire tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti