maanantai 19. tammikuuta 2015

Lankalaihis 2015

Koska minulla on tänä vuonna tarkoitus vähentää lankavarastojani, niin osallistun Amrian (Näppituntuma-blogi) Lankalaihis haasteeseen.  

Tässä siis lankalaihiksen säännöt:
  • ihan itse saa päättää, minkä verran haluaa lankavarastonsa pienenevän vuoden aikana
  • lankaa saa vähentää kaikilla laillisilla keinoilla, siis myös myydä/lahjoittaa jne
  • lankaa saa myös ostaa tai muuten hankkia lisää, tärkeintä on se, että vuoden lopussa lankaa on päättämäsi kilo- tai grammamäärän verran vähemmän
  • oman lankavaraston kokonaismäärää ei tarvitse tietää, riittää, että punnitsee kaiken talouteen tulevan langan ja samoin valmistuvat työt/muuten poistuvat langat. Tai jos ei vaakaa omista, niin voi asettaa tavoitteekseen vaikka "x kerää vähemmän" tai "laatikollinen vähemmän" tai jotain muuta vastaavaa.
Blogeja selaillessani sain myös hyvän idean Laura Olssonin Lauramainen-blogista.  Etsin itselleni vihkon, johon kerään vyötteet kuluttamistani langoista.
 
Tammikuussa olen kuluttanut jo 450 g lankaa, josta 100 g on lahjoitettua.
                                                    
                                                  

Yhdestä Regian lankakerästä tein
nämä kaikki, lisänä raitoihin pikkusukissa Novita woolia.  Lanka siis oli riittoisaa 200g/ 400 m. Alkoi jo pikkasen kyllästyttää samasta langasta neulominen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti