keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Herkkuja kissoille



Kun aiemmin kirjoitin Herkkuja Koiralle niin pitäähän sitä myös kissoille herkkuja olla.



Meidän vanhempi Kissa on ovela. Kun se haluaa lisää ruokaa ja tietää ettemme tule sitä antamaan,
niin menee terassin oven eteen, maukuu ja raapii ovea kuin ulos pyrkiäkseen.
Kun me sitten tulemme lähelle, niin hyppääkin ruokakuppinsa luo ja odottaa siinä.


Meillä kissat saavat paljon vähemmän herkkuja kuin Koira.
Kissat syövät lähinnä kuivaruokaa ja lisäksi märkäruokaa pusseista.
Pikkukissalle kelpaisi pelkästään kuivaruokakin, mutta Kissa taas vaatii 
päivittäisen märkäruoka-annoksensa.


Nämä Lemmikki Oy:n Oscar herkut sopivat sekä kissoille että koirille.
Kätevää, kun voi antaa samasta pussista kaikille.
Kaikki tuotteet valmistetaan Kuopiossa kotimaisesta lihasta
Korkea lihapitoisuus taas takaa hyvän maittavuuden, kaikki herkut sisältävät vähintään 90 % lihaa.




    Erityiset kissanherkut sisältävät lihan lisäksi pienen määrän virtsateiden hyvinvointia tukevaa karpaloa, kissalle elintärkeää tauriinia ja karvapalloja ehkäisevää kasviskuitua.
Tämä asia on etenkin leikatuille kissoille todella tärkeää, niille, kun virtsatieongelmat
ovat yleisiä.


 Vanhempi Kissa liikkuu talvisin todella vähän ja siksi joudutaan
rajoittamaan herkkujen ja ruuan määrä.
Samalla korostuu myös laadukkaitten tuotteiden käyttö.
Oscar herkkuja Kissakin saa rajoitetusti nauttia.



Kiitos maittavista herkuista Lemmikki Oy

14 kommenttia:

  1. Hymyilyttää tuon vanhemman kissan "ruuan kerjuu taktiikka",eivät eläimet ole tyyhmiä,vaan puhetta vailla,tarkoitan että vain puhekyky puuttuu:)
    Mukavia ,juttukavereitahan nämä kissat ovat:)

    Täällä kylmä tuuli puhaltaa:)toppatakilla vielä käyttöä:)

    Hyvää alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyll viisaita ja omapäisiä. Meilläkin kylmä ja vettä sataa rankasti.

      Poista
  2. Ihania kisuleita <3 Mukavaa toukokuuta Sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Sinun kissasi osaavat poseerata. Ihania :)
    Meillä mökin kolme kissaa ovat kovasti ranttuja, mutta ehkä kokeilen noitakin. Koirille Oskarin tuotteet ovat tuttuja.
    Lämpimämpää viikon jatkoa ja kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Meillä koira tekee tuota, että menee ovelle ja kaataa ovenpielestä villasukkakorin, mä sanon "haluutko sä ulos", niin kääntyy pois ja alkaa pyörimään...yleensä silloin haluaa ruokaa, kun ei mene eteiseen vaikka aukaisisi oven. :D

    VastaaPoista
  5. samaa tekee meidänkin rontti sillä erolla että se vain haluaa herättää meidät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kissa herättää viikonloppuisin jos nukutaan pitempään.

      Poista
  6. Kissat osaa kyllä olla ovelia. Meillä oli kissa kun olin pieni ja se aina tajusi kun oltiin lähdössä mökille. Se ei yhtään viihtynyt autossa, vaan kärsi pahoinvoinnista. Kun laukut saatiin eteiseen, niin kissaa ei näkynyt missään. Keksi mitä ihmeellisempiä piilopaikkoja :) Kissat <3

    VastaaPoista