lauantai 24. helmikuuta 2018

Talvilintu



Lapsuuden kodissani oli aina lintulauta ja lyhteitä linnuille.
Vielä tänäkin talvena 87-vuotias isäni huolehti kaupassa, että saa oikean värisiä talipalloja,
niitä toisia, kun linnut ei syö.
Kun muutimme tänne maalle, aloitin toisena talvena lintujen talviruokinnan.
Ensimmäisenä ruokintatalvena ruokintapaikka oli talon päädyssä,
mutta kun keväällä siivosin terassia niin päätin, että se paikka muuttuu.
Hyvä paikka kaikkien kannalta löytyi talon takaa.
Lintuja voi ihailla kahdesta ikkunasta, linnuilla on oma rauhansa,
koska talvisaikaan talon takana ei liikuta ja kesälläkin hyvin vähän,
joten mahdolliset sotkut ei haittaa metsän reunassa puiden alla.


Isäni tiesi jo kokemuksesta, mitä pihapiirin linnut heillä syövät.
Itse olen joutunut onnistumisten ja erehdysten kautta opettelemaan.
Olin innoissani, kun maakuntalehti teki pari viikkoa sitten juttua lintujen
talviruokinnasta ja löysin jutusta kotimaisen, kuopiolaisen yrityksen
tuotteet, jotka oli testatusti parhaiten maistuneet linnuille.


Lemmikki Oy:n tuotteet valmistetaan kotimaisesta rasvasta ja kaurasta.
Ne ovat runsasenergisia, johtuen korkeasta rasvapitoisuudesta, 
mikä tekee niistä myös linnuille maistuvia.
Kaikki tuotteet ovat lämpökäsiteltyjä, joten niissä ei ole salmonellavaaraa.
Talvilintutuotteisiin on kehitetty verkoton ripustus, mikä on linnuille entistäkin turvallisempi.
Talvilintu-tuotteista leikataan suojamuovi pois jättäen molempiin päihin 1-3 cm suojusta.
Ripustuslenkit ovat jo valmiina.




Lemmikki Oy on ainoa kotimainen lintujenruuan valmistaja,
joten tuotteet on suunniteltu erityisesti Suomen talvilinnuille.
Koostumus sulaa linnun elimistössä hyvin ja ruoka muuttuu vaivattomasti energiaksi,
ilman että siihen tarvitsee kuluttaa energiaa.
Tuotteet ovat BirdLife Suomi suosittelemia.

 
Tintin Rasvasiemenseos on Lemmikki Oy:n ensimmäinen tuote ja se on 
edelleen ripustusverkossa.
Tämä pötkylä on ollut meillä jo jonkin aikaa, mutta 1 kg:n pötkylästä kyllä riittää pitkäksi aikaa.
Meillä näitä tuotteita löytyi jopa pienestä Tokmannin myymälästä.


Eikö nämä tangot sulaudukin hyvin maisemaan?
On nuo linnut sitten tarkkoja.  Aiemmin ostamani Tintin Rasvasiemenseostangon
ne ovat jo hyväksyneet, mutta kun ripustin nämä, niin meni puolipäivää,
kun kävivät vain ihmettelemässä kauempaa.
Lehtijutun mukaan jotkut lintuharrastajat ruokkivat lintuja myös kesäisin,
toiset lintuharrastajat taas ovat sitä mieltä, ettei lintuja pitäisi ruokkia ollenkaan.
Itse olen tottunut siihen, että lintuja ruokitaan talvisin, mutta en tehnyt niin kaupungissa ja
taajamassa asuessani, koska ruokinnasta tulee myös epäsiisteyttä ympäristöön
ja naapuritkin tulee ottaa huomioon.


Meillä talitintit ovat jo tottuneet, että kissat katselevat niitä ikkunalaudalta
ja minä voin huoletta liikkua ikkunankin äärellä,
ilman, että ruokarauha häiriintyy.
Tikka ja närhet ovat arempia. Ne vaistoavat liikkeet ikkunankin takaa.




Tänään huomasin, että pienet sinitiaiset ovat rohkeimpia.
Tämäkin tuntui vain katsovan kameraan, kun ikkunan takaa sitä kuvasin.


Nyt, kun on kovat pakkaset, on Talvilinnun Rouhe erityisen tarpeellista.
Sitä linnun on helppo nokkia kovillakin pakkasilla,
kun energian tarve on suurimmillaan.
Tästä ei tule edes roskaa lintujen ruokintapaikalle.
Muistattehan myös sen, että kun syksyllä aloittaa lintujen ruokkimisen,
niin sitä tulee jatkaa koko talvi. 
Itse kuulun niihin, jotka eivät ruoki lintuja pelkästään niiden talvesta  selviytymisen vuoksi,
vaan myös omaksi ilokseni. Aamuisin kahvikupin äärellä on mukava katsoa ulos,
kun linnutkin ovat aamupalallaan.  Se on rentouttavaa.
Kun lähden pois kotoa, huolehdin siitä, että Mies muistaa tarkistaa myös
lintujen ruokien riittävyyden poissaollessani.


Lisätietoja näistä tuotteista löytyy
Lemmikki Oy:n nettisivuilta.
Kiitos yhteistyöstä!

Lisää lintujen talviruokinnasta BirdLife Suomi




24 kommenttia:

  1. Kiitos,hyvästä ajankohtaan tärkeästä kirjoituksesta.

    Olen täysin samaa mieltä isäsi :) kanssa,vain määrätyn merkkiset käy kaupaksi lintujen baarissa.

    ...ja juuri nämä lemmikin valmistamat lintu-ruuat ovat maistuneet ,meidänkin piharuokinnassa.
    Minä lisäksi ostan 3-5 säkkiä maajussilta kauraa/ohraa (a25 kg säkki),tosi edullista verrattuna kaupan kauraan.
    Meidän lintulaudalla vierailee fasaneita (noilla komistuksilla oma ruokintapaikka)
    jopa 12 lintua kerrallaan,ja erikois vieraana oli joku vuosi sitten valkoinen fasaani.
    ja ennemmin kuuntelen vaikka harakoiden räkätystä,kuin viime yöllistä traktorin/tiekarhun raapimista jäisiä teitä/kaupan pihaa,:)pakkasta 28 astetta,ei sohjoa ei suvilunta....hoh´´hoijaa´´´´´
    Sinulla todella ihana blogi,tavallinen ja niin maanläheinen :)
    Mukavaa viikonloppua !

    -justiina

    VastaaPoista
  2. Kiitos mukavasta palautteesta. Noita fasaaneja ei meillä näy, olisi hienoa seurata, mutta on noi pikkulinnutkin kivoja kavereita. Tuo kaurasäkki pitää ensi syksynä hankkia noiden pötkylöiden lisäksi. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Meillä on myös lintulauta, siitä on iloa itselle sekä hyötyä linnuille. Auringonkukan siemeniä ostin viime vuonna säkillisen, pääasiassa niitä on tarjolla, lisäsksi on toisessa paikassa ollut talipalloja. Rakastan lintuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on kyllä mukava seurata sekä minun että kissojen. Ja miten ne on tottuneet jo meihin.

      Poista
  4. Olis ihanaa, kun voisin laittaa tännekin lintulaudan. Tykkäisin katsella lintuja kissojen kanssa. Nykyään ei saa lintulautoja olla kaupungissa, joten katselen sinun kuvia. :)

    VastaaPoista
  5. Lintulaudan kuhinaa on kyllä hauska seurata. :)

    VastaaPoista
  6. Meillä ruokintaa lintuja vain talvella. Ei koskaan kesäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ruoki lintuja kuin syksystä kevääseen. Sekin jo pitkä aika.

      Poista
  7. On kyllä kiva seurata lintujen ruuanhaku puuhia! Hyvä että evästä on varsinkin näillä pakkasilla! Kaunista talvipäivää♥

    VastaaPoista
  8. Jos asuisin omakotitalossa, ruokkisin varmaan itsekin lintuja. Kauniita kuvia ♥

    VastaaPoista
  9. Kauniit kuvat. On tärkeää, että lintuja ruokitaan. Tuntuu, että ruokaa menee todella paljon, eli tarpeeseen menee. Ja ovathan linnut niin mukavaa silmän iloa. - Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Lintujen ruokkiminen on antoisaa puuhaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin kunnon ruuilla. Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  11. Lintuja on kiva seurata ja itsekin ajattelen,että talvisin niitä ruokitaan.
    Kerrostaloasukkina se ei ole mahdollista.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Ihan hämmästyin! En tienny lintujen ruokkimisen olevan noinkin tarkkaa puuhaa. Ehkäpä siksi, kun täällä taajamassa ei tosiaan oikein voi sitä tehdä. Perinteiset siemenet ja talipallot on muuttunu kohdennetuksi ruokavalioksi. Noissa teiän maisemissa linnut kuuluu ilman muuta kuvioon. Onhan niitä tietysti täälläkin, vaikka ei ruokitakaan. Meiän ikkunan alla on tosi iso jasmin -puska, jossa on usein lintuja kesällä ja talvella. Naurattaa katella, kun hoitokissat istuu meiän sohvan selkänojalla ja tuijottaa niitä lintuja. Kuuluu käkättävää ääntä ja viikset väpisee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ääntelee tosiaankin hassusti kun katselevat lintuja. Kyllä meilläkin on eri ruokia kokeiltu mutta kaikki ei linnuille maistukaan.

      Poista
  13. Onpa hyvä ja informatiivinen postaus 🌹Meillä on ollut vain tavallisia kaupasta ostettuja talipalloja telineessä orapihlaja-aitaan ripustettuina. Siinä vierailee talitiaisia, sinitiaisia ja varpusia. Yhtenä päivänä harakka sai vetäistyksi telineen raosta ison loppukimpaleen talia 😀 Hauska katsella lintujen touhuja keittiön ikkunasta. Hatunnosto teidän kokeiluillenne ja sille että pidätte huolta linnuista ♥

    VastaaPoista