torstai 1. helmikuuta 2018

Kevättä kohti





Helmikuu.  Eikö se olekin jo lupaus keväästä?
Tänä talvena, jälleen kerran, meitä on luonnonvoimat koetelleet.
Lunta on tullut enemmän kuin koskaan viiden vuoden aikana
täällä asuessamme.
Sähkökatkot ovat olleet pitkiä ja aiheuttaneet harmia.
Vesiputki jäätynyt.
Tiet ovat olleet välillä täysin lumen valtaamia, puita on kaatunut tielle,
välillä ei ole uskaltanut lähteä liikenteeseen peilikirkkaalle tielle.


Välillä pakkaset ovat olleet kovat ja jopa pakkasten aikaan on tullut lisää lunta.
Kun kolmannen kerran päivän aikana harjaa rappuset lumesta
ja alkaa kolata lunta pihalta, miettii, että helpomminkin voisi päivänsä viettää.


Mutta kevättä kohden mennään päivä päivältä ja kevään ja
kesän aikana ei tule ajatustakaan muualle lähdöstä.


Innokkaimmat Etelä-Suomessa ovat jo puutarhojaan tutkineet.
Meillä toivotaan, että lumi sulaisi juhannukseen mennessä.


Siellä se aurinko on jossain vaaran takana ja päivä päivältä nousee ylemmäs.
Mukavaa helmikuun alkua ja kevään odotusta lumen keskeltä itärajalta.



8 kommenttia:

  1. No joo, samassa tilanteessa, lumihankien keskellä täälläkin :)
    Monestikohan olen kiroillut kahlatessa tai kolatessa lumia, ja päättänyt että tämä saa riittää.
    Onneksi tulee helmikuu, on ollut jotenkin hankala alku tälle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin, perjantaina, on tullut taas lisää lunta. Hankalaa on meilläkin vuoden alku ollut. Nyt vielä eilen meni netti ja kun sitten ei näy telkkarikaan. Puhelimethan meillä toimii tosi huonosti ja nyt sitten eilisiltana oltiin ihan ilman yhteyksiä. Tänään onneksi joku viallinen kuitu oli vaihdettu ja taas pitäisi toimia.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mahtavat talviset kuvat kauniista maisemista. Mutta toki turhautumisen ymmärtää, kun samaa työtä tekee kolmannen kerran pienen ajan sisällä. Helmikuu on jo kuitenkin lupaus tulevasta keväästä. Hyvää torstaita ja helmikuuta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Upeen näköstä siellä. :) On kyllä saatu nauttia lumesta täällä Kymenlaaksossakin jo pidemmän aikaa, nytkin sitä taivaalta tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpäin satoi eilen ja meillä nyt parasta aikaa. Lisää lunta siis.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Tänään täällä etelässä on ollut ihan kaamea keli. Lunta on tullut todella reilusti. Kevättä kohti mennään, toivottavasti lujaa vauhtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, kyllä tämä lumen tulo ainakin jo riittäisi.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista