lauantai 2. syyskuuta 2017

Harhakuvia



Tällä kertaa otin matkalukemiseksi junaan kirjastosta pari kirjaa,
toisen meno- ja toisen paluumatkalle.
Menomatkalla luin Laura Honkasalon Pöytä yhdelle -kirjaa.
Nyt syksyn aikana luin jo aiemmin Laura Honkasalon Nuukaillen sekä joskus aiemmin
olen lukenut Eropaperit sekä Tyttökerho -kirjat.
Nuukaillen kirjasta tykkäsin, vaikken kaikkea allekirjoitakaan.
Itse en esimerkiksi ostaisi alusvaatteita kirppikseltä tai käyttäisi kaikkia yrttejä luonnosta,
koska en tunne niitä niin hyvin, että uskaltaisin.


Nyt siis otin lukemiseksi junamatkalle Pöytä yhdelle -kirjan.
Aina ei tule ajatelleeksikaan, kuinka paljon yksinäisyyttä onkaan ja
monenlaista yksinäisyyttä.
Havahduin taas kerran siihen, miten epätodellisen kuvan elämästä monet
blogit ja instatilit antavatkaan, sekä tietenkin lehdet.
Itsekin olen monasti sortunut siihen, että vertaan omaa elämääni muihin
sen perusteella, mitä he netissä kertovat.
Sisustusblogeista saa kuvan, että koti on aina siisti ja tyylitelty.
Elämisen merkkejä ei näy.
Kun sitten katsoo ympärilleen ja näkee Koiran leluja lattialla ja
kissojen karvoja kaikkialla,  Miehen ikuisuusprojekteja pöydällä,
niin suuttuu sotkuista ja purkaa sitä, keneenkäs muuhun kuin Mieheen.
Miksei meillä ole tuota ja tuota, miksi meillä on ahdasta,
miksi asutaan täällä, miksei meillä ole rahaa ostaa mitään, miksi aina jätät tavarat levälleen.
Monet bloggaajat tuntuvat myös olevan todella aktiivisia, aina menossa, paljon ystäviä joiden kanssa touhutaan, käydään tapahtumissa ja järjestetään juhlia.
Sama juttu, kun näkee iloisia, reippaita, hyvin säilyneitä
monia harrastuksia ja matkoja tekeviä eläkeläisiä lehtien palstoilta ja netistä.
Miten heillä onkaan kaikkeen varaa?
Entäs miten ihmeessä he jaksavat?
Millä rahalla he kustantavat kaikki matkat, pääsymaksut ja hoidot itselleen?
Tunnen noita lukiessani itseni niin saamattomaksi ja yksinäiseksikin
sekä vähävaraiseksi.
Silti, kun luin Pöytä yhdelle kirjaa, niin ajattelin, miten onnellinen olenkaan.
Ei minulla ole montaa ystävää tai laajaa tuttavapiiriä,
ei kahvitteluseuraa kaupungissa käydessäni, koska en tunne täältä ketään,
mutta on minulla ihana perhe, puoliso ja muutama ystävä, 
joiden kanssa voin suunnitella tapaamisia jonkin kivan merkeissä muutamia kertoja vuodessa.
Päivittäistä yksinoloakin siedän, keksin tekemistä päiviini.
Eläimistäkin on seuraa.
En edes jaksaisi enää jatkuvaa kanssakäymistä muiden kanssa.
Kunpa tämän muistaisin aina, kun luen liian "siloiteltuja" blogeja,
katselen kuvia instasta. Ei pidä liikaa verrata toisiin,
koskaan ei tiedä mitä siellä kuvien takana oikeasti on.





10 kommenttia:

  1. Hei pitkästä aikaa. Hienoja ajatuksia kirjoituksessasi. Eihän sitä aina jaksa. Ainakin minä tykkäsin pitää vähän blogilomaa ja puuhastella vain puutarhassa. Kyllä sitä on tyytyväinen siihen, mitä elämässä on. Onnellisuus koostu pienistä asioista ympärillään, vaikka sitä pitää niitä asioita joskus liiankin itsestään selvinä. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, juuri ne pienet asiat tekevät onnelliseksi.

      Poista
  2. Viisaasti kirjoittelet Mummo hyvä. (: Kaikki ei oo aina sitä miltä näyttää. Yksi hyvä postaus tähän liittyen oli jokunen aika sitten Hupsistarallaa-blogissa: Viisi totuutta sukkakuvien kulisseista. Minusta kuitenkin blogin pitämisessä ja omassa elämässä on tärkeintä se, kun muistaa, että se riittää, mikä itelle on hyvä. (: Elämä on elämää sotkuineen kaikkineen, ja kulissit on kulisseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään ei pitäisi tehdä vastoin omaa ajatusmaailmaa. Joskus vain tuntuu, että se ajatusmaailma on sekoitettu eikä muista mikä tärkeintä.

      Poista
  3. Osuit naulan kantaan kirjoituksessasi. Moni vaikutelma, jonka saamme on harhaa. Ei aina ole kysymys siitä, että esim. blogin pitäjä johdattaisi meitä tahallaan harhaan, mutta on varmasti valinnut ne parhaat ja edustavammat kuvat. Minäkin myönnän ottavani pari - kolme kuvaa samasta aiheesta ja laitan "näytille" sen omasta mielestä parhaan. Muutenkin omia nurkkia katsoo kriittisemmin kuin kenenkään toisen. Mekin asumme pienessä mökissä kolmen kissan ja kahden koiran kanssa, kalusteemme ovat entisistä isommista kodeista ne, jotka eivät ole nuorille kelvanneet jne. Tiedän sen tunteen ...... Helposti näkee muiden elämän olevan jotenkin loistokkaampaa. Se on myös harhaa, jonka olen itse luonut. Se tunne vaan toisinaan tulee ja onneksi myös menee, vaikka oikeasti olen ihan tyytyväinen siihen, mitä olen elämältä saanut. Eletään me vaan tätä oman elämämme näköistä elämää ja blogataan siitä vertaamatta itseämme muihin. Aina kuitenkin jollain on joku asia paremmin kuin itsellä. Hyvää huomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista sanoistasi. Näinhän se on. Hyvää sunnuntaita!

      Poista
  4. Luin viime vuonna tuon kirjan minäkin, ehkä ei tuonut mun yksinäisyyteen mitään apua. Olin silloin vasta jäänyt leskeksi, kirja kertoi paljon nuoremman yksinäisyydestä. Nyttemmin olen jo vähän tottunut yksinoloon, uskallan kyllä mennä syömään ravintolaan yksinkin tai kahville. Enkä nyt ole niin paljon tänä kesänä ollutkaan yksin ja puuhaa on ollut liikaakin, joten ei ole ainoa ongelma, kun miestä ei ole. Hyvin usein sen puutteen huomaa, kun joku paikka hajoaa, eikä ite osaa mitään.
    Enpä minäkään ole tuntenut montakaan henkeä tältä paikkakunnalta, vaikka yli 10 v. olen asunut. Nyt työssä ollessa olen tutustunut jo aika moneen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmaailmassa sitä helpommin tutustuu ihmisiin. Todellakin tuo kirja käsitteli enemmän nuorempien yksinäisyyden vaikeuksia.

      Poista
  5. Hienoja ajatuksia!ja ihanan rehellisesti kirjoitat,mä jotenkin vaistoan helposti epäaitouden ...tykkään blogeista mitkä eivät ole niin huoliteltuja kaikkineen..blogeista missä näkyy elämä!Ihanaa sunnuntaita❤

    VastaaPoista