keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Neuletyyny

Tuntuu, että aika menee koirien kanssa puuhatessa ja kun säät on vielä tosi aurinkoiset ja hankikelit hyvät, niin mikäpä on metsässä liikkuessa.
Koiraneiti onkin tosi vikkelä juoksemaan ja etsimään itselleen keppiä.  Koira taas on paljon rauhallisempi ja tutkailee maailmaa mielummin verkkaisemmin kulkien ja pysähtyen välillä.  Illalla heittelimme palloa koirille ja Koiraneiti voitti juoksun lähes aina.
On nyt jo vähän oppinut meidän lauman tavoille, nukkuu aamuisin jo puoli tuntia pitempään kuin alussa.
Ontelokuteesta neulottu tyyny valmistui tänään Tytölle ja Vävylle rahin seuraksi.  Neuloin viiden ja puolen puikoilla, kun muuten olisi tullut liian löysää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti