Stressaava Koiramme

Viikko sitten kirjoitin meidän potilaasta.

Viikon antibioottikuuri on nyt ohitse ja jälkitarkastuksessa käyty.

Lääkekuuria jatkettiin vielä kolme päivää,  vaikka rauhanen oli jo pienentynyt, mutta oli vielä kova.
Suihkutellakin pitäisi päivittäin lämpimällä vedellä.

Itse lähden tänään kohti Helsinkiä ja Miehelle jää nyt hoitaminen.

Koira stressaa kaikista muutoksista, pienistäkin,

joten stressaa siitäkin, kun olen poissa, vaikka saakin olla kotona Miehen hoidossa,

mutta kun joutuu olemaan päivisin pitempään yksin kotona,

tai siis kissojen kanssa.

Joskus Koira reagoi poissaolooni olemalla syömättä.

Yleisin reagointitapa on kuitenkin herkkävatsaisuus.

Tästä löysävatsaisuudesta varmaan johtui tuokin anaalirauhasen tulehdus,

se ei ollut tyhjentynyt itsestään normaalisti.

Kaikki pitäisi pyöriä samalla tutulta rutiinilla,

ulkoilut, läsnäolijat ja ruoka.

Pikku Prinssin ja Prinsessan vierailutkin ovat stressaavia,

koska heitä pitää aina paimentaa. Samoin Kuopusta.

Kuopus on kyllä perheestämme pisin, vaikka onkin kuopus,

joten jostain syystä Koira vaistoaa, että hän on nuorin.

Vierailujen jälkeen siis meillä nukkuvat pitkiä päiväunia sekä

mummo että eläimet.

Silti me kaikki odotamme kovasti vierailuja ja ilahdumme niistä, Koirakin.

Unohtunut esine

 Kissakin haistelee syksyn tuoksuja.  Kanervat ovatkin tänä vuonna hyvin kukassa.

Pitäisikin käydä niitä jo poimimassa kimppuihin syysasetelmia varten terassille.

Kännykästäni oli loppunut virta viime yön aikana.

Aamulla Koiran kanssa ulos lähtiessäni harmittelin, että mistä nyt näen kellon ajan,

jotta voimme hakea aamupostin. Niin tottunut sitä on katsomaan kellon ajan kännykästä,

että on ihan unohtunut, että onhan minulla jossain rannekellokin.

Monesti ainakin kesäaikana olisi rannekello ollut kätevämpi,

kun ei ollut taskuja, missä kännykkää kuljettaa.

Huomaan, että olen itsekin tullut liian riippuvaiseksi kännykästä.

Se kulkee aina mukana ja viestiäänen kuultua tulee aina tarkistettua, että mitä tuli.

Se on helppo avata ja lukea netistä juttuja pienimmilläkin tauoilla.

Ja ne tauot sitten yleensä venyy, kun sitä unohtuu istumaan ja lukemaan.

Olen nyt päättänyt vähentää riippuvuuttani ja yritän rajoittaa kännykkään tarttumista.

Nekin pienet hetket voin vaikka rapsuttaa Koiraa, silittää kissoja tai

vain ihailla maisemia.

Taivaskalliolla

Kesäkuun lopulla vierailin Helsingissä Pojan perheen luona ja teimme iltapäiväretken lähiseudulle.

Poika ja minä tykkäämme molemmat sotahistoriasta ja kävimmekin samalla

Taivaskalliolla.  Kirjoitin silloin retkestämme blogissani.

Nyt sain aiheesta käsiini mielenkiintoisen kirjan.

Pauli Jokinen on Helsingin paikallishistoriaan ja kaupunkikulttuuriin erikoistunut tietokirjailija, toimittaja ja bloggaaja.  Nyt häneltä on ilmestynyt uusi kirja

Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä  (Minervakustannus, elokuu 2017).

Kirjassa on yli 50 tarinaa, kuvausta Suomen sotien ajoilta sijoittuen Helsinkiin

paikkoihin, joihin pääsee itsekin tutustumaan.

Kuvia on sekä kuva-arkistoista että nykyajalta.

Vanhimmat kohteet ovat Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta, vuoden 1918 sodasta ja

tietenkin toisen maailmansodan kohteita.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia sekä mieleen palauttavia kuvauksia tapahtuneista.

Jos jotain pitää moittia, niin nykytilanteesta otetut valokuvat olisivat voineet olla selkeämpiä.

Kirjan lopussa on vielä eri reittivaihtoehtoja karttoineen ja tutustumispaikkoineen.

 Tätä kirjaa voi käyttää sekä tietokirjana, "kuvakirjana" että opaskirjana.

Lyhyet kuvaukset palauttavat ainakin itselleni mieleen Oolannin sodan, Viaporin,

Ompelijattaren, Helsingin pommitukset ja sankarihaudat.

 Kirja arvostelukappale