keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kissat ja koirat



Olin tänään iltapäivän poissa kotoa ja heti olivat kissat olleet ikävissään.  Ovat varmaan tottuneet siihen, että olen kotona ja ohimennen silittelen niitä.  Ensin Pikkukissa tuli jo ulos puskemaan ja tervehtimään, sitten Kissa sisällä hakeutui lähelleni ja puski ensin ruusuja, haisteli niitä, sitten kun yritin ottaa kuvia kukista, niin puski minua niin, ettei tarkennus oikein onnistunut.
 

Allaolevan tarjottimen teksti pitää niin paikkaansa.  Kissa on ottanut tavakseen tulla pöydälle pötköttelee, jos sitä ei muuten huomata.  Pikkukissa taas makoilee pihamaalla, milloin hiekkatiellä, milloin nurmikolla.  


Sitten, kun Kissaa ja Pikkukissaa komentaa, niin Koira tulee heti kärppänä paikalle ja aloittaa oman komentelunsa.  Eilen mökkinaapurit tulivat mökillään käymään pitkästä aikaa ja heti juoksi pikkukoira terassimme oven taakse haukkumaan ja Koiraa ulos hakemaan.  Sitten ne taas kulkivat pitkin polkuja peräkkäin. Pikkukoiran isäntä sanoi, että jo mökkitielle käännyttäessä koira yritti ulos, kun tunnisti, mihin ovat tulossa.  Tänä aamuna jo ennen aamupalaa, kuului taas tuttu haukahdus oven takaa ja pikkukoira odotti Koiraa pihalle.  Hauskat kaverukset.


Kukkia rappusille



Tänään ohjelmassa oli juhannuksen ruokaostosten teko ja pyykin pesua.  Keräsin myös kukkia isoihin, vanhoihin säilykepurkkeihin.  Laitoin kiviä pohjalle, jotteivat niin herkästi kaadu kissojenkaan juostessa.


Ensi yön aikana tulevat ensimmäiset juhannusvieraat tai eihän he vieraita ole, omaa perhettä.  Kaukaisimmat eli Helsingistä Pojan perhe lähti illalla ajelemaan, jotta välttyvät pahimmilta juhannusruuhkilta.  Soitin tänään Miniälle ja heti kuului taustalta, että Mummo!  Mistähän arvasi.  Kiva saada heidät tänne lomalle ja huomenna tai ylihuomenna tulee Kuopus ja sitten aattona Tyttö ja Vävy.  Perhe on sitten koossa ja mummo onnellinen.


Ruusuja



Mieheltä saamani äitienpäiväruusu on innostunut tekemään uusia kukkia ulkona ja minkä värisiä!  Sisällä ruusu kukki vaaleankeltaisena, nyt ulkona voimakkaan kirkkaan keltaisena.  Tykkään yleensäkin keltaisista kukista.


Äitini kasvatti ennen joka kevät runsaasti samettikukan taimia.  Niitä sitten jakoi meille lapsillekin.  Nyt ei äiti enää ole muutamaan vuoteen taimia kasvatellut, vaikka edelleenkin esitteli käydessämme saamiaan kukkivia kukkia. Nämä samettiruusut ovat terassin kaiteella olevissa ruukuissa.  Viime juhannuksen aikaan ei vielä liioin terassin kukat kukkineet, nyt onneksi on jo jotain väriä.  Oma juhannusruusuni on vielä pieni, mutta Miehen entisellä kotitalolla on iso juhannusruusupensas, josta aion ottaa kukkia maljakkoon meillekin. Niistä tulee ihana tuoksu.