tiistai 21. marraskuuta 2017

Havukranssien tekoa



Tyttö haikaili heille havukranssia ja lupasin sitten tehdä niitä.
Kuusen oksia sain omasta metsästä ja apulainenkin ilmaantui paikalle.


Leikkasin havut lyhyiksi ja kokosin niitä kolmen-neljän oksan nipuiksi.
Kranssipohjat taivuttelin pajun oksista.


Pitkästä aikaa, kun taas teki, niin ensimmäisestä tuli vähän harjoitusversio,
 ei niin tasainen.


Seuraavat onnistuivatkin sitten jo paremmin.
Ja kun vauhtiin pääsin, teinkin niitä sitten useamman ja lopuksi vielä
koristeen terassin pöydälle.
Vanhassa säilykepurkissa on hämäräkytkimellä toimiva led-kynttilä,
turvallinen ja vaivaton.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Mahtava musta - vuosi väriterapiaa



Olin aina ajatellut, että makramee solmeilu olisi minun juttuni.
Ei ollut.


Ensinnäkin tehdäkseen esim. amppelin tai vaikkapa vain pienemmän unisiepparityön,
niin tarvitaan monen monta 3-4 metrin nauhaa/lankaa.
Vähemmästäkin menee sekaisin.


Ensin harjoittelin solmuja lyhyillä langan pätkillä.


Sitten pitemmillä.


Ostamastani halvasta trikookuteesta sain sormet ja kynnet mustiksi.


Tässä työ näyttää siedettävältä.


Mutta käytännössä pelottavalta.
Jos tämän on tarkoitus karkoittaa pahat unet, niin toimii.
Karkoittaa nimittäin unet kokonaan.
Jotain piti siis vielä yrittää tehdä.


Koska trikookude oli paksu, helmien pujottelu ei onnistunut.
Leikkasin siis naruja lyhemmiksi ja solmeilin lisää.


Tällä unisiepparilla osallistun vuosi väriterapiaa haasteeseen,
värivalintanani marraskuulle mahtava musta.


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Loputon sininen, vuosi väriterapiaa





Sininen, eri sävyineen, on lempivärini,
siksi lokakuun Vuosi väriterapiaa haasteen väriksi tuli
loputon sininen, koska sitä löytyy meiltä kaikkialta.
Pikkuveljeni epäili jopa, että ostimme talomme juuri sen värin vuoksi.
Ei sentään, mutta kyllä se väri tietenkin sai heti talosta kiinnostumaan.


Sinisävyisiä lankojakin löytyy aina varastosta.


Niistä on tullut ainakin villasukkia. 


Mutta nyt ajattelin virkata isääidin ruutuja.


Sommittelin niitä pieneksi peitoksi.
  Tuo harmaa on luonnossa enemmänkin siniharmaa.


Ja tällainen niistä tuli.
Tämä peitto olkoon lokakuun haastetyöni.