Uskonpuutetta

Eilen oli todella upea aamu. Aurinko paistoi ja yöllä oli ollut pakkasta

 ja hanki kesti minunkin kävellä.  Kävimme aamulenkillä "harjulla", 

jossa käymme yleensä kesällä, koska metsätie sinne ei ole talvella aurattu.

Pikkukissakin seurasi mukana ja katosi sitten omille teilleen juuri, 

kun minun olisi pitänyt päästä lähtemään pikku Prinssin luo.

Tunnin verran jouduin odottelemaan, välillä käytiin Koiran kanssa etsimässäkin, 

mutta Pikkukissa tuli sitten, kun halusi.

En halunnut jättää sitä päiväksi ulos kuitenkaan.

Pikkukissa on kevään myötä innostunut taas metsästämään

ja kantaa saaliinsa ulko-oven eteen kynnysmatolle.

Vähältä piti etten astunut päälle.

Tyttö oli taas leiponut paljon ihania juttuja.

Suolaisena oli kinkku-paprikapiirakka ja makeana whoopies.

Ihania suklaisia tuorejuustotäytteellä.

Oli pikku Prinssin nimipäivät.

Pikku Prinssi on kyllä tosi suloinen.  Äitinsä on kuvannut häntä niin paljon,

että pikku Prinssi osaa poseerata ja katsoa suoraan kameraan kuvattaessa,

vaikka on vasta reilut 2 kk.

Mummokin saa aina suloisen hymyn.

 Maalausprojektikin jatkuu.

Nyt on kaappien vuoro.  Olin niin innoissani, etten muistanut ottaa "ennen" kuvaa ennenkuin aloitin jo maalaamisen.  Mielestäni tuosta tuli kivannäköinen.

Toinenkin mäntykaappi sai maalia pintaan.

Olisin niin halunnut ostaa isommat kaapit tuonne tuvan/keittiön puolelle, 

mutta budjetti ei antanut myöten.  Toisaalta, tämäkin on mäntyä, puuta siis,

eli kestävä ja jämäkkä ja maalattuna menettelee.

Onneksi tuli torstaina pidettyä vapaapäivä maalaamisesta.

Edellisenä iltana iski epätoivo, masennus, uskon puute.

Olen tehnyt ison työn maalauksen kanssa ja sitten luin joitakin nettikommentteja,

joissa kerrottiin, että kalkkimaali ei kestä kunnolla.

Harmittelin ihan hirveesti, että ensinnäkin iso työ ja toiseksi rahat

menevät hukkaan. 

 Olen myös varma, etten jaksa pitkään aikaan tehdä samanlaista urakkaa. 

Olen yrittänyt maalata pinnat kahteen kertaan ja lakata/vahata ne lisäksi.

Toivottavasti työni ei ole mennyt hukkaan.

Edelleenkin pidän kalkkimaalia helposti käytettävänä.

Lasiovia maalatessa ei tarvinnut hirveesti varoa,

Maali irtoaa veitsellä raaputtamalla helposti lasista.

Kuvassa vasemmanpuoleinen alaruutu on jo käsitelty.

Laitoin ovien taakse tuollaisen vaaleanharmaan paperin, jottei kaapin sisusta

tarvinnut maalata eikä tarvitse miettiä mitä siellä pitää, kun kaikki ei näy.

Vielä olisi se pirtin pöytä ja penkit maalattava.

Onneksi ulkoilu ja pikku Prinssin tapaaminen piristivät.

Pieni ele

Viikonloppuna oli pikku Prinssi vanhempineen kylässä.

Pikkuinen imee niin mielellään peukaloaan tai oikeammin kolmea sormea; 

peukaloa, etusormea ja keskisormea nyrkissä.

Kokeilimme hänelle Nappikauppa Punahilkan silikonisia puruleluja.

Vähän aikaa ne jaksoivat jo kiinnostaa, mutta purulelut eivät vielä oikein pysy hänellä kädessä.

Me aikuiset kyllä ollaan ihastuttu näihin värikkäisiin ja kivan näköisiin tuotteisiin.

Näissä on valinnanvaraa värien ja muotojen suhteen ja kaikista löytyy reikä purulelunauhaa varten.

Tuo hampurilainen hymynaamalla on ainakin aikuisista hauska juttu.

Maalaaminen on jatkunut edelleenkin ja viikonlopun aikana saatiin kaapit koottua.

Onneksi Vävy tuli auttamaan Miestä.

Ei olis kyllä selvitty ilman häntä.  Melkoinen työmaa siinä oli.

Lauantaina saatiin toinen kaappi koottua, sunnuntaina toinen.

Aika monta tuntia siihen meni kahdellakin miehellä.

Kiitos Vävy!

Pikkukissa otti lungisti.  Kaiken metelin ja touhun keskellä se etsi oman päiväunipaikkansa 

ja nukkui rauhallisesti, vaikka ympärillä naulattiin ja porattiin.

 Vähitellen tavarat löytävät kaappeihin paikkansa ja 

lattiapintaa vapautuu.  Kunhan kuvista tulee vähän "siistimmät",

 niin sitten haluan esitellä uudet kaapitkin.

Nyt  ehostamisvuorossa on tupakeittiön puoli tai oikeastaan meillä oli alunperin keittokomero, mutta nyt keittiö on laajentunut tuohon tuvan puolelle, kun muutimme tämän mökin vakituiseksi asunnoksi.

Siksi nuo uudet kaapitkin makuutilaan.  Vapaa-ajan asunnoksi rakennetussa mökissä ei ollut alunperin kaappeja ollenkaan, kun tämän ostimme.  Vähitellen sitten on muutettu tätä paremmin jatkuvaan asumiseen sopivammaksi.

Kaiken maalaustouhun ohella pitää tehdä välillä muutakin, jottei se ala kyllästyttämään.

Eilen olin kolme tuntia Diabetesyhdistyksen edustajana "lipasihmisenä" eli ennakkoäänestyspaikalla Pieni ele - keräyksen lippaan vahtina.

Noi käytännön ohjeet lipasihmiselle oli hauskat.

Kolme tuntia tuntui ensin pitkältä ajalta, mutta yllättävän nopeasti se meni.

Eilen olikin vilkas äänestyspäivä ja ihmisiä siten liikkui paljon.

Oli mielenkiintoista seurata, miten etenkin iäkkäämmät ihmiset osallistuivat lähes aina keräykseen,

nuoremmat eivät edes vilkaisseet.

Keräys jatkuu varsinaisena vaalipäivänäkin ja keräyksen tuotto menee puoliksi paikallisille yhdistyksille, joita omassa kunnassani osallistui seitsemän ja puolet valtakunnan 17 terveys- ja vammaisjärjestölle.  Pienistäkin kolikoista kertyy mukava summa omankin yhdistyksemme toimintaan, sillä voimme jatkaa kuukausittaisten yleisöiltojen järjestämistä.

Muista äänestää ja osallistua keräykseen!

Purulelut saatu blogiyhteistyön merkeissä Nappikauppa Punahilkasta.

Hankaluuksia hankaluuksien perään

Eihän se maalaus näin etene, että vaan maataan sängyssä!

Pikkukissan ja Koiran mielenkiinto maalauspuuhiini lopahti jo.

Niitä ei jaksa enää kiinnostaa, kun sama touhu jatkuu monta päivää.

Kyllä siinä monta työvaihetta onkin ollut.

Oman haasteensa aiheuttaa ahtaat paikat, kun tavaroita pitää siirtää ikkunoiden edestä

ja vapaata lattiatilaa on vähän. Joka paikka on sekaisin.

Toinen hankaluus on, että minua huimaa jo tuollaisenkin matalan jakkaran päällä.

Yläpuitteita maalatessani joudun välillä laskeutumaan alas ja "tasoittamaan" oloni.

Tarkkaa työtä reunoissa hankaloittaa taas tämä huono näkö.

Hankalaa oli myöskin verhotankojen maalaaminen.

Miten maalaat pyöreitä pitkiä keppejä oikeaoppisesti kotiolosuhteissa.

En tiedä.  Itse ratkaisin sen näin.  

Onneksi tosiaan noi kaappien osat tulivat ja niistä sai hyvän maalaustason. 

Oman hankaluutensa on aiheuttanut myös veden vähyys.

Näin keväisin kaivomme on lähes tyhjä.

Maalipensseleitä ei voi joka välissä pestä vaan säilytän niitä muovipusseissa,

jossa ne eivät pääse kuivahtamaan.

Vaikka omaan nenään maali ei tuoksunut miltään, niin Kissa osasi silti varoa vastamaalattua pintaa.

Muutenkin katsoi sitä vähän oudoksuen eikä vieläkään ole uskaltanut nousta ikkunalaudalle.

Pikkukissa taas uteliaana testasi jo keittiön ikkunalaudan.

Viikonlopun ajan pidän taukoa maalausprojektista ja yritämme saada nuo kaapit

kootuksi.  Ensi viikolla maalausvuorossa on sitten pöytä ja penkit.

Sitten pitäisi ideoita keittiöön lisäsäilytystilaa, kun vain keksisi mistä.

Budjetti on jo loppuun käytetty.

On tosi hankalaa, kun ei ole varaa vaan ostaa edes sitä mitä pitäisi.

Pitää valita mihin rahansa käyttää, tuumaisi siskoni.

Itse en tuhlaa Thaimaan matkaan, en isoihin remontteihin,

mutta mielialalääkekulut vaihdan mielelläni maaliostoksiin.

Pienikin piristys kotona vaikuttaa niin suuresti.

Kaiken lisäksi pyykinpesukoneemme hajosi, kesti kuitenkin 15 vuotta.

Jos olisimme tienneet tämän jo aiemmin, olisi kaapit jääneet ostamatta.

Maalit olen saanut ostettua kirppisrahoilla.

Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos ei tarvitsi valita mihin rahansa käyttää

ainakaan näinkin tarpeellisissa asioissa.

Eihän tuo muutos niin suurelta näytä, mutta itselleni sillä on kovastikin merkitystä.

Jo sekin, että saa jotain aikaiseksi sekä se, että jälki miellyttää silmää.

Huonekalujen järjestys tulee vielä uusien kaappien myötä muuttumaan täälläkin

kunhan sinne saakka päästään.  Siihen saakka eletään kaaoksen keskellä.