perjantai 1. heinäkuuta 2016

Muista arvonta!




Oletko jo ilmoittautunut mukaan ihan itse kustantamaani arvontaan?
Lisätietoja löydät


Kasvimaalla



Kasvilavoilla on edistystä taas tapahtunut.  Raparperit on juurtuneet hyvin ja lähteneet kasvuun.  Ruohosipulikin on toipunut siirrosta ja jopa kukkii.  Sokerihernekin on pienillä ja liian tiheillä taimilla.  Niihin pitäisi kohta laittaa kasvutuet.  Pieni koivun taimikin taitaa olla tuossa ruohosipulin vieressä ;)


Peruna kasvaa kohisten.  Liian tiheäänhän noi tuli istutettua, mutta kun siemenperunoita oli reilusti ja epäilin, että kasvaavatkohan, niin laitoin tiheesti.  Pitää sitten hyvissä ajoin harventaa eli syödä jo pienempänä pois.


Pariin multasäkkiinkin kokeiltiin perunaa.  Kyllä se niissäkin lähti kasvamaan, vaikka vähän hitaammin.  Salaattikin on jo reilulla taimella, mutta ei vielä syötävissä.  
Meillä kun täällä itärajalla kesä tulee hitaasti ja tuntuu, että muutenkin toi kasvu ei ole kovin nopeeta.  Tai sitten en enää osaa kasvattaa.


Stressaantunut Koira


Koira on ollut stressaantunut pikku Prinsessan läsnäolosta.  Se on rauhaton, läähättää eikä osaa nukkua rauhassa.  Paimentamisviettiä omaavana rotuna vahtii laumaansa ja stressiä aiheuttaa pikku Prinsessan nopeat, ennakoimattomat liikkeet ja yllättävät kiljaisut. Lisäksi stressiä aiheuttaa mustasukkaisuus.  Mummon aika kun menee pikku Prinsessan kanssa ja Koira ei pääse sohvalle mummon viereen makoilemaan. 


 Toisaalta Koira on kiltisti sopeutunut siihen, että pikku Prinsessa haluaa taluttaa sitä, vaikka muulloin saa kävellä vapaana. Hihnassa ei vedä eikä hötkyile, joten lapsenkin on turvallista taluttaa.


Koira odottaa kärsivällisesti, kun pikku Prinsessa pysähtyy välillä poimimaan aarrekiviä


tai silittämään kissaa.  Vanhempi, viime viikolla 8 vuotta täyttänyt Kissa ei pidä kiljahduksista sekään ja mielellään juoksee Prinsessaa karkuun.  Pikkukissa taas ottaa mielellään silityksiä vastaan ja lähtee lenkille mukaan.  Kiljahduksia sekin kyllä pelkää ja pakenee.


Melkoinen karavaani meitä on ollut aamuisin postinhakureissulla.  Hyvin on kuitenkin pärjätty, onneksi täällä on vain satunnaisesti liikennettä.  Varuillaan silti pitää olla.