keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Heinäkuu

Heinäkuu tuo lapsuusmuistoja mieleen, vastaleikatun heinän tuoksu ja pientareella kukkivat luonnonkukat.  Aamuisin äiti herätti seitsemältä haravoimaan pellon pientareita.  Oli vielä mielyttävän viileää ja hiljaista, lehmien kellot kilkattivat, kun isä ajoi niitä takaisin metsään lypsyn jälkeen.  Silloin kesäisin oli aina lämmintä, ei ollut itikoita, järvivesi oli pinnalta ihanan lämmintä ja kun potkaisi syvemmältä, se viilensi mukavasti.  Raskastakin heinänteko oli, minulla oli aina nuha tai kurkku kipeänä, äiti kielsi uimasta, mutta heinäpellolla piti olla.  Entäs sitten se heinän latoon ajo, heinät pisteli ja heinien säilymiseksi heitelty suola kirvelsi rikkonaista ihoa ja hiki valui.  Mutta kun heinän teko oli ohi, saatiin jäätelöä ja äidin syntymäpäivän kunniaksi mansikkakakkua.  Metsämansikoitakin silloin löytyi ja niistä sai ihanaa mansikkamaitoa.
Ajat oli silloin toiset ja kaikkien apua tarvittiin talon töissä.  Kesätöihin kodin ulkopuolelle pääsi vasta 17-vuotiaana. Todellakin pääsi.
Tänä aamuna ulkona on viileää, valtavasti itikoita, aurinko ei paista.  Löysimme kuitenkin Koiran kanssa lenkillä taas aarteen.
 





Rohkea Koiramme

                                                  

Koirani on välillä täysin nössö.  Tänä aamuna, kun Koiran kuivamuona oli loppu, niin annoin Koiralle märkäruokaa, joka nähtävästi tuoksui myös Kissan nenään herkulliselta.  Koira peruutti suosiolla taakasepäin ja antoi Kissan syödä.  Katsoi välillä minuun ja välillä Kissaan ja odotti kiltisti vuoroaan.  Lopulta minun piti ajaa Kissa pois Koiran kupilta ja antaa Kissalle omaa herkkuaan.  Harva koira odottaisi näin kiltisti vuoroaan.  Koira kunnioittaa Kissaa ja taisi pelätä, että kissa antaa tassusta, jos yrittää väliin.



Koiralla on myös tapana ottaa joku unilelu kainaloonsa, kun nukkuu.  Illalla se oli Ihaa.  Olen ostanut Koiralle kirppikseltä vauvojen pehmoleluja.  Niissä on erilaisia tuoksuja ja Koiraa kiinnostaa ne kovasti.  Niissä ei myös ole irtoavia pikkuosia, joskin Koira saa ne kyllä revittyä rikki. 
Nauramme myös monasti sitä, kun joku erikoinen ääni kuuluu, niin Koira haukkuu valtavasti ja tulee aivan liki joko siksi, että haluaa suojella, mutta todennäköisesti siksi, että pelkää itse valtavasti.






Kymmenvuotisonnittelut

Tänään täyttää tämä kissakaveri 10 vuotta!
Tyttö sai kissan silloin kymmenen vuotta sitten ystävältään.  Sieltä se löytyi pöydän takaa.  Kissa on todellinen oma persoonansa.  Jo pienenä se jutteli Tytön kanssa ja matkusti toiseen kerrokseen iltaisin kopassansa.  Kissahissi oli siis keksitty!  Yksivuotiaaksi saakka kissa nautti kissan maitoa, joka maksaa lähes kympin litra.  Mutta mikään ei ole ollut liian kallista sille.  Kissa on joutunut käymään lääkärissä monasti ja on tullut siten maksamaan enemmän kuin moni rotukissa, mutta joka euro on ollut sen arvoista. Sitä iloa mitä tämä kissa on meille kaikille tuonut, ei voi rahassa mitata.
Kymmenvuotisjuhlat pidetään huomenna, kun menen kaupunkiin.  Silloin kissa saa muutaman pienen herkun erikoisruokavalionsa lisäksi.