Tänään en ole käsitöihin koskenutkaan. Olen vihdoin ja viimein laittanut joitakin Marimekko tavaroitani tori.fi myyntiin, olin ne jo kauan sitten kaappeja siivotessa kasannut. Sitten tuntui siltä, että nyt pitää tehdä uusi aarrekartta.
Aarrekartta unelmoinnin muistaakseni lanseerasi aikoinaan Kristiina Harju. Olen tehnyt ensimmäisen aarrekarttani varmaankin lähes viisitoista vuotta sitten. Edellisen tein kaksi vuotta sitten eräässä ryhmässä ja ihmettelin silloin, miksi minä laitoin pinkkiä virkattuja sydämiä ja vauvan sukkia siihen, laitoin myös mökkirannan, koiran ja kissan. Kuinka ollakaan vuoden päästä sain ensimmäisen lapsenlapseni Pikku Prinsessan ja muutin maalle koiran ja kissan kanssa.Niille, jotka eivät tiedä mikä Aarrekartta-idea on, niin kerrottakoon seuraavaa; otetaan erilaisia kuvalehtiä ja selaillaan niitä ja repäistään itseä koskettavat kuvat ja tekstit, joista sitten sommitellaan paperille tai vihkoon kollaasi, kuvia ei selitetä, ei arvostella, vaan annetaan kuvan piirtyä alitajuntaan.
Nyt, kun oma elämän suunta on hakusessa, on hyvä aika tehdä uusi aarrekartta. Olin säästänyt anopilta saamiani kuvalehtiä ja aloin selailla niitä kahvia juodessani. Aluksi tuntui, että yritin hakea kuvia, joiden oletin sopivan itselleni, vähitellen, kun antoi mielen rentoutua, niin sitä alkoi ottaa talteen kuvia, joiden merkitystä ei osaa sanoa.
Tein ensin aukeaman niistä kuvista, joita aluksi otin, sitten toisen aukeaman niistä, joita otin, koska se vain tuntui siltä. En osaa selittää, miksi kuvissani on hevonen/poni. En ole koskaan ollut mikään hevostyttö, kerran olen ratsastanut Islannin hevosella ja pelkäsin mielettömästi putoavani. Toinen erikoinen kuva on valkoinen haarukka. Minulle kertyi kuvia niin paljon, että niitä piti osittain liimata päällekkäin, koska mitään en voinut jättää poiskaan.Nyt sitten laitan Aarrekartta vihkoni yöpöydän laatikkoon ja kurkkaan sitä aina välillä. Ehkä alitajuntani tekee nyt työtään ja minulle alkaa hahmottua joku uusi polku kuten kuvatekstissä sanotaan.
