sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Harmaata kalkkimaalia



Viime keväänä innostuin kalkkimaalilla maalaamisesta ja
maalasinkin lähes kaiken minkä vaan pystyin.
Niiltä ajoilta jäi muutama vajaa pikku desin purkki maalia ja kaksi avaamatontakin.


Tämä vanha arkkupöytä on kiertänyt perheessämme jo monella.
Nyt sitä ei kukaan tuntunut enää haluavan.
Meillekin se oli ihan väärän värinen ja mielestäni liian isokin.


Mies kuitenkin tuntui innostuvan siitä,
mahtuisihan sen sisään hänen "elektroniikkaansa" melkoisesti.
Kun sitten entisellekin pienemmälle pöydälle löytyi paikka,
niin otimme sitten tämän taas takaisin.


Sekoittelin tummemman harmaasta ja valkoisesta ensin pohjamaalin,
koska vaaleamman harmaata ei olisi riittänyt kahteen kertaan maalattavaksi. 
Sisäpuoltakaan en maalannut, koska pelkäsin maalin loppuvan kesken.


Koira seurasi taas touhujani tarkkaavaisena.


Kyllä siitä ihan kiva tuli ja näyttää jotenkin pienemmältä vaaleampana.
Kuivuttuaan pääsee oikealle paikalleen ja Mies pääsee sitä täyttämään.


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minustakin siitä tuli ihan uuden ja erilaisen näköinen

      Poista
  2. Kaunista jälkeä syntyi nytkin. Seurasin keväällä henkeä pidätellen teidän remontin etenemistä ja ihaiin kaunista lopputulosta. Nytkin syntyi aivan uudennäköinen arkkupöytä. Hyvää sunnuntain jatkoa ja kaikkea hyvää ensi viikkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinulle myös mukavaa joulunalusviikkoa.

      Poista
  3. Tuli todella paljon tyylikkäämpi ja raikkaampi.Ja hienoa, että löytyi vielä käyttötarkoituskin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies jo innoissaan täytti sitä. Sai oman aarrearkkunsa.

      Poista
  4. Todella hyvältä näyttää uudessa maalissa ja ihan kuin olisi pienempikin!

    VastaaPoista
  5. Näyttää oikein hyvältä. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Taas sai yksi huonekalu uuden elämän. :) Mie itse asiassa vähän haaveilen tämmösestä! Mun äidillä on tämän tyyppinen valkoinen arkkupöytä, ja siellähän on mitä mainioin säilytellä esim. lankoja.

    VastaaPoista
  7. Kyllä vaan tuli hieno. Pöydän sisälle saa piilotettua vaikka ja mitä. Mukavaa joulunalusviikkoa!!!

    VastaaPoista