Kissa

Olen aina pitänyt itseäni enemmän kissa- kuin koiraihmisenä, vaikka oma Koira onkin todella tärkeä ja rakas.  Perheessämme on lähes aina ollut kissoja.  Lapsuuden perheessäni oli aina kissa tai kissoja.  Itselläni yleensä oma nimikkokissa.  Muistan teiniajoiltani oranssinpunaisen kissani, jonka opetin syömään kanssani aamupuuroa.  Kissa istui sylissäni etutassut pöydän reunalla ja lipitti teevadilta puuroa ja minä söin viereiseltä puurolautaselta.  Tämä oli joka aamuinen rutiinimme.

Vanhempi Kissamme tuli meille kahdeksan vuotta sitten elokuussa.  Tyttö oli vienyt oman kissansa mukanaan muuttaessaan edellisenä vuonna kotoa.  Olimme ensin kesän ilman kissaa ja syksyllä meille tuli Pojan kaverin kissa hoitokissaksi, isäntäperheensä lähtiessä opiskeluvaihtoon.  Kun hoitokissa, ihana savunharmaa kissaneitonen, palasi omaan kotiinsa keväällä, olimme pari kuukautta ilman kissaa.  Sitten alkoi Kuopus mieliä omaa lemmikkiä ja me katsella rivi-ilmoituksia.

Muistan sen päivän, kun vihdoin löytyi ilmoitus kissanpoikasista.  Kuopuksella oli jääkiekkoharjoitukset ja niiden jälkeen oli tarkoitus lähteä pentua hakemaan.  Koskaan ennen ei Kuopus ollut niin nopeasti ulkona pukukopista kuin silloin.

Kissanpennun valinta oli pitkä prosessi.  Kuopus istui lattialla pentujen kanssa ja tutustui niihin ja sitten lopulta valitsi mustavalkoisen reippaasti kiipeilevän pennun.  Seuraava vaihe olikin sitten nimen valinta.  Siihenkin Kuopus perehtyi pitkään ja harkiten.

Kissa  on aina ollut todella oma valikoiva persoonansa.  Olenkin jo aiemmin täällä blogissani maininnut kuinka se protestoi kissanhiekkamerkin vaihtoon tekemällä tarpeensä sängyymme. Samoin automatkat ovat kauhistus.  Kissa mouruaa ja valittaa ja lopulta tekee tarpeensa kuljetuskoppaansa.

Kissa on aina nälkäinen.  Päivystää ruokakuppien lähettyvillä ja kiehnää kovasti, jotta saisi taas ruokaa.  Yritämme säännöstellä ruokamäärää, jotta Kissa ei lihoisi liikaa.

Mutta eihän tätä anelevaa katsetta voi aina vastustaa.

Kissa eleli ensimmäiset vajaat kuusi vuottaan täysin sisäkissana.  Sitten se muutti kanssani tänne itärajalle ja oli ensimmäisen kevään sisäkissana.  Kesän tullen kokeilimme, miten Kissa oppisi ulkoilemaan.  Aluksi hyvin varovasti oviaukosta katseli terassille ja palasi kiireesti takaisin sisätiloihin.  Seuraavalla kerralla uskaltautui jo terassillekin ja sitten vähitellen rohkastui pihalle.  Kun Kissa pääsi ulkoilun makuun, pyydysti se ensimmäisenä kesänä lähiseudun kaikki hiiret ja päästäiset ja tietenkin kantoi ne terassille tai pihaan talon ympärille näytettäväksi.  Parhaimpana aamuna löysimme lähes kaksikymmentä hiirtä/päästäistä talon ympäriltä kuolleena.  Kissaa piti tietenkin kehua.

Mutta kaikesta huomaa, että Kissa on pohjimmiltaan sisäkissa, aivan erilainen kuin Pikkukissa, joka haluaa viettää lähes kaiken valveillaoloaikansa ulkona, koska on siihen pennusta saakka tottunut.  Kissa taas makoilee mielellään pöydän päällä auringon lämmitettävänä tai sitten mielipaikallaan ompelupöydälläni.  Kissa lienee säikähtänyt jotain ulkona, kun kerran tuli sisälle ja oli aivan hengästyneen oloinen ja tärisi.  Silloin ei syynä ollut Pikkukissa, joka kyllä mielellään painisi Kissan kanssa.  Täytyy myöntää, että Kissa on hieman kärsinyt Pikkukissan aktiivisuudesta ja rohkeudesta.  Yritän kyllä kovasti huomioida Kissaa, silitellä sitä ja huolehtia, jotta Pikkukissa antaa sen olla rauhassa.  Kissan ulkoilut ovat kuitenkin vähentyneet nykyisin.  Ulos se osaa pyrkiä maukumalla ja samoin takaisin sisälle terassin oven takana maukuen ja ovea raapien.  Viime syksynä Kissa jäi ulos käydessämme nukkumaan.  Yleensä Koira herättää meidät Kissan maukuessa oven takana, mutta sinä yönä Koirakin taisi olla kovin väsynyt.  Aamulla heräsimme siihen, että sisällä oli viileää ja Kissa nukkui sohvalla.  Terassin ovi ei ollut ollut lukossa ja Kissa oli hyppimällä saanut sen auki ja päässyt sisälle.  Ovea sulkemaan se ei vielä ole oppinut.

 

Mustakasvoinen ja päällisinpuolinkin musta Kissa on hankala kuvattava, toisaalta sopii hienosti esim. mustavalkoisen ompelupöytäni sisustukseen ; )

Välillä Kissakin intoutuu leikkimään.  Jo joulun aikaan olemme huomanneet, että esillä olevat karkit kiinnostavat sitä kovasti.  Liekö sitten suklaan tuoksu vai rapisevat paperit, jotka saavat vanhankin Kissan leikkimään.  Pieni vikisevä leikkihiiri, joka tuoksuu kissanmintulle, on myös Kissan suosikkilelu. 

 Halusin tehdä aivan oman postauksen Kissasta, koska tuntuu, että se on jäänyt paljon vähemmälle huomiolle blogissani kuin joka paikkaan uteliaana menevä ja poseeraamaan haluava Pikkukissa tai aina mukana kulkeva Koira.  Kissa on hieman vaatimattomampi, omissa oloissaan viihtyvä, mutta etenkin iltaisin kovasti syliin tuleva silityksiä kaipaava hurmaava lemmikkimme.

Kuopuskin on sanonut, että Kissa on niin kotiutunut meille, että ei hän sitä raaski pois viedä.  Ja ison loven se jättäisi meillekin, jos sitä ei täällä olisi.