Itsekritiikki kirjoittamisessa.

Pikku Prinsessa ja Pikkukissa köllöttelilvät mummon ja vaarin sängyssä ja tekivät aamujumppaa, molemmat.

 Ihanaa taas, kun pikku Prinsessa on täällä.  

Tyttö kysyi kerran, että eikö sinusta tunnu oudolta, kun kaikki tutut tietävät mitä sinulle kuuluu, muttet sinä tiedä mitä he tekevät.  Onhan se vähän epäreilua.  Minun kuulumiseni, ajatukseni ja tekemiseni, löytyy täältä blogista, jota ainakin osa tutuista tietää lukea.  Välillä sitä kaipaisi, että saisi myös ystäviltä ja tutuilta vaikkapa sähköpostia kuulumisista, jos eivät blogiin uskaltaudu kommentoimaan.  Olisihan se mukava tietää, mitä heille kuuluu, muulloinkin kuin  joskus harvoin nähdessämme.

Joskun jonkun jutun julkaistuani, olen miettinyt jälkikäteen, että enhän vaan loukkaa ketään.  Tai kerroinko jotain sellaista, jota en haluaisi kertoa kaikille tutuille.  Jotenkin on kuitenkin helpompi kirjoittaa ajatellen, etteivät lukijat tunne minua.

Siinä vaiheessa, kun Mies oli kertonut työkaverilleen, että kirjoitan blogia, ajattelin, että nyt en sitten voi ainakaan Miehestä mitään "salaisuuksia" kirjoittaa.  Vähän aikaa kait muistin asian, mutta sitten taas kirjoittaminen vei otteen, eikä silloin mieti kuka sitä lukee.  Kirjoittaminen on yleensä minulle hyvin sujuvaa, mutta välillä tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi tai sitten ei osaa selittää oikein mitä tarkoittaa.  Parempi yleensä silloin olla kirjoittamatta mitään ja antaa ajatusten hautua. 

Mutta, mutta.  Pitäisikö harjoittaa enemmän itsekritiikkiä vai antaa vain ajatusten solua kuvaruudulle? Ehkä kuitenkin aidointa tekstiä on mukavampi lukea kuin hyvin harkittua, jossa ei oikeastaan kerrota mitään. Pitää kuitenkin muistaa kunnioittaa toisten yksityisyyttä ja toiveita.  Joskus, kun on kuullut hyvän "juorun", niin lupaan, etten kerro kennellekkään, ainoastaan kirjoitan sen muistiin Mummo ja Koira blogiin!