Ensimmäinen kalareissu

Perjantaina täällä itärajalla satoi rankasti koko päivän.

Koska järvi oli vielä lahden perältä jäässä, nousi hämyinen usva kaikkialle.

Koiran kanssa sitä ihmeteltiin vielä osittin lumiselta laiturilta.

Launtai menikin sitten autolla ajellessa.  Kävimme kotiseudullani vanhempiani tapaamaassa.

Äiti on ollut jo viime syksystä lähtien hoitokodissa, kun isä ei enää jaksanut häntä kotona hoitaa.

Kyllä alzheimerin tauti on ihmeellinen, välillä äiti muisti minut, kyseli lapsista ja muisti jopa kysyä, miten pikku Prinsessa on kasvanut ja kuunteli tarkkaavaisesti, kun kerroin pikku Prinssista. 

 Sitten ajatus taas karkasi ja kysyi, että kuka hoitaa lapsiani nyt kun itse en ole kotona. 

 Yritin vakuuttaa, että aikuiset lapset pärjäävät jo ilman hoitajaa.

Isä valitteli pitkiä yksinäisiä päiviä, muttei kuitenkaan suostu muuttamaan minnekään.  

Onneksi veljeni perhe asuu lähellä ja käyvät päivittäin häntä katsomassa.

Kunpa asuisin lähempänä, niin voisin minäkin käydä useammin.  

Kevään merkkejä nämäkin.

Kevään ensimmäiset munkkikahvit läheisessä kesäkahviossa, joka aukesi taas kesäksi.

Munkit maistuivat ihan yhtä hyviltä kuin viimekin kesänä.

Vaarin talolla on pelargoniat talvehtineet hyvin ja osa jopa kukkii jo.

Vielä menee aikaa, ennenkuin ne voi täällä meillä ulos viedä.

Vaarin talo on noin 40 km etelämpänä ja siellä jo raparperi on työntänyt lehdet mullan seasta.

Jotenkin tämä meidän nurkkamme on erityisen kylmää seutua ja

 omista raparpereista on vain aavistus nähtävissä.

Sunnuntaina ennätimme vielä illan suussa käymään pienellä veneajelulla.

Jäälauttoja ajelehti läheisessä Kusiaisvirrassa, 

mutta ensimmäinen kalasaaliskin tuli, pieni kuha. 

Oli taas uskomattoman ihanaa ajella hiljaisella sähkömoottorilla,

ihailla järven pintaa ja kuunnella hiljaisuutta, jonka vain lintujen äänet välillä rikkoivat.

Muista osallistua arvontaan.