Lumiset kelit ja pikkupakkaset täällä itärajalla jatkuvat.
Koiralla on ollut työtä vahtia sekä ulkona että sisällä.
Mitään ihmeellistä tekemistä ei tarvitse pikku Prinsessalle
keksiä. Tänäänkin postinhakumatkalla tekemiseksi riitti kaksi pajun
oksaa. Ne sitten "istutettiin" pihan reunalle lumipenkkaan.
Illalla pikku Prinsessa halusi oman tietokoneen. Onneksi Vaarilta löytyi vanha läppäri, jonka voi huoletta antaa kokeiltavaksi. Ei se pitkään jaksanut kiinnostaa, mutta kokeilla piti.
Pikku Prinsessa on ihmetellyt mummon sormuksia, kun niissä ei ole timantteja, äidillä kun on ;)
Nyt sitten piti etsiä hänellekin sormus ja tietenkin toinenkin. Selvästi vaimoainesta!
Mummon piirustustaitoja koeteltiin, kun piti piirtää yhteinen kuva. Kyllä siitä juuri erottaa pikku Prinsessan, mummon, Vaarin, kissat ja Koiran. Ja ne kaikki piti laittaa vielä telkkariin. Liidulla piirtäminen ei olekaan niin helppoa, kun sitä ei ole pitkään aikaan harjoitellut.
Kun Poika ilmoitti, että pikku Prinsessan päiväkoti on suljettuna kaksi viikkoa joulun jälkeen, niin mietin kyllä, että mitenhän jaksan. Mutta koska tiedän myös, miten vaikeaa Prinsessalla on ollut sopeutua päiväkotiin ja nyt sitten olisi pitänyt sopeutua aivan uuteen paikkaan, niin tunsin jopa velvollisuutta ottaa tehtävän vastaan. Koska kyllä tämä välillä aivan työstä käy.
Vaikka pikku Prinsessa on ihana ja kiltti lapsi, niin silti hän on pieni
lapsi, joka tarvitsee hoivaa ja huolehtimista. Energiaakin riittää,
koko ajan pitää olla jotain touhua. Mummolassa on myös kissat ja Koira,
jotka kiinnostavat, mutteivat jaksa aina alati halailevaa tyttöstä ja hermostuvat.
En ole myöskään koskaan tykännyt ruuanlaitosta ja nyt pitäisi keksiä
päivittäin kaksi terveellistä, ravitsevaa ja maistuvaa ateriaa
välipaloineen. Ruuanvalmistuksenkin aikana pitäisi olla silmät selässä
tai sitten laittaa siksi aikaa muumit pyörimään. Yritän kuitenkin
noudattaa vanhempien toivomusta, ettei telkkaria katsottaisi paljoa.
Päiväunille saaminen vaatii myös oveluutta. Kotona Prinsessa nukahtaa
aikansa touhuttuaan omaan sänkyynsä, täällä taas hän ei millään
malttaisi pysytellä sängyssä. Niinpä sitten mummo vahtii sängyssä, että
sieltä ei karata ja yrittää saada pikkuisen pysyttelemään edes hetken
paikoillaan, jotta nukahtaisi. Päiväunet ovat kuitenkin tarpeelliset
meille molemmille. Pikkuiselle, jotta jaksaa, mummolle, että saa hetken
omaa aikaa.
Vaikka ikäni puolesta en vielä ole vanha mummo, niin sairaudet verottavat jaksamistani ja ympärivuorokautinen vastuu pikku Prinsessasta vaatii veronsa. Yöunet pitää nukkua yhtä pitkät pikkuisen kanssa, jotta jaksan. Päiväuniaika pitää taas käyttää saadakseni hetken omaa aikaa, silti tuntuu välillä, että käyn äärirajoilla. Joulun ajan touhutkin veivät jo voimia.
Jatkossa pitää miettiä, ettei nämä mummola lomailut sijoitu pitkien pyhien jälkeiseen aikana vaan ovat aivan oma juttunsa, silloin jaksaisin paremmin etukäteen voimia kerättyäni.
Mielelläni minä vietän aikaani pikku Prinsessan kanssa, jos vaan jaksan.
Haluan, että hänelle jää mielyttävät kokemukset mummolassa lomailusta ja lämpöiset, yhteiset muistot.
Ei sellaisia, että mummo on väsynyt ja hermostunut.
Pitkät matkat vaikeuttavat lisäksi näitä yhteisiä lomia. Lyhyiden tapaamisten järjestäminen on vaikeaa yli seitsemän tunnin ajomatkan takia. Tämä on jotenkin niin ristiriitaista, kun toisaalta haluan ja toivon paljon yhteistä aikaa pikku Prinsessan kanssa, mutta toisaalta väsyn niin helposti.
Ensi viikolla pikku Prinsessan palattua kotiinsa ja levättyäni muutaman päivän, tiedän taas muistelevani haikeana näitäkin hetkiä.
Nuo hetket lapsenlapsen kanssa on niitä, joita sitten ilolla ja haikeudella ajattelee , mutta niitä hoivatessa sen hyvin huomaa, että on hyvä kun omat lapset on olleet silloin kun oli nuori. Itselläni on jo ohi nuo vuodet kun lapsenlapset olivat iloa tuomassa, nyt on jo se neljäs polvi jotka ei enään ole muuta kuin käymäsellään ilona. Voimia sinulle prinsessan kanssa, tiedän kyllä nuo päivät, miten täynnä ovatkaan kaikkea tekemistä ja tuntuu että miten aikoinaan påärjäsi omien kanssa kun piti vielä muutakin tehdä kuin lapsen kanssa olla.
VastaaPoistaOsuit niin oikeaan, ihmettelen itsekin, että miten sitä aikoinaan on ennättänyt kaikkea tehdä. Kait se ikä kuitenkin tekee tehtävänsä ja kaikki vie enemmän aikaa ja voimia.
PoistaVoi niin tuttu kuin olisin itse kirjoittanut. Lapsenlapset antaa paljon mutta se energiamäärä mitä itse tarvitsisi niihin päiviin ei tahdo millään riittää. Mutta jaksaa kun tietää miten tärkeitä nuo hetket ovat! Jaksamista sinulle Prinsessan kanssa ja itselle kahvikupponen rauhassa jossain välissä on hyvä järjestää! <3
PoistaIhana kun on muita jotka ymmärtävät asian. Kahvikupillinen rauhassa nautittuna antaa voimia.
PoistaMelko montaa asiaa voi ostaa rahalla, muttei jälkikäteen sitä aikaa, kun lapset tai lapsenlapset ovat pieniä. Yhteisestä ajasta mummon kanssa syntyy lapselle ihania muistoja. Olen huomannut ystävistäni, kun heillä on ollut pitkä tauko lasten hoidosta, he jännittävät lastenlasten hoitamista. Ja sehän väsyttää. Minulla oli nuorimmat lainalapset pieniä yhtäaikaa kuin lastenlapsetkin olivat. Viimeiset ovat reilusti lapsenlapsiakin nuorempia. Siksi varsinainen mummottelu on jäänyt aika vähiin. Tosin nuoremmat lainalapset kutsuvat minua mummoksi. Pikku Prinsessa on onnekas, kun hänellä on sinut. Hyvää illan jatkoa.
VastaaPoistaKiitos, varmaan se jännittäminenkin väsyttää, lapsenlapsi on aarre,jota varjelee antaen kaikkensa.
PoistaIhania "mummolahetkiä" teillä vietelty! ... ja niin mahtavissa maisemissa!
VastaaPoistaIllanjatkoa!
Pikku Prinsessakin tuntuu tykkäävän lumisista maisemista!
PoistaKyllä sulla voimia tarvitaan, kaksi viikkoa on pitkä aika. Mä ainakin tahdon väsyä kahden päivän jälkeen. Tuo ruuan laittaminen noin usein, sama täällä, sekin rasittaa mua, kun selkä ei kestä !!! Niin ja noiden välissä aamu-väli ja iltapalat.
VastaaPoistaMielelläni mäkin autan, mutta kun terveyttä ei ole niin ei jaksa. Ihailen sua kun jaksat noinkin pitkän ajan huolehtia prinsessasta.
Koita nyt jaksaa, ja huilaa tuon työrupeaman jälkeen oikein kunnolla.
Itse voi aina luistaa noista ruokailukerroista, mutta lapselle pitää olla säännölliset ruokailuajat. Se työllistää kyllä.
PoistaYmmärrän oikein hyvin väsymyksesi. Energiataso on teillä kahdella ihan eri.Ja tuon ikäinen ei oikein vielä voi hetkeäkään olla pois näkökentästä. :)
VastaaPoistaMutta upeissa maisemissa kyllä saatte puuhastella!Voi kauneutta!
Niin ja kun koti ei ole niin lapsille rakennettu eli tavaroita on vähän liikaakin joka paikassa ja ne kiinnostavat pikkuista.
PoistaMinusta on aivan ihanaa kun on tuollaisia osallistuvia mummeja. Meidän äiti on aina ollut mukana lastenlastensa elämässä, hän on auttanut kun on pystynyt. Lapset tietävät, että mummille voi soittaa koska vaan ja kertoa mitä vaan. Sellainen mummi haluan minäkin sitten joskus olla omille lapsenlapsilleni.
VastaaPoistaMeillä lapsetkin on aina tienneet että äiti auttaa aina. Ja nyt mummo!
PoistaOlipas se ihana postaus. Ihanaa kun jaksat hoitaa pikkuista, kyllä siitä niin hyvät muistot jäävät. Mutta totta se on, että ihan työstä se käy. Arvokasta aikaa tämä on teille molemmille. - Ihania loppuvuoden päiviä!
VastaaPoistaKiitos, ihania päiviä odotamme!
PoistaTämä kirjoitus on mahdottoman rehellinen!
VastaaPoistaOn hyvä myöntää ihan ääneen, että välillä väsyttää ja sekin että olo on ristiriitainen.
Toivottavasti pikku Prinsessan vanhemmat ymmärtävät, millainen aarre heille olet, sekä erityisesti pikku Prinsessalle.
Kaikkea hyvää!
Ihanaa, kun ymmärrät. Kiitos!
PoistaOnnea ja iloa vielä muutamaksi päiväksi :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMummoilua ja vaareilua tässä hyvin läheltä useamman vuoden seuranneena ymmärrän hyvin, että ihanaa ja rankkaa on. (: Mutta on hienoa, että Pikkuprinsessalla on sinut. Minulla ei ole koskaan ollut kuin yksi mummo ja hänkin on jäänyt etäiseksi, ei ole koskaan osannut oikein lasten kanssa olla, niin on tosi muodolliset välit. (Kolme tätiä vähän kompensoivat tilannetta kuitenkin!) ;) Kyllä se mummona oleminen on kuitenkin tärkeä homma! Tsemppiä siihen!
VastaaPoistaKiitos! Taitaa tuo pikku Prinsessakin tykätä, kun taas sanoi vanhemmilleen skypessä, että en tule vielä sinne! Se tuntuu hyvältä, että viihtyy eikä ikävöi.
Poista