Linnut ja minä

Voi minun ihanaa sammalpalloani.  Linnut luulivat varmaankin, että kyseessä on siemenpallo ja nokkivat sen ihan pilalle sillä aikaa, kun olin poissa kotoa.

Siihen ne olivat nokkineet sammaleet terassin lattialle.

Samoin oli käynyt sammalkranssieni, joskin ei aivan niin pahasti kuin pallon.

Sammalpallon lopun vein suosiolla roskikseen, en alkanut sitä pakkasessa purkamaan.  Kranssin olin ajatellut viedä Miehen isän haudalle Pyhäinpäivänä, joten korjaisin sitä kuusen havuilla.  Toinen, vähemmän vaurioitunut, saa kelvata sellaisenaan.  Asettelee sen sitten vain huolellisemmin paikoilleen.

Ei siitä nyt järin kaunis enää tullut, mutta sormet olivat jo ihan jäässä tätäkin tehdessäni.  Sisälle en viitsinyt sammalkranssia viedä, siitä kun karisi sammalta lintujen sitä nokittua.

Kuusen havuja kävin lähimetsästä.  Luonto oli niin puhtaan kaunis, että tuntui ihan likaamiselta astella siellä ja jättää jalanjälkiä lumeen.

Tarjosin sitten linnuille vaihtokauppaa.  Ostin kaupasta niille energiajättipötkön ja ripustin sen läheiseen koivuun.  Jos te jätätte minun työt rauhaan, lupaan tarjota teille talven herkkupötköjä.

Ensin linnuista kiinnostui Kissa.  Se tyytyi katselemaan niitä ikkunan takaa.

Pikkukissa ei tyytynyt ikkunan takaa tarkkailuun vaan meni aivan puun alle.  Se ei ymmärtänyt, että se suojaväri, joka häntä kesäisin auttoi maastoutumaan luontoon, näkyy selvästi lunta vasten.  Linnut kävivät vain pudottelemassa lunta koivun oksilta kissan päälle.

Lopulta uteliaisuus voitti Koirankin.  Yllätin sen nuuskimasta koivun juurella.  

No, onpahan nyt linnuista sitten meille kaikille iloa.  

Jos vielä jättäisivät minun askarteluni jatkossa rauhaan.