Siskoni miehineen täytti viime tammikuussa 60 vuotta ja sen merkeissä kokoonnuimme nyt heidän kesäsaarelle. Paikalle pääsi 28/31 lapsuusperheemme jälkeläistä.
Äitini ja isänikin pääsivät käymään iltapäivällä paikalla tai isomummo ja isopappa, kuten suvun nuorimmat heitä nimittävät.
Tulomatkamme alkoi jo aamuvarhaisella ja puolenvälin jälkeen alkoi sataa kovasti. Vielä rantaan kokoontuessamme puoliltapäivin sade kasteli vaatteita, mutta iltapäivällä sää parani ja illalla olikin mitä ihanin auringonlasku Pihlajaveden taakse. Meidän koiranhoitajalle tuli este ja jouduimme ottamaan Koiran mukaan. Hyvin sekin pärjäsi siellä, vaikka venekuljetus olikin sille pelottavaa.
Siskoni mies haki meidät rannasta isolla veneellä, saikin tehdä useamman reissun, kunnes koko porukka oli päässyt paikalle, vaikka veljenpoikani avovaimoineen saapuikin omalla veneellään. Siskoni oli tapansa mukaisesti järjestänyt monenlaista ruokaa ja leivonnaista herkutteluun. Vieraanvaraisuus on siellä aina yltäkylläistä. Osa porukasta kuten me, jäi vielä yöksikin. Illalla oli paljuilua, saunomista, vaahtokarkkien paistoa, muurikkalettuja yms.
Isommat serkut auttoivat pienempiä, nuorimmainen osallistuja oli vasta 8 kuukautta, vanhin 86 vuotta.. Itsellä oli hieman ristiriitainen olo. Kuulun välttämättömänä tähän sukupolvien ketjuun, mutta jo siellä taka-alalla, nuoret perheineen ovat nyt jo keskiössä ja kivahan sitä touhua oli katsella. Ne pienet serkukset, jotka ennen sukutapaamisessa leikkivät keskenään, hoitavat nyt lapsiaan ja keskustelivat töistä, opiskeluista ja lastenhoidosta. Me siskon kanssa lähinnä vanhempiemme hoidosta.
Meidän oli tarkoitus lähteä jo aamusta paluumatkalle, Mies Koiran kanssa kotiin ja minä Pojan perheen matkassa alkuviikoksi pikku Prinsessan kaveriksi. Sisko kuitenkin kertoi, mistä oli saanut edellisiltaiset kanttarellit ja nuoriso innostuikin lähtemään lähimetsään kanttarelleja ja mustikoita poimimaan. Saalis olikin hyvän kokoinen.
Niitä sitten puhdistivat isommat ja pienemmät. Siskontyttären 4,5 vuotias poika oli jo aivan ammattilainen ja neuvoi isompiakin.
Siskoni kertoi säilöneensä mustikoita jo 91 puolenlitran pussia. Paluumatkalla mietin, että vaikka olen pitänyt itseäni aina äitini kaltaisena, niin kyllä siskoni taitaa olla sitä enemmän. Hän säilöö ja pakastaa marjoja koko suurperheelleen. Äitinikin ennen poimi meille mustikat ja puolukat ja itselleen aina vähintään 52 pussia mustikoita, jotta niitä riitti jokaviikkoiseen mustikkasoppaan.
Kaiken kaikkiaan olihan se mukavaa tavata lähisukua ja vaikka äitini ei joka hetki enää kaikkia tunnistakaan, niin ainakin nuoremmille vanhempienikin läsnäolo toi konkreettisesti sitä suvun jatkuvuutta esille. Kuten myös itsellenikin. Toivottavasti joskus itse istun isomummona katsomassa jälkipolvien touhua.
Illalla saavuimme Helsinkiin vasta iltakahdeksan jälkeen. Iltatouhujen jälkeen pikku Prinsessakin nukahti nopeasti. Myös mummo oli todella väsynyt. Pelkkä läsnäolokin tapahtumassa väsyttää minua paljon, vaikken edes osannut auttaa siskoani tarjoiluissa. Onneksi hänellä on tyttärenseä ja miniänsä apuna. Siskoni mieskin on niin touhukas. Heillä yhteiselo sujuu jo yli neljänkymmenen vuoden kokemuksella, nuoresta saakka, kun ovat yhdessä kulkeneet.
Iso kiitos siskolle pesueineen tapaamisen järjestämisestä. Itsekin haaveilen, että jos joskus minäkin vastaavanlaisen järjestäisin, mutta meillä tilat ovat niin pienet, että oman perheenkin majoittaminen yhtäaikaa on aina hankalaa.
Sorsaemokin vei poikueensa rannasta metsään mustikoista nauttimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti