"Mä vihaan maailmaa, miksei jokainen saa mahista"

Vävy oli jo huolestuneena lukenut blogistani shoppailuani ja miettinyt säästötavoitteeni toteutumista tässä kuussa.  Niinpä. 

Tämä kuukausi on mennyt aivan mönkään tavoite 2 pysymisen suhteen.  En ole vielä oppinut, että jos on jotain todella hyvässä tarjouksessa, niin silti sitä ei tarvitse ostaa.

Vaikka nuo muumijoulupallot olivatkin -70 %, niin ehkä ne olisi voinut jättää ostamatta, kun jouluunkin on vielä aikaa. Mutta mieli teki hankkia jotain kivaa.

Samoin Kankaiden Yöstä edulliessti tilaamani ihanat kankaat olisi voinut jättää kauppaan.  Näille kankaille on jo suunnitelmat valmiina, mutta entisiäkin ompeluksia on tekemättä, joten ei näitä olisi mikään kiire ollut hankkia. Vaikka täytyy myöntää, on näitä kiva katsella ja silitellä.  Ne tuottavat mielihyvää kaikesta rahanmenosta huolimatta.

Tässä kuussa on muutenkin ollut ylimääräisiä menoja, hammaslääkärikuluja, ennakkomaksuja kesän reissujen osalta, on ollut äitienpäivää ja synttäreitä.  Sellaistahan se elämä on, aina sattuu ja tapahtuu jotain ja etenkin silloin, kun siihen ei ole varautunut ja vaikka tietäisikin nämä jo etukäteen, niin silti.  Harmittaa vaan, kun kaikki maksaa.  Välillä tekee mieli hankkia jotain uutta, kokeilla jotain uutta, mennä jonnekin.  Ilmaisetkin huvit, kuten kirjastossa käynti, maksaa pitkän matkan takia nekin.

Miten paljon katkeruutta aiheuttaakin se, ettei itsellä ole ollut mahdollista tarjota lapsilleen parempaa.  Että hekin joutuvat itse kamppailemaan samojen ongelmien kanssa. Sitä niin toivoisi, että edes he saisivat nauttia elämästä ilman näitä huolia.

Miten sitten olen selvinnyt tästä kuusta?  Tavoitesäästämiseen tarkoitettu 50 euroa lähtee aina säästöön eläkkeen tultua tilille.  Laskuja on kuun lopussa vielä maksamatta, osan eräpäivän voi siirtää eläkkeen maksupäivään, mutta se sitten tietenkin vaikeuttaa myös ensi kuukautta.  Jotain olen saanut myytyä netissä ja pitää vielä katsoa mitä ylimääräistä löytyisi myyntiin.  Postimaksut vain ovat niin korkeat, että hankaloittaa isompien tavaroiden myyntiä ja täältä korvesta ei kukaan tule ostoksiaan hakemaan. En halua kuitenkaan koskea tuohon tavoitesäästämiseen, yritän jotenkin muuten keplotella "tilipäivään".  Kotonakin olisi jos jonkinlaista laittamisen ja hankintojen tarvetta, ne helpottaisivat elämää ja tekisivät täällä asumisesta mielyttävämpää.  Mutta kun kaikki maksaa.  Lisätuloja en pysty työtä tekemällä saamaan, koska ensinnäkään täälläpäin on työttömyys todella korkeaa, toisaalta en jaksaisi tehdä kuin muutaman tunnin viikossa.  Lototakin olen yrittänyt, mutta tuntuu, että turhaan nekin rahat menee.  Omat käsityötkin ovat niin vaatimattomia, ettei niitä kukaan halua ostaa. Joskus tekisi mieli vaan luovuttaa.  

Aikaahan minulla on, kauniit maisemat. Mutta olisiko liikaa pyydetty, että saisi joskus jo nauttia elämästäänkin kaikkien vastoinkäymisten, sairauksien ohella.  Eihän se raha onnea tuo, mutta kummasti pienikin lisä helpottaisi elämää.