Rohkeus

"Ei pidä jämähtää sellaiseen mistä ei varsinaisesti nauti", tämä teksti iski silmääni viimeisimmästä Me-lehdestä, jonka nappasin lähikaupassamme käydessä.
Kun olen märehtinyt oman elämäni tylsyydessä ja miettinyt valintojani, niin se tärkein mikä on noussut esille, on rohkeuden puute.  Jos olisin ollut lapsena rohkeampi, olisin vaatinut enemmän huomiota, mennyt kesälomalla sukulaisten luo eri puolille Suomea ja harrastanut ja kokeillut erilaisia asioita.  Jos nuorena olisin ollut rohkeampi, olisin valinnut eri koulut, eri poikaystävät, eri opiskelupaikkakkunnat. Olisin mennyt ulkomaille harjoittelemaan,  matkustellut  eri maissa.  Jos minulla olisi aikuisena ollut enemmänn rohkeutta, en olisi jämähtänyt niihin töihin, joista en nauttinut.  Jos minulla olisi ollut enemmän rohkeutta, niin en olisi jämähtänyt huonoon parisuhteeseen, vaan lähtenyt jo aiemmin irti siitä. 
Muutamia "poikkeavia" juttuja olen elämäni aikana rohjennut tehdä.
Olen uskaltanut pitää välivuoden ylioppilaaksi tuloni jälkeen yli 35 vuotta sitten, jolloin välivuosi käsiteenä oli tuntematon.  Olen uskaltanut ja saanut kolme lasta, vaikka se oli lääketieteellisestikin riski.  Olen uskaltanut erota, vaikka se ei sukuni periaatteisiin sovikaan. Olen siksi suvun musta lammas ja kuten nuorin veljeni sen kerran sanoi, olemme hänen kanssaan sukumme köyhällistöä.  Ei sukumme kuulu Suomen rikkaisiinkaan, mutta omassa pienessä lähisuvussa olemme veljeni kanssa poikkeuksia.  Lähisukumme on täynnä menestyneitä yrittäjiä, uraa luoneita toimihenkilöitä, korkeasti koulutettuja nuoria.  Ehkä heillä on ollut sitä rohkeutta tehdä ja uskaltaa, kokeilla ja tehdä onnistuneita valintoja.
Jos minulla olisi sama rohkeus, olisin viime kesänä mennyt niihin pääsykokeisiin ja lähtenyt opiskelemaan tai perustanut sen haaveilemani yrityksen, ottanut riskejä ja toiminut.
Mutta minusta on kasvatettu kiltti tyttö, se joka syntyi perheen toiseksi tytöksi ja jonka jälkeen vanhempani saivat kaipaamansa pojan ja vielä toisenkin. Se oli silloin tärkeää, jotta heidän uurastuksensa sai jatkajan.  Ei tyttöjä silloin arvostettu.  Siskoni osasi valita oikein, meni opiskelemaan haaveilemaansa alaa, uskalsi lähteä ulkomaille asumaan perheensä kanssa ja on osannut tukea miestään ja lapsiaan eteenpäin elämässään.  Minä taas en ole koskaan tiennyt mikä minusta tulee isona.  Tein vain töitä ja yritin selvitä elämäni läpi.  Pelkäänpä, että olen tartuttanut tämän arkuuteni myös lapsiini.  Toivon, että heillä olisi rohkeutta tehdä niinkuin heistä itsestä tuntuu eikä jämähtää sellaiseen mistä ei varsinaisesti nauti ja luottaa siihen, että elämä kantaa.