Tekemisen puutetta

Tänään aloin ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat että eläkkeellä oloon tottuminen ei ole helppoa.  Aiemmin, vaikka olinkin pitkällä sairaslomalla, niin minulla oli kuitenkin takaraja.  Yritin tehdä asioita, kun vielä olin pois töistä, nautin käsitöistä ja kiireettömistä aamuista, kävelyistä koiran kanssa eli kaikesta siitä mitä en voinut tehdä töissä ollessani.  Yritin ottaa "kaiken ilon irti" niin kauan kuin vain mahdollista, koska oletin tilanteen muuttuvan ja palaavani siihen kiireiseen aikataulutettuun elämääni.  Mutta nyt kun tuosta poikkeuksesta onkin tullut jokapäiväistä, niin en enää osaakaan nauttia siitä samalla tavalla enkä saa asioita aikaiseksi.
Työ hallitsi paljon elämääni, aikataulutti sen. On vaikeaa tajuta, että tätä nykyisyyttä on loppuosa elämästäni.  En olisi ennen uskonut, että sanon tämän ääneen, mutta kaipaan tekemistä.  Tuntuu, etten saa kiinni siitä ajatuksesta mitä se "tekeminen" olisi huomioiden työkyvyttömyyden aiheuttamat rajoitteisuudet sekä taloudellisuuden.
Tiedän, että haluaisin opiskella kädentaitoja, tehdä vapaaehtoistyötä muita auttaakseni, huolehtia eläimistä, mutta miten nämä yhdistäisi.
Siinäpä pulma.