Kyllä kissan nimi voi olla Musti, sanoi silloin 6-vuotias veljentytär. Eilen kissaemo hoiteli kolmea pentuaan, kun me aikuiset ja 11 lasta juhlimme veljentyttäreni 8-vuotissyntymäpäiviä. Kutsuttuina oli kaikki kyläkoulun ekaluokkalaiset ja pari muuta kaveria. Meteli oli melkoinen, tytöt ja pojat leikkivät sulassa sovussa. Kansainvälisyyttäkin mahtuu kymmenenkin lapsen joukkoon. Kun vanhemmat tulivat hakemaan jälkikasvuaan, oli mukava huomata miten hyvin he tunsivat toisensa. Kyläkoululla on sopivan pienet luokat ja vanhemmat osallistuvat mielellään koulun toimintaan myös, tuntevat toisensa ja lapset vierailevatkin usein toistensa luona, yhteiskuljetukset hoituvat. Mutta sitten Mustiin. Lapset kertoivat, että Musti synnytti kuusi pentua, mutta koira tappoi niistä kolme. Nyt vanhemmat olivat luvanneet, että kaksi poikapentua voi jäädä, mutta emä ja tyttöpentu pitäisi saada jonnekin, muuten ne tapetaan. Nämä lapset ovat tottuneet maalla asuessaan, että eläimiä syntyy, niitä häviää, niitä myydään ja niitä kuolee. Joskus niitä jopa syödään. Itse en haluaisi syödä eläintä, jolla on nimi. Muutenkin muistelen, että vaikka elinkin lapsuuteni maalla, niin meitä lapsia suojeltiin pahimmilta kohtaloilta. Pitkään luulin, että kissat tekevät vain yhden pennun.
Kesäporsaaksi otettu sika hävisi joulun alla meidän ollessa koulussa, lehmiä lähti teuraaksi (emme tainneet oikein ymmärtää mitä se tarkoitti) ja eläimiä kuoli joskus luonnollisesti. Auton alle jäänyt koiramme sai pahvilaatikosta arkun ja se haudattiin rantapalstalle ja me lapset laitoimme siihen ristin ja veimme useana kesänä kummulle kukkia.
Meitä Tytön kanssa kauhistutti Mustin ja hänen tyttöpentunsa Täplän kohtalo. Olimme valmiit ottamaan ne mukaamme, huolimatta viiden tunnin ja yhden yöpymisen kotimatkasta. Mies ei suostunut.
Niinpä me sitten murehdimme paluumatkan ja vielä monta päivää jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti