Eläkkeelle

Huomenna se sitten koettaa, ensimmäinen virallinen eläkepäivä.  Muistan, kun joskus nuorena pyysi toista tarjoamaan jotain ja lupasi sitten maksaa ensimmäisestä eläkkeestä.  Se aika tuntui olevan niin kaukana, että tuntui jopa mahdottomalta se saavuttaa.  Oikeaan eläkeikään minulla olisi vielä lähes yksi työura edessä, mutta jouduin nyt jo luopumaan työelämästä.  Oudoltahan se tuntuu.  Hävettääkin jotenkin.  Että minäkö nautin eläkettä, nautin tai pakosta joudun nauttimaan.  Vaikka minullakin on työvuosia takana jo yli 35 vuotta, niin silti tuntuu, että onko minulla oikeus nauttia eläkkeellä olosta, siis siitä mitä omalta sairaudeltani pystyn.
Mikä on minun asemani tässä tilanteessa, olen liian nuori eläkeläisjärjestöihin ja liian sairas työelämään. Miten onnistun löytämään elämääni uuden suunnan.  Miten täytän päiväni järkevästi, miten estän mökkiytymisen.
Muutenkin uudella paikkakunnalla olo ja sitä ennen sairastelu ovat vieroittaneet ystävät. Miehen synnyinseutu on hänelle tuttu ja turvallinen, mutta minulle outo ja yksinäinenkin.   Parhaat päivittäiset sosiaaliset suhteet ovat Kissaan ja Koiraan.  Eläkeläisille tarjotaan rahastosäästöjä, pankkitalletuksia ja matkoja kylpylöihin ja etelän lämpöön.  Mutta miten toteutat nuo, kun olet joutunut yllättäen ennen aikojaan eläkkeelle, joka ei ole suuren suuri ja toisaalta matkustaminenkin on yhdessä hankalaa, kun mies on ainakin yli 10 vuotta vielä työelämässä.  Pitäisi löytää ilmaisia tai lähes ilmaisia harrastuksia, säännöllisiä menoja muiden ihmisten, kaltaisten pariin.  Oman tuttavapiirin löytyminen vieraalta paikkakunnalta on hankalaa, kun sitä ei luontevasti löydä työn kautta. Käsityöt ja lukeminen ovat hyviä harrastuksia, mutta yksinäisiä.  Muutenkin tämän ikäisenä uusien tuttavien jopa ystävien löytäminen on vaikeaa.  Monella on jo vakituinen piirinsä, johon ulkopuolisen on vaikeaa tulla.  Vapaaehtoistyökin omien voimavarojen puitteissa kiinnostaisi, kun vain löytäisi sopivan.
Yksin meneminen uuteen on aina hankalaa ja rohkeutta vaativaa.