perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kalkkimaalikokeiluja



Tästä se kaikki alkoi.  
Halusin puunväriset ikkunan puitteet sekä mäntyisen pöydän ja penkit sekä puun väriset yöpöytien vetonupit sekä kannet maalata harmaaksi.
Harmaan mielisävyjäni ovat tietenkin Koiran värit sekä päiväpeiton tummanharmaa.
Seikkailin netissä useamman kerran etsien tietoa ja kokemuksia.
Pidän maalaamisesta, mutten hiomisesta ja pohjamaalaamisesta.
Löysin kalkkimaalin.  Se ei tarvitse esikäsittelyä, helppo maalata ja kaunis, mieleiseni pinta.
Mutta miten löydän oikean sävyn?  Ostanko ison purkin maalia ja totean sen olevan väärän sävyistä.
Selaillessani eri verkkokauppoja, meiltähän tätä kalkkimaalia ei löydy kaupasta,
löysin 1 dl pikkupurkit.
Niinpä tilasin Sisustusliike PPDecoralta pienet maalipurkit kahta eri sävyä sekä kirkasta vahaa.
Vahaaminen lisää maalin kestävyyttä kulutusalttiilla pinnoilla.


Sain Sisustusliike PPDecoralta ylimääräisenä lisänä pakettiini tämän ihanan kirjan,
josta löysin myös harmaalla maalattuja seiniä ja huonekaluja.
Kirjasta saa kivoja vinkkejä ja  sitä on niin ihana vain selailla.
 
 
Musta sävy, Black velvet oli todellakin liian tumma.
Maalasin sillä kuitenkin rahin jalat ja jo yksi kerta tätä tummaa sävyä riitti peittämään pyökin väriset jalat.  Ylhäällä oikealla vielä tuoreen maalin alata kuulta punaisuutta, mutta kuivuttuaan maali peitti hyvin.  Näitä en vahannut, koska rahia ei liioin liikutella eikä maali pääse kulumaan.


Loput mustasta maalista "tuhlasin" maalaamalla pienen korin.
Kuivuttuaan väri ei ole ollenkaan niin tumma ja kiiltävä.
Sitten varsinaiseen tarpeeseen eli ikkunan pokien maalaamiseen.


Kokeilin ensin pieneen vessan ikkunaan, joka ei haittaisi, vaikka sävy ei olisikaan ihan oikeaa.
Ikkunan puitteet ovat sisältä puun väriset ja ulkoa valkoiset.
Tumman harmaan, French grey,  halusin siksi, että meillä on sekä valkoinen katto että seinät, jotka ovat todella korkeat joka puolella.  Aluksi suunnittelin puitteitakin valkoisiksi, mutta erilaisia sisustuskirjoja ja lehtiä lukiessani, suunnitelma muuttui.  Jossain kirjassa oli sanottu, että jos ulkona oleva maisema on kaunis, kannattaa ikkunan puitteet olla tummat kuin taulun kehykset.  Ja meillähän on joka ikkunasta kauniit metsä- ja järvimaisemat.
Alhaalla oikealla olevassa kuvassa on puitteet maalattu kertaalleen, ylhäällä vasemmalla kahteen kertaan.


Viimeistelin puitteet vielä kirkkaalla vahalla, jotta ainakin ikkunalauta ei kuluisi.
Vahasin vanhalla harson palalla ja pintaan tuli pientä kiiltoa, muttei liikaa.
Maali sinänsä ei tuoksunut miltään maalatessa, mutta vahatessa tuli sama tuoksu kuin kenkiäkin kiillotettaessa.  Sopsikohan tämä niihinkin? 
Loppuksi kiillotinkin vanhat talvinilkkurini rätillä ja kiiltävät tuli. 
Pensselit ja käsiin tulleet maaliroiskeet (onnistun aina likaamaan käteni) lähtivät
hyvin puhtaiksi vesipesulla.  Kätevää.
 
 
 
 Lopputulos on mielestäni juuri oikeanlainen ja kaunis.
Yhden desin purkista riitti maalata nämä puitteet kahteen kertaan sekä lopuksi vielä kokeilin maalia yöpöydän vetonuppeihin.


Tässä näkee selvästi, että vasemman puoleisessa kuvassa nupit ovat saaneet jo vahan pintaan.
Nyt sitten vaan tilamaan lisää kalkkimaalia, jotta loputkin ikkunan puitteet, pirttikalusto ja yöpöytien kannet saavat uudet, kuniimmat sävyt.


Kiitos Sisustusliike PPDecoralle kirjasta Vintage Paint - värien leikkiä.
Maalit ja muut tarvikkeet ovat itse ostettuja.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Tuotepaketti arvottu



Blogini historian ehdottomasti suosituin arvonta on päättynyt.
Kommentteja tuli yhteensä 100, joista yksi myöhästynyt
 ja yhdessä oli ilmoitettu puuttumaan jäänyt yhteystieto eli osallistujia 98.
Kaikki kommentit olivat ihania ja luin niitä moneen kertaan.
Monelle Erisanin tuoteet olivat jo tuttuja, osa haluaisi niitä kokeilla.
Olisin halunnut arpoa voittajaksi teidät jokaisen, mutta valitettavasti
vain yksi sai tämän mahdollisuuden.
Kiitos  Erisan/KiiltoClean Oy tuotepaketin lahjoittamisesta.
Voittaja on nyt arvottu ja hän on;

Nuo on hyviä tuotteita, sillä sopivat monelle vauvasta vaariin :) Mukana arvonnassa!
 
Onnea Emelie, olen sinuun yhteydessä.
Kiitos vielä kerran kaikille teille ja mukavaa kevään odotusta!
 

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Laatikollinen lankoja



Voiko lankoja olla koskaan liikaa?
Sain ihanan, ison lankapaketin Adlibrikseltä.
Kun kerroin tästä Vävylle, ihmetteli hän, että saako sieltä lankojakin.
Saa ja todella saakin edullisia lankoja.
Adlibriksellä on vielä maaliskuussa langat -25 %, joten kannattaa hamstrata varastoonkin.
aiemmin Karkkisukat ja käännettävät tuplalapaset ja tykkäsin kovasti.
Nyt paketista löytyy myös alpakkaa ja baby-merinovillaa.
Kovasti jo mietin, mitä kaikkea  näistä saakaan tehtyä.
Ihania lankoja kaikki!


Langat saatu blogiyhteistyön merkeissä Adlibrikseltä.
Kiitos!



sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Talvilomalla



Viikko on mennyt taas nopeasti.
Mies vietti talvilomaa ja monenlaista puuhaa ja rentoa olemista mahtui lomaviikkoon.
Loman aluksi käytiin tuolla suuremmassa kaupungissa ostoksilla;
Mies sai haluamansa halkomakoneen ja minä makuuhuoneeseen uudet isot komerot.
Samalla reissulla käytiin juhlistamassa myös Vävyn syntymäpäivää.
Torstaipäivä oli viikon aurinkoisin ja silloin teimme pilkkiretken.
Sää oli kaunis, aurinkoinen ja eväät hyviä.  Kalaakin saatiin ;) 
Mikäs sen mukavampaa!


Pikku Prinssikin kävi lauantaina vierailulla mummolassa.
Koira oli uskollinen vahti koko ajan, myös päiväunien ajan.
Pikku Prinssillä on aivan uskomattoman pitkä ja tuuhea tukka.
Syntyessään tukka oli vieläkin tummempi, mutta on nyt vaalentunut jo.
Pienet lapset ovat kyllä ihania. 
 Koko ajan oppivat jotain uutta ja sitä on ihanaa seurata.
Nyt pikku Prinssi on "löytänyt" omat nyrkkinsä ja ihmettelee niitä.


Ensi viikon lomaileekin sitten Kuopus.
Hänkin on luvannut tulla käymään.
Mukavat kevättalven päivät siis jatkuvat!

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Rentouttavaa lauantaipäivää


Lauantai on perinteisesti monelle saunailta.
Meillä saunottiin jo eilen ja saunan jälkeen oli ihanaa rasvata iho.
Tiesitkö, että jos ihoa kiristää tai kirvelee rasvauksen jälkeen, kannattaa valita rasvaisempi voide.  
Jos taas voiteen käytöstä tulee näppylöitä, kannattaa kokeilla kevyempää voidetta. 
 Ja kosteusvoidehan kannattaa levittää hieman kostealle iholle,
 heti vaikkapa siellä saunan pukuhuoneessa.
Hellyydenosoitus itselle.
Mukavaa viikonloppua!
Muista käydä osallistumassa Erisan-tuotepaketin arvontaan

torstai 16. maaliskuuta 2017

Tuotepaketin arvonta


Vaikka blogin nimi onkin Mummo ja Koira, on kuvassa Mummo ja Pikkukissa.
Kuva ei oikeastaan liity mitenkään tähän juttuun, tai ehkä ihan hatarasti.
Sain nimittäin mahdollisuuden järjestää blogissani arpajaiset tuotteista,
joita jo joissakin blogeissa on esiintynyt.
Nyt sitten olen pohtinut, sitä, että pitäisikö minunkin muuttaa tapaani ja
panostaa ennenkaikkea laadukkaisiin, "lehdistökuviin".
Itse tykkään kuitenkin blogeissa juuri niistä kuvista, joissa näkee, että
niissä tärkeintä on ajatus ja tekstiä tukeva kuvitus.
Siispä edelleenki kuvani eivät ole mitään huippuhienoja asettelun,
valotuksen tms suhteen.  Ne ovat aitoja, itse otettuja.
Ja edelleenkin esittelen blogissani vain niitä juttuja,
joita oikeasti käytän itsekin.


Olen aina ollut herkkäihoinen.   Tunnen ihollani, jos vaihdan pyykinpesuainetta.
Saan helposti näppylöitä ja kutinaa eri voiteista, tuoksuista, deodoranteista, villasta, mohairista yms.
Terveydenhoitaja-siskoni mielestä ei ole ollut ollenkaan järkevää ottaa koiraa saati kissaa kotiimme.
Käytän pyykinpesuaineena aina jotain "sensitive" ainetta, hajustamatonta.
Tyttäreni neuvoi äskettäin, että kannattaisi käyttää nestemäisiä pyykinpesuaineita, 
koska niistä ei jää niin helposti jämiä vaatteisiin.
Siksi olen todella iloinen tästä tuotteesta.
Tämä puhdistaa tehokkaasti, mutta huuhtoutuu hyvin eikä sisällä hajusteita, valkaisuaineita, zeoliittia eikä fosfaattia.  Silti tulee puhdasta.
Ja mikä tärkeintä, ihoni tykkää eikä kutise.


Tätä kosteusvoidetta olen käyttänyt ahkerasti.
Jostain syystä juuri kevättalvi kuivattaa ihoani erityisesti, jopa selästä.
Luinkin, että tässä kosteusvoiteessa allantoiini rauhoittaa herkkää ihoa.
Ohjeen mukaan kosteusvoide kannattaa levitää hieman kostealle iholle heti suihkun jälkeen.
Olen nyt käyttänyt Erisan kosteusvoidetta aina saunan jälkeen ja iltaisin ja
kutina ihollani on ihan oikeasti lievittynyt.  Voide myös imeytyy hyvin eikä jää tahmeaksi.


Paketin tultua, Mieskin valitteli kuivia jalkojaan.
Lahjoitin jalkavoiteen hänelle ja kumma kyllä hän on sitä käyttänyt ja tykännytkin.
Varmisti kuitenkin ensin, että eihän tämä ole mikään naisten voide.
Kerroin kyseessä olevan kaikille sopivan, hajusteettoman tuotteen.


Parasta mielestäni näissä Erisanin tuotteissa on se,
 etteivät ne sisällä hajusteita, väriaineita eikä parabeeneja.
Minun piti ihan googlettaa mitä noi parabeenit oikein on.
Tässäpä tietoa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta:

"Parabeeneja käytetään säilöntäaineena kosmetiikassa, hygieniatuotteissa ja joskus myös elintarvikkeissa. Parabeeneille voi altistua ihon tai ravinnon kautta. Parabeenien epäillään olevan allergisoivia ja niillä saattaa olla lievä estrogeeninen vaikutus. Tutkimusten mukaan tämänhetkinen altistumistaso ei aiheuta merkittävää terveysriskiä väestössä.
Parabeenit ovat para-hydroksibentsoehapon estereitä, joissa yhdisteen runkoon on kiinnittynyt jokin orgaaninen ryhmä (R1). Yleisimpiä parabeeneja ovat metyyliparabeeni (E218), etyyliparabeeni (E214), propyyliparabeeni (E216) ja butyyliparabeeni.
Parabeenit estävät tehokkaasti bakteerien ja sienten kasvua. Koska niille allergisoituminen on hyvin harvinaista, niitä käytetään yleisesti shampoissa, kosteus- ja muissa voiteissa, hammastahnassa, deodoranteissa, kosmetiikassa ja lääkkeissä. Parabeeneja käytetään säilöntäaineina myös joissakin ruoissa. Parabeenit hajoavat ympäristössä suhteellisen nopeasti, joten ne eivät rikastu ravintoketjussa. Laajan käytön vuoksi parabeeneille altistuminen suoraan kuluttajatuotteista ja ravinnosta on jatkuvaa."


Olen niin tykännyt näistä tuotteista, että melkein unohdin tärkeimmän eli arvonnan.
Kaikkien tähän postaukseen kommentoneiden kesken arvotaan yksi tuotepaketti.
Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun voiton sattuessa yhteyttä.
Erisan/KiiltoClean Oy postittaa palkinnon voittajalle.
Arvonta alkaa nyt ja päättyy ma 20.3. klo 22.00.
Onnea arvontaan kaikille! 





tiistai 14. maaliskuuta 2017

Mummolassa lomalla



Pikku Prinsessankin on nyt "palautettu" kotiinsa ja viikon lomailu mummolassa ohitse.
Viikon aikana ennätin käydä läpi monenlaisia tunteita.
Mietin myös tunteiden oikeutusta.
Onko oikein tuntea väsymystä, ärtymystä, hermostuneisuutta, 
kun kyseessä on kuitenkin odotettu pikku vieras? 
Aivan samoja asioita varmaan jokainen äiti miettii pienten lasten kanssa,
kyse on jaksamisesta.
Itse mietin, onko väärin väsyä jo viikossa.
Toisaalta, ikä ja terveydentila nopeuttaa asioita.


Kaksi ja puolivuotias on ehtiväinen.
Utelias, innokas.
Kaikkea pitää nähdä ja kokea.
Yhdessä on hauska tehdä asioita.


Toisaalta mummon pelko, että jotain sattuu on varmasti "herkemmässä", 
kun ei ole sitä päivittäistä tuntumaa lapseen, ei tiedä täysin lapsen kaikkia taitoja ja tapoja.  
Vaikka  olenkin itse viettänyt paljon aikaa pikku Prinsessan kanssa, 
silti joka tapaamiskerralla hän on oppinut jotain uutta.


Tällä hetkellä leikeissä on paljon jo mielikuvitusta.
Satuhahmot ja päiväkotikaverit sekä perhe esiintyvät leikeissä.
On todella hauska seurata ja kuunnella leikkejä sekä osallistua niihin.
Yhdessä leikimme paljon, lauloimme ja jopa tanssimme.
 

Kuopus eli pikku Prinsessan setä oli aikoinaan todella innokas ja taitava palapelien tekijä.
Meiltä löytyykin paljon eri kokoisia lasten palapelejä varastosta.  
Pikku Prinsessa tykkää myös palapeleistä ja 28 palan Muumi-palapelikin sujui jo todella nopeasti.
Ensi kerralla pitääkin kaivaa esille vielä vaikeampia.


Varmaan yksi mummolan reissun kohokohta on junalla matkustaminen.
Nyt, kun teimme sen jo toiseen kertaan, en itse tarvinnut jännittää matkan sujuvuutta.
Pikku Prinsessakin muisti hyvin junan leikkivaunun ja siellä olevan liukumäen.
Ja pitihän meidän tietenkin käydä myös ravintolavaunussa syömässä lihapullia.


Olen pienestä vauvasta alkaen lukenut pikku Prinsessalle paljon.
Samoin Poika ja Miniä.  Tämän huomaa Prinsessan sanavaraston laajuudesta sekä
hienosta keskittymiskyvystä sekä itse "lukiessa" että kuunnellessa.
Vr:n leikkivaunusta löytyikin mukava valikoima erilaisia satukirjoja.
Niitä ennätetiinkin lukea monta. 
Olen viimeisen neljän viikon aikana nyt käynyt kolme kertaa Helsingissä.
Junamatkustaminen sujuu jo mukavasti, se on helppoa ja nopeaakin.
Vain reilu puolentoistatunnin matka meiltä rautatieasemalle ja sama aika takaisin, tuntuu pitkältä, vaikka siihenkin on jo jollain tapaa tottunut.
Pikku Prinsessan kanssa oli jo puhetta kevätlomasta mummolassa, ehkä toukokuussa.


 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Ihanaa naisten päivää

Tytön Pikku Prinssin ristiäiskukista ottama kuva
On taas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta, koska  mummo on ollut kiireinen.
Tähän maaliskuuhun mahtuu monenmoista tapahtumaa ja tekemistä.


Viikko sitten matkustin taas Helsinkiin.  Matkalukemisena tällä kertaa minulla oli kirja Paikka kaikelle.  Kirja on vielä kesken, mutta hyvää asiaa siinä on.  Kävin poikkeuksellisesti junamatkalla ravintolavaunussa syömässä; BBQ-kanaa parmesanrisoton kanssa.  Yllätyin positiivisesti.  Annos oli reilu ja todella hyvän makuinen.  Illalla perillä sain vielä Pojan tekemiä täytettyjä paprikoita.


Pikku Prinsessan luona oli taas monenlaista touhua.  Katsottiin yhdessä Nalle Puhia, leikittiin pehmoeläimillä ja Muumi-talolla.  Perjantaina olikin sitten odotettu tapahtuma päiväkodilla, isovanhempien päivä.  Kylläpä lapset sekä isovanhemmatkin olivat innoissaan.
Laululeikkejä oli harjoiteltu ja hyvin ne sujuivatkin.
Kiitos Oulunkylän Päiväkodin väki, kun jaksatte järjestää tällaisia tapahtumia vuosittain.
Perjantaina lähdettiin sitten paluumatkalle kaikki yhdessä eväiden kanssa.  
 

Pikku Prinssin kastetilaisuus oli lauantaina ja jäin jo Tytön perheen luo yöksi.  Täälläkin sain kissaseuraa viereeni.  Aamulla ompelin vielä virkaamani rusetit kastepukuun paikoilleen.
Lankamaailmassa tuli reissun aikana vierailtua ja pitihän sitä bambulankoja ostaa, kun halvalla sai.  Viisi kerää kympillä! Paluumatkan aikana sain jo yhden kerän kulutettua.


Lauantaina oli sitten pikku Prinssin kastetilaisuus, läsnä isovanhemmat, sedät ja enot perheineen.
Isovanhempien esirukous kosketti; kiitollisuus tästä lapsenlapsesta, toive yhteisen ilon, läheisyyden ja hellyyden kokemisesta.  Tilaisuus pidettiin pikku Prinssin kotona ja onnistui hyvin, sankari ei herännyt edes kasteen aikana.  Vävyn äiti oli leiponut ihania leivonnaisia, jopa kaksi suklaakakkua.  Itse vein karjalanpiirakoita ja kukka-asetelmat viemisinä tai oikeastaan Mies toi ne kotoa tullessaan.


Tämäkin viikko on touhua täynnä.  Poika tuli pikku Prinsessan kanssa sunnuntaina lomalle.  Miniän piti mennä junalla takaisin jo maanantaiksi töihin.  Pojan ja pikku Prinsessan kanssa käytiin luistelemassa paikallisessa jäähallissa, minäkin viidentoista vuoden jälkeen pysyin luistimilla pystyssä, jalat kyllä väsyivät.  Maanantaina Poika valmisti loimulohta Miehen ohjeen mukaan ja sitä odotellessa paistoimme makkaroita. 


Eilen kävimme pikku Prinssiä hoitamassa ja Poika jatkoi siitä matkaa kotiinsa ja sieltä sitten työmatkalle.  Me palasimme pikku Prinsessan kanssa linja-autolla takaisin mummolaan.
Pikku Prinsessa nukkui lähes koko matkan. Tänään on tehty lumitöitä ja pikku Prinsessa opeteli hiihtämään sedän (Kuopuksen) entisillä suksilla.  Tosi hyvin se sujuikin ensikertalaiseksi.
Loppuviikko meneekin sitten Prinessan kanssa touhutessa.  Lauantaina matkustamme sitten junalla Helsinkiin ja siellä on Miniä meitä vastassa.
Ensi viikolla on sitten Miehen talviloma, joten mummolla riittää edelleen touhua.
Ihanaa naisten päivää kaikille!


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kukkaron kuningatar



Kun sain Atena kustannukselta tämän kirjan, maltoin tuskin heittää takin pois päältä, kun jo avasin paketin.  Luin siis kirjan jo kauan sitten, mutta en ole oikein saanut ajatuksiani 
sen suhteen kootuksi kunnolla aiemmin.
 "Kukkaron kuningatar näyttää tien säätämisestä säästämiseen ja 
auttaa löytämään taloudellisen mielenrauhan."
Ehkäpä tuo ylläoleva lainaus kustantajan sivuilta kuvaa parhaiten kirjaa.


Lukiessani kirjaa, odotin koko ajan, että milloin ne konkreettiset vinkit oikein alkavat eli kun teet näin ja näin säästösi kasvavat.  Tuntui, että koko ajan vain käytiin läpi omaa nykyistä tilannetta ja miten siihen on  päätynyt.  Mutta siinähän se asian ydin olikin.  
Ymmärtää oma rahan käyttö ja mikä itselle on tarpeeksi.


Kirjassa kerrottiin myös mm taloudellisesta lukutaidosta ja miten  sen tasot vaihtelivat eri maissa.
Itse sain kaikki tehtävät oikein ja ihmettelin, että miten kukaan voi tässä epäonnistua.  Mutta teetettyäni tätä lähipiirissäni, huomasin, ettei nämä asiat olekaan ihan niin yksinkertaisia kaikille, minä nyt vaan satun olemaan koulutukseltani ja työkokemukseltani näistä tietoinen.

Löysinkö sitten oman sisäisen kukkaron kuningattareni?
Löysin, olen löytänyt sen käytännön ja kantapään kautta.  
Toivoisin kuitenkin, että moni nuorempi lukisi tämän, jottei tarvitsisi kaikkea oppia vasta sitten,
 kun on pakko.  Oletteko muuten laskeneet, kuinka paljon olette elämänne aikana ansainneet ja saaneet rahaa? Entäs mitä siitä on nyt jäljellä?


Oletteko myös laskeneet, paljonko työssä käyntinne maksaa? 
 Paljon on todellinen tuntipalkkanne?
Entä mikä on teille tarpeeksi?


Jenni Selosmaa Kukkaron Kuningatar, 2017
Kahdeksan askelta taloudelliseen hyvinvointiin

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Muutakin kuin villasukkia



 
Villasukkia valmistuu edelleenkin tasaiseen tahtiin koko ajan, en vaan osaa olla neulomatta telkkaria katsellessani tai auton kyydissä istuessani.  Nyt olen tehnyt lähinnä miesten sukkia, tummia sävyltään, ne on jo kaikki hinnoiteltu ja laitettu kirpparikassiin.  
Onneksi välillä on jotain ompelutyötäkin.  Pikku Prinssi on melkoinen kastelija vaipanvaihdon yhteydessä ja Tyttö ja Vävy pyysivät ompelemaan suojaesiliinan.


Tätä Finlaysonin vahakangasta oli jäänyt keittiön pöydän liinaa lyhentäessäni 
ja siitä tulikin hyvänkokoinen essu.


Pikku Prinsessalle virkkasin aikoinaan kastepuvun ja nyt joko siitä tai sukumme perinnepuvusta tulee sitten pikku Prinssin kastepuku.  Meillä on suvussamme hyvin yksnkertainen ohuesta valkoisesta puuvillasta tehty puku, jossa on tyllikankaasta päällinen helmaosassa.
Se on ollut jo aikoinaan minulla ja sisarillani sekä meidän lapsilla ja osalla heidän lapsiaan. 
Pikku Prinsessa oli todella pieni vielä kasteen aikoihinkin, joten hänelle mahtui myös virkkaamani puku.  Saattaa olla, että pikku Prinssi ei siihen enää mahdukaan.


Tyttö pyysi virkkaamaan rusetin ja nauhat kastepukuun. Violetti on heidän lempivärinsä ja sopii hyvin pojalle sekä nyt paastonajan kirkollisiin väreihinkin.


Kun löysin varastoistani tällaista lapsille sopivan kuvioista vahakangastakin, niin ompelin siitä vaipanvaihtoalustan mummolaankin.  Sisälle vain pätkä telttapatjasta ja alusta oli valmis.
Alustaa testattiin jo viikonloppuna ja vielä siihen mahtui.
 Kiva on ollut välillä ommellakin, vaikkakin näin yksinkertaisia ompeluksia.


Kevään tullen siirryn aina enemmän ja enemmän virkkaamaan.
Puuvillalangat ja trikookuteet odottavat jo pääsyä valmiiksi töiksi.
Ideoita vielä haeskelen.